AvainsanaHerqperc

20.12.2010
19:19

Joulukuinen viikonloppu Tampereella

Kiireet senkun jatkuvat ja nyt vielä kaiken kukkuraksi pamahti flunssa päälle, ensimmäinen kunnon sellainen sitten armeija-ajan. Nytkään ei tosin kuumetta ole, kunhan on ääni miehekkään käheä ja räkää tulee niin että vähän väliä saa olla nenäliina kourassa. Ilmeisesti viikonloppuinen Helsingin merituuli oli yllättävän navakka, vaikken varsinaisesti missään vaiheessa ollut jääkalikkana.

Helsingin reissuun palailen myöhemmin, tämä postaus käsittelee sen sijaan edellisviikonloppua Tampereella. Ajeltiin siis perjantai-illalla Pirkanmaalle, Feline meni kaverinsa luokse ja me kullan kanssa suunnattiin Akkikin perheen vieraaksi. Perjantaina ei paljon muuta tehty kuin hengailtu ja syöty, mutta lauantaina päivällä lähdin kera kultsin käymään kaupungilla.

Täydellinen iltapäivän virkistys

Treffattiin tytöt Hämeenkadulla ja päädyttiin Coffee Housen herkkujen ääreen. Leipäbaaria ei tästä kahvilasta löytynyt, mutta onneksi olikin enemmän makeannälkä: suklaakakku oli suussasulavaa ja kermavaahdon kanssa aivan täydellinen kombo! Yksin en olisi tuollaista palaa pystynyt syömään, miehen kanssa jaettuna määrä oli oikein passeli. Juomaksi valitsin valkosuklaakaakaon, joka myös oli kermavaahtoinen ja kinuskikastikkeineen kerrassaan ihanaa.

Iltapäivällä palattiin takaisin majapaikkaamme, nyt siskokin oli mukana. Iltaa vietettiin hyvässä seurassa rentoutuen ja herkutellen, P kokkaili kunnon rasvaiset setit tulisia kanansiipiä, perunoita, mozzarellatikkuja ja muuta – oi että oli hyvää!

Truu mättöä

Seurana oli tietysti myös Onni, joka harmiksi oli hieman kuumeinen ja siksi aika väsynyt erityisesti iltaisin. Leikkejä jaksoi silti leikkiä, välillä katsottiin sitten telkkarista mm. Chuggingtonia. Oli muuten sellainen tunnari tuossa sarjassa, että maanantain yövuorossakin vielä soi päässä…

Vieteri
Tutti
Lattialla

Lauantai-illalla Onnin mentyä nukkumaan kävin poikien kanssa pihalla kuvaamassa tulileikkejä. P oli hankkinut sellaiset ihmeen ketjut, joiden päät sytytetään tuleen ja sitten pyöritellään koko systeemiä sinne tänne. Niiden nimeä en tiedä, mutta ehkä kuvista saa jotain selkoa? Upealta joka tapauksessa näytti niin livenä kuin kameran muistikortillakin.

Tulileikki I
Tulileikki II
Tulileikki III
Tulileikki IV
(Klikkaa suuremmaksi!)

Sunnuntaina pakattiin tavarat ja sanottiin heipat perhe H:lle, kotimatkalla poikettiin vielä pikaisesti Ideaparkissa. Sieltä ei löytynyt mitään mutta lauantaiselta keskustavisiitiltä mukaani lähti pari ihanaa juttua, palataan niihin tuonnempana. Turussa oltiin joskus kuuden pintaan, pari tuntia ehdin olla kotona ja sitten jo lähdinkin Felinen kyydissä Saloon ja yöksi töihin. Se oli mukava viikonloppu se, kiitoksia vaan vielä Akkikille miehineen seurasta ja majoituksesta!

5.12.2010
16:03

Vuoden mahdollisesti ainoat pikkujoulut

Perjantaina meillä oli inttiporukan pikkujoulut täällä meillä. Hyvin näköjään 46-neliön kaksioon mahtuu parisenkymmentä ihmistä, hippasen vaan tuli kuuma vaikka makkarin pikkuikkunakin oli tuuletusasennossa. Joka tapauksessa hauskaa oli, ja ihan älyttömän kiva nähdä tyyppejä joita oli viimeksi nähnyt silloin puolitoista vuotta sitten kun kotiuduttiin. Syksyllä kun läheisin tupakaveri muutti pohjoiseen opiskelemaan, niin en ole tainnut ketään intti-ihmistä nähdä sitten helteisten kesäpäivien. No jossain kaupungilla sattumalta ehkä, mutta sitähän nyt ei voi oikein edes laskea.

Pikkujoulupöytä

Kuvamateriaalia en julkaise blogissa tätä yhtä kuvaa enempää, kun en yleensäkään kavereista laita tänne kuvia. Tuossa näkyy pienimuotoiset tarjoilut, jotka väkersin perjantaina ennen vieraiden tuloa. Juustokinkkupiirakka näytti alkuun epäilyttävältä mutta maku onneksi oli loistava, omenapiirakkakin oli herkkua – erityisesti vaniljakastikkeen kera. Piparit leivoin jo torstai-iltana valmiista tuoretaikinasta, niitä jäi aikamoinen läjä vielä. Naposteltavana lisäksi nachoja, salsaa sekä itse tehtyä guacamolea, josta sain kovasti kehuja että hyvää oli. Ne kaupan valmishässäkät onkin ihan kökköjä.

Meiltä iltaa jatkettiin Forteen, jonne kerrankin suurin osa porukasta jopa päätyi. Hauskaa oli sielläkin, enpä edes muista milloin viimeksi olisin Turussa ollut baarissa pilkkuun asti. Baarista meille tuli vielä pari tyyppiä, itse valvoin lopulta aamukahdeksaan löpisten juttuja taivaan ja maan väliltä yhden kaverin kanssa. Enkä sittenkään ehtinyt nukkua kuin muutaman tunnin kun jo heräsin, ja koska ei väsyttänyt tai ollut mitenkään huono olo niin ilmoitin sitten töihin tulevani iltavuoroon kun siellä oli työntekijöistä vielä pulaa. Sitä päätöstä saatoin hieman katua jossain vaiheessa, mutta kunnialla selvisin työvuoron loppuun – ja tulin onnellisena kotiin nukkumaan.

17.11.2010
17:44

Isänpäivää ja tätä iltaa

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää kotikotona, me kullan kanssa mentiin sinne jo edeltävänä iltana saunomaan ja jäätiin yöksi. Sunnuntai-iltapäivällä siskokin tuli maalle – ja toi mukanaan leipomansa lakritsikakun! Hurjan makeata mutta hyvää, ei tarvinnut kovin isoa siivua syödä.

Iskä

Jotain vastaavaa voisi ehkä vääntää inttiporukan pikkujouluihin, jotka pidetään meillä joulukuun alussa… Juustokinkkupiirakka ainakin on leivontalistalla. Ja ehkä joulutorttuja tai piparkakkuja, kun kerran kyseessä on pikkujoulut. Hmmm.

Tänään illalla sen sijaan on tiedossa jotain aivan muuta, nimittäin Dressing Mimia goes Rocklesque -tapahtuma! Odottelen tässä jo meikit naamassa ja (uusi!) mekko päällä siskoa saapuvaksi paikalle, jotta päästään lähtemään VPK-talolle. Ihan kuudeksi ei taideta ehtiä, mutta toivottavasti aika pian sen jälkeen.

Dressing Mimia goes Rocklesque '10

Ennakkotiedoista päätellen edessä on upea ilta!

13.9.2010
22:12

Viime perjantai

Loppuviikko oli jälleen onneton bloggaamisen suhteen, mutta sellaista se aina toisinaan on. Perjantaina mulla oli vapaapäivä, josta vietin hyvin pienen osan kotona. Sen verran paljon oli viikolla tullut istuttua sisällä koneen ääressä, että oli oikein piristävää viettää aikaa muualla aivan muiden asioiden merkeissä.

Aamupäivällä olin Felinen kanssa Salossa pukusovituksessa sekä vähän kuivaharjoittelemassa lavakuvioita – en olekaan tainnut mainita, että olen taas lupautunut kaverille malliksi? :P Kyseessä on siis Moderndayhippien opiskeluihin liittyvä Luonnon helmassa -pukunäytös, jonka ensimmäiset näytökset ovat tulevana torstaina Salossa. Pikkasen jänskättää, miten mallileikit taas multa luontuu – varsinkin kun mun asu on hieman haastava… Mutta onnistuihan se keväälläkin niin mikä jottei tällä kertaa myös.

Matkalla takaisin Turkuun poikettiin Tammisillan ABC:llä syömässä. Onneksi en ole oikeasti malli niin voin silloin tällöin valita lautaselleni pannupitsan, esimerkiksi Rosso Expressin broilerista, vuohenjuustosta, tomaattikastikkeesta, juustosta ja rucolasta koostuvan Bolzanon.

Bolzano

Näytti pannussa pieneltä mutta osoittautui todella täyttävksi, Felinen autettua neljännesosan verran lopputulos oli niukasti Jose 2 – pitsa 1. Ei muuten tehnyt mieli syödä koko loppupäivänä, paitsi ihan vähän suklaata.

Vietettiin palkkapäivän kunniaksi parituntinen Skanssissa ennen kotiinmenoa, kierreltiin kaupoissa ja osallistuttiin Biancon Please stop global warming -ilmastonmuutoskampanjaan poseeramalla kameralle 45-kokoiset maastonvihreät kumisaappaat jalassa. Saatiin siitä hyvästä hienot pinssit, tsek Felinen pipo kahvinryystämiskuvassa alempana.

Halaavat kiivi ja mansikka
Hasselpähkinämakusiirappi
Muurahaisesta

Niin, ennen kauppakeskuksesta poistumista istahdettiin hetkeksi Cafe Braheen. Sisko tahtoi iltapäiväkahvin hasselpähkinämakusiirapilla (meniköhän oikein?) ja mä otin janon taltuttaakseni mehupullon, jonka etiketissä kiivi ja mansikka halasivat ja jonka korkin sisäpuolella oli random fakta muurahaisista. Päivän pienet piristykset ja silleen.

Skanssista ostin niinkin tärkeät vermeet kuin ihonväriset rintsikat (olkaimilla muunneltavat) ja alushousut (tukevat sekä muotoilevat kunnon mummopökät aletangolta). Kyllä nyt kelpaa astella näytöslavalla valkoisessa asussa, kun ei rintsikat ja alkkarit näy näpi.

Suklaata

Melkein unohdin ne suklaat. Salosta lähtiessä pysähdyttiin ekan kerran jo Halikossa, kun vaadin vihdoinkin päästä katsastamaan Design Hillin. Paljon kaikkea ihanaa sisustustavaraa! Mukaan ei tosin tällä kertaa tarttunut muuta kuin muutama herkkusuklaa, mun valinnat ovat kuvassa oikealla. Suklaa nimeltä Tokio sisälsi vihreää teetä ja pyramidin muotoinen Cairo oli valkoista suklaata sekä pistaasia. Namnamnam.

P.S. Anteeksi linkeistä, joista liian monessa (= kahdessa) rävähtää kamalat soundit ilmoille kun sivuille menee. Toivottavasti ette a) klikanneet niitä tai b) jos klikkasitte niin ette pelästyneet, ainakaan kovin paljoa.

Justin Timberlake – FutureSex/LoveSounds [2006]

24.7.2010
16:51

Mä löin vaaleenpunaset lasit päähän ja ruusun terälehtiä satoi taivaalta

Tämän viikon työputki (eli kolme yövuoroa) takana, nyt voi ainakin pari päivää hengähtää. Ja ensi viikolla on odotettavissa kaikkea mukavaa, alkuviikosta vieraita Tampereen ja loppuviikosta monen päivän festarointia kaupungissa. Elokuu lähenee kovaa vauhtia, mutta onneksi sinnekin on vielä jäänyt odottamisen arvoista häppeningiä. On muuten ollut kaikin puolin aika mahtava kesä tämä!

Eilen houkuttelin kullan mukaani kaupunkiin jäätelön varjolla, sitä ennen käytiin hakemassa torilta herkkuja mansikoiden, viinirypäleiden sun muiden muodossa ja Sokoksellakin pyörähdettiin hiusväriostoksilla. Mua on viime aikoina vaivannut sellainen hiuskriisi, että oli pakko tehdä asialle jotain. Kotona vähän uutta väriä pintaan ja jospa lähiviikkoina pääsisi kampaajan käsittelyyn saksimisen osalta, ehkä niillä eväillä selviäisi taas syksyyn.

Italian ice cream

Käytiin siis Hansan italialaisessa jätskipaikassa, en edes muista milloin viimeksi olen siellä käynyt. Kulta ei ollut käynyt koskaan, joten lähinnä sen takia tahdoin hänet sinne viedä. Mielenkiintoisia makuja olisi riittänyt jättiannokseen, mutta sain lopulta tehtyä päätökseni pienen purkin suhteen: melonia ja kermakirsikkaa. Erinomaisia kummatkin, seuraavalla kerralla voisi maistaa esimerkiksi mangoa.

Tällä viikolla tuli myös tehtyä eräs tarpeellinen hankinta, nimittäin uusi kalenteri. Olen kalenteri-ihmisiä ja alkoi vähän jo ahdistaa vanhan kalenterin päättyessä ensi viikkoon, kun en saanut elokuun muistiinpanoja merkittyä mihinkään. Ei siis muuta kuin Akateemisen paperiosastolle ja kalenterit syyniin, suurimman osan hylkäsin saman tien nähtyäni korkeat kapeat palstat – eihän sellaisiin mahdu kirjoittamaan mitään! Kotiin viemisiksi valikoitui lopulta Moleskinen keskikokoinen kalenteri pehmeillä kansilla, mulla on samanlainen muistikirja päiväkirjana ja rakastan niiden sivujen tuntua.

Muistiinpanovälineet 2010-2011

Lisäksi ostin vartavasten kalenteria varten aivan täydellisen mustan piirustuskynän, jossa on juuri sopivan kapoinen kärki – ja jälki on ihan mahtavaa. Ehkä nyt muistaisi taas siihen päiväkirjaankin kirjoitella vähän useammin? Jotenkin bloggaaminen toimii mulla niin hyvin päiväkirjan korvikkeena, että konkreettiseen kirjaan muistaa niin kovin harvoin raapustaa mitään. Ihanasta Moleskine-kirjasta huolimatta.

Lily Allen – Alright, Still [2006]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma