AvainsanaHerqperc

28.12.2016
16:59

Aika tavallinen joulu

Joulusta palaudutaan hiljalleen arkeen, tosin meillä tytön kanssa se tarkoittaa tällä viikolla lomailua – päiväkoti on nämä välipäivät kiinni ja mulla oli sopivasti lomapäiviä käyttämättä. Ihan mukava hengähdystauko, jotenkin loppuvuosi oli kaikella tapaa hirveää hässäkkää niin nyt on kiva vaan olla ja ottaa rennosti.

Mitä varsinaisiin joulunpyhiin tulee, menivät ne meillä tänä vuonna perinteiseen tapaan. Aattona kävimme ensin isovanhemmillani joulupuurolla ja sieltä suuntasimme maalle viettämään aattoiltaa vanhempieni ja setäni kanssa. Päivän aikataulu oli venähtänyt jo kotoa lähtiessä, joten loppupäivä meni samaan malliin. Kotikotona järkkäilimme vielä vähän paikkoja, minkä jälkeen piipahdimme viemässä kynttilöitä sukulaisten haudoille ja palattuamme oli aika siirtyä ulkosaunan lämpöön. Sen verran oli kylmä viima, että allas pysyi kiinni; tosin eipä sillä, mä kykenen kastamaan ehkä just ja just polviin asti jääkylmään veteen.

Aaton joulupöytä
Possukakku
Amaryllis

Pääsimme ruokapöydän ääreen jälleen kerran vasta illalla, mutta hyvin mini jaksoi niin syömiset kuin lahjojen avaamiset sen jälkeen. Taitaa tyyppi olla tullut vanhempiinsa, päivän rytmien sekoaminen ei paljoa hetkauta. Kinkkua syömättömänä olin tehnyt pari juttua joulupöytään Chocochilin resepteillä: inkiväärinen linssi-bataattilaatikko oli vähän erilainen mutta mielestäni varsin erinomainen ja porkkanalohi eli porkkala vähintäänkin mielenkiintoinen. Lisäksi marinoin pitkästä aikaa punasipulia ja guacamolen pyöräytin myös nopsaan ennen ruokailua, kun olin kotoa napannut muutaman just sopivan kypsän avokadon mukaan. Jälkiruuaksi kahvin (ja teen) kanssa söimme possukakkua ja tietysti vähän suklaakonvehteja.

Kuusen alla oli pienet lahjakasat eikä edes likan kohdalla mennyt mitenkään överiksi, mikä oli mahtavaa. Tyttö sai jakaa lahjat isin avustuksella ja olikin oikein innokas apuri, lakkinsa pieni tonttu tosin heitti syrjään melkein heti pestin saatuaan… Lahjoihin palaan vielä toisessa postauksessa, mutta otetaan tähän loppuun parit jouluasut.

Mini, pupu ja joulukuusiPäivän asu 25.12.2016

Jouluaaton iltana tytöllä oli (sen pois viskatun peruspunaisen tonttulakin lisäksi) Gugguun mustikansininen frillamekko sekä Vimman mustavalkoiset lettileggingsit. Oma asuni (josta ei tullut otettua kuvaa) mätsäsi samanlaisten leggareiden osalta, yläosana mulla oli Papun musta tunikamekko sekä tuo sama musta neuletakki.

Oma kuvassa oleva asuni taas on joulupäivältä, kun olimme moikkaamassa miehen sukulaisia. Tunikamekko Nosh, merinoneuletakki COS men, polvipaikkaleggarit Papu. Korvissa lintuhäkit Planet Star, harmaa huivi Syster P, nilkkurit Vagabond. Kuva on jokseenkin muhjua, kun tarkennus jotain oikutteli (eikä kamerakaan ollut oma) mutta ehkä tuosta jotain selvää saa.

Tapaninpäivänä ajelimme jälleen kotikotiin, kun oli vuorossa mun puolen suvun perinteinen joulutapaaminen. Se oli sellaista härdelliä, etten ehtinyt kameraa ottaa edes pois laukusta, mutta ihan perussettiä eli syömistä, kahvittelua ja saunomista. Kolmannen päivän jälkeen olikin jo valmis sanomaan heipat joululle… Paitsi kuusesta en tahdo vielä luopua, sain kerrankin siitä niin kivasti meidän tyylisen että ihaillaan nyt sitten kunnolla.

4.12.2016
15:49

Marraskuun lauluja

Marraskuussa 2016…

  • meillä oli ensimmäinen vasu-keskustelu päiväkodissa. Hyvin vaikuttaa likka sopeutuneen hoitoon ja sai paljon kehuja hoitajalta.
  • päätin, että jatkan 80-prosenttista työviikkoa vielä keväälläkin. On mahtavaa, kun on ylimääräinen päivä viikossa touhuttavaksi pirpanan kanssa kotona eikä tarvitse hänenkään tehdä täyttä “työviikkoa” päiväkodissa.

Illan toisiin bileisiin vähän eri varustuksessa. 🌕 #allsaintsday #mrsdracula #elevator #blacknwhite

  • kävin tytön kanssa mm. Nosh-kutsuilla, Biodellyn meikki-illassa, vaunutreffeillä… Pääsääntöisesti mini osaa käyttäytyä nätisti, joten hänen kanssaan on ihan kiva käydä erilaisissa tapahtumissa.
  • oli myös pitkästä aikaa parit bileet, jotka toki osuivat just samalle illalla. Mies jäi sairastavan lapsen kanssa kotiin, kun mä pyörähdin ensin kaverin synttäreillä ja sen jälkeen siskon halloween-kekkereissä.

#food #pumpkin #vomit #howeneväät #allsaintsday #halloweendecorationsSaisko olla viiniä? 🕸🕷 #wine #spiderweb #allsaintsday #halloweendecorations

  • meillä oli kaverin kanssa pari viikkoa myyntipaikka lastenkirppiksellä, mutta ekaa kertaa kimppakirppishistoriamme aikana lopputulema oli aika säälittävä. Plussalle sentään jäätiin muutama euro ja tavaraa sai taas pienen läjän pois nurkista.
  • nettikirppistelyt sujuivat onneksi paremmin, niin ostojen kuin myyntien suhteen. Silti myynnissä olevaa tavaraa on nurkissa edelleen liikaa…

Luminen aamu

  • ensilumi satoi ja sitä tuli kelpo määrä jopa tänne Turkuun. Lumisohjossa päiväkotiin tarpoessa hippasen kiroilutti (ja hikoilutti) ja yhtenä päivänä veinkin muksun pulkalla hoitoon.
  • edellisestä kohdasta johtuen ratasruletti jatkui sillä, että vaihdoin lokakuun lopussa ostamani rattaat työkaverin kanssa kunnon talvikelpoisiin jyriin. Enpä olisi Happyjen jälkeen uskonut, miten paljon voisin iloita kiinteärenkaisista rattaista!

Oltiin tänään #biodelly'n #zuiiorganic meikki-illassa tyttöjen kesken. 😊 Kiitos @mammimiau seurasta! #naturalcosmetics #ecocosmetics #luonnonkosmetiikka #turku #kids #daughter #kidsclothes #noshorganics #gugguu #gugguukidsfashion #reima #reimawetter #minirodinijutustelut #miroju #gugguuporinat #latergramOlipa sumuinen päivä. #november #fog #weather #sky #kupittaa #turku #nofilter #latergram

  • töissä tuli eteen perusarkeen vaikuttavia muutoksia, sain uusia hommia ja mulle ilmoitettiin että vaihdan seuraavan kuun alussa tiimiä. Yhteen projektiin mut nakitettiin projektipäälliköksi, mikä onkin mulle aivan uusi kokemus.
  • kivojen talvisten kelien jälkeen säätila palasi perusmarraskuuhun: koleaa, märkää ja pimeää. Pari kertaa tuli vielä ajeltua fillarilla töihin ja tarhaan.

Marraskuinen Vanha Rauma

  • sain vihdoin hankittua itselleni toppatakin. Olin näköjään siivouspuuskissani luopunut kaikista kunnon talvitakeista, eh heh. En raaskinut laittaa useampaa satalappusta takkiin (varsinkaan kun ei tullut vastaan sitä täydellistä), joten hommasin paljon kehuja keränneen Áhkkán parkatakin viininpunaisena – sopivalla alekoodilla hintakin oli oikein siedettävä.
  • teimme yhtenä perjantaina tyttöjen reissun Raumalle, josta sain hankittua garderobiin pari muutakin puuttuvaa osaa: kahdet farkut (miten vanhat ovatkin onnistuneet kutistumaan kaapissa..?) sekä uuden lompakon vanhojen risaisten tilalle. Edullisesti selvisin näistä, kun sattuivat kaikki löytymään Studio25:n loppuunmyynnistä.

Lähetti toi pientä iltapuhdetta. 👍🏻🙊 Assistentti myös paikalla! #cat #devonrex #barbithecat #shopping #stroller #bugaboo #babyplushoorn #strollerobsession #lastenvaunuhullut #vaunuhulluMarraskuun viimeisiä aamuja. #morning #sunrise #november #throughthewindow #kupittaa #turku #nofilter

  • Loppukuusta saapui myös odotettu paketti Hollannista, kun talouden ekat Bugaboot tuotiin suoraan kotiovelle. Niistä lisää lähiaikoina!
13.11.2016
23:19

Lokakuu ja syksyfiilis

Lokakuussa 2016…

Ystävämyynti yhdistää
Jumppis – Gugguu, pipo – Vimma, tossut – Converse.

  • vietettiin kulutusjuhlaa parhaimmillaan: Finnish Design Shopin ystävämyynti, Sokoksen 3+1, Hullut päivät, Gugguun pop up Tampereella… Pankkikortti vinkui, mutta järki pysyi suunnilleen päässä.
  • FDS:n ystävämyynnissä tytär löysi leikkikaverin (kuva yllä), jonka kanssa kiipeili edestakaisin tuoleissa ja nauraa käkätti samalla. :D Tilanteen kruunasi se hauska yksityiskohta, että kummallakin minityypillä oli Converset jalassa.

Dharma pihamaalla
Syksy ja lehtikasat
Haalari – Molo Kids, tupsupipo – Gugguu.

  • tuntui todella syksyltä. Ulkoiluun tarvitsi jo kunnon kamppeet, joka paikka oli täynnä lehtikasoja, välillä oli aamuisin pakkasta.
  • kuljin edelleen työmatkat fillarilla, kun kelit sen vielä sallivat. Pääsee vaan niin paljon näppärämmin suhaamaan paikasta toiseen!

Indie 3

  • ratasrintamalla riitti säpinää. Ostin kahdet rattaat ja myin kahdet, joten pakkaa tuli sekoitettua ihan kunnolla! Vähän näyttää siltä, ettei tämä tähän jää… :P
  • viimeinen päivä meillä oli vain yhdet rattaat jäljellä, määrä siis pysyi loppuviimeksi kuitenkin samana.

Pieni jumppaaja
Tunika/mekko – Mini Rodini, leggarit – Papu, pingviinitossut – Starchild.

  • sairasteltiin taas vaihteeksi, mutta oltiin onneksi välillä myös jumppakunnossa. Alkusyksyn kankeus väistyi eikä enää mennyt tunnin alusta varttia siihen, kun lapsi roikkui takertuneena mun sylissä.
  • tein ekaa kertaa töitä etänä. Helpottaa kyllä ihanasti arkea, kun säästää sen ajan mitä normaalisti kuluisi siirtymisiin kodin ja työpaikan välillä.

5-vuotissynttärikakku

  • oli taas parit synttärikemut, ensin V:n 4-vuotisrääppiäiset ja paria viikkoa myöhemmin serkkutytön 5-vuotiskekkerit.
  • muksulla oli valokuvaus päiväkodissa. Ekat tarhakuvat, jännää! Kovasti vaan oli totinen tuo meidän normaalisti hyvin nauravainen tyttö.

Tampereen kaupunkimaisemaa

  • meillä oli äijelin kanssa seurustelun 8-vuotispäivä, jota päätimme kerrankin vähän juhlistaa. Mini pääsi isovanhemmille yökylään, kun itse suuntasimme Tampereen tornihotelliin viettämään rentouttavaa vuorokautta kaksistaan. Oli muuten aikamoisen päheä pytinki tuo Torni!
  • samaan reissuun yhdistin vierailun (tai noh, kolme itse asiassa) Gugguun pop upiin, josta lopulta teinkin muutaman mieluisan löydön.
  • siirrettiin kelloja ja jälleen kerran sitä mietti, minkä ihmeen takia niin täytyy tehdä.
21.8.2016
23:18

Kakolassa kerran

Kakolan uusi aika

Kesäkuussa osallistuimme geokätköilytapahtumaan, jonka puitteissa pääsimme kierrokselle Kakolaan. Kuulimme läjäpäin mielenkiintoisia tarinoita vankilavuosilta sekä pääsimme omin silmin ihmettelemään monia erilaisia selliosastoja vanhoine sisustuksineen ja seinäkirjoituksineen. Vankeja Kakolassa ei ole ollut kohta kymmeneen vuoteen, mutta vanha vankila-arjen tunnelma oli edelleen aistittavissa. Hurjaa näin tavallisena talliaisena yrittää edes kuvitella minkälaista elämä muurien sisäpuolella on ollut.

Linnasta linnaan
Hyvästi Kakola
Some day
Ikkuna
Käytävä
Selli
Tupakointi kielletty
Lokerot
Telkkari ja muita mukavuuksia
Koristeellista
Kakkaa
Ylemmässä kerroksessa
Seinämaalaus

Kakolaa restauroidaan parhaillaan asunnoiksi Länsisellistä (postauksen eka kuva) alkaen, ensimmäisten valmistumiseen ei kai pitäisi olla enää pitkä aika. Kieltämättä aikamoisia tulevaisuuden suunnitelmia paikan omistavalla yhtiöllä on mielessä, jäämme odottelemaan mitkä kaikki niistä todella toteutuvat!

Kakola-leivos
Kierros päättyi kahvitteluun kera Kakola-leivosten.

18.6.2016
23:41

Keväthäissä navetanvintillä

Pitkästä aikaa viikonloppu vailla mitään suunniteltua ohjelmaa, ihanaa! Vetäisin viime yönä unta palloon melkein kellon ympäri, kevyttä univelkaa vissiin kertynyt töiden aloituksesta. Ensi viikolla onneksi onkin lyhyempi työviikko, kiitos juhannuksen. Tämä mun bloggaaminen on edelleen varsin hidastempoista, mutta koitan nyt ainakin välillä saada vähän jotain tekstiä tuherrettua tänne…

Kuplavesi

Sateen ropistessa ikkunoihin on mukava palata ajassa muutama viikko taaksepäin lauantaille, jolloin tanssittiin serkkuni häitä. Mies oli tuolloin kertaamassa, joten edustimme kahdestaan minin kanssa meidän perhettä. Olin mukamas valmistautunut hyvin edellisenä päivänä, mutta niin vaan aamupäivä oli yhtä häkkärystä ja paikasta toiseen syöksymistä. Ipana ei edes suostunut nukkumaan päiväunia, vaan simahti autoon matkalla kirkkoon – matka kesti ehkä 10 minuuttia. Onneksi olin ottanut rattaat mukaan, perillä täysin tolkku pois oleva lapsi niihin ja tyyppi posottikin sitten unta ihan koko vihkimisen ajan.

Tervetuloa
Kattaus

Juhlien teemaväri oli pinkki (kurkkaa myös kuva toukokuun kuukausikatsauksesta) ja omaan simppeliin makuuni todella kivasti toteutettu. Häät olivat siis Piikkiössä Kavalton tilan navetanvintillä, en ollut siellä aiemmin ollut mutta kaikin puolin passeli paikka tällaiselle juhlalle. Ruoka oli hyvää ja mun on ihan pakko antaa erityismaininta valkosipuliselle pestosalaatinkastikkeelle – niin herkullista että olisin voinut sitä vetää shotteina muiden naukkaillessa kirkasta. :D

Häätanssi
Hääkakku
Karkkibuffa

Oli hauska seurata, miten innoissaan jälkikasvu oli kekkereistä. Paikalla oli muutama muukin lapsi (suurin osa tuttuja) sekä läjä leluja, siinä ne viipottivat yhdessä ja yksitellen ilman mitään sen kummempia nahisteluja. Tanssilattia varsinkin oli meidän pimun suosiossa, välillä ei halunnut edes syliin tulla vaan piti päästä pyörähtelemään muiden mukana. Toinen selkeä lemppari oli karkkibuffa, jossa oli karkkien ohella maissinaksuja lapsille. Huvitti vaan miten mini osasi katsoa pöytäseuraansa niin anovasti, että hänelle tuotiin pariinkin otteeseen lisää naksuja. Yllättävän pitkään neiti muuten jaksoi lyhyistä päikkäreistä huolimatta juhlia: yritin joskus kymmenen maissa nukuttaa kaverin rattaisiin, mutta pah se mitään nukkunut vaan pööpöili ympäriinsä melkein puolilleöin. Seuraavana aamuna onneksi nukkui pitkään…

Ota huikka!
Vieraskirja

Suomenruotsalaiseen tapaan otettiin muutamat snapsit, laulujen kera tietysti. (Pitääkö tähän nyt laittaa välihuomautus, että ei, mä en ottanut viunaa koska a. lapsi ja b. auto?) Myös yhdelle pöydälle oli jätetty pullo ja siitä huikan ottaminen edellytti, että kuvasi tapahtuman pullon kylkeen kiinnitetyllä kameralla. Varmasti hauska katsoa sitä videota myöhemmin häitä muistellessa! Alemmassa kuvassa taas on vieraskirja, joka koostui palikoista ja niistä sitten kasattiin torni.

Minin juhla-asuOma juhla-asu

Meillä oli kummallakin juhlatyylissä (klik vaan isommaksi) sattumalta mukana pinkkiä häiden teemaan sopien. Minin mekko on kummitytöltä lainattu ompelijan tekemä Marimekko, valkoinen body ja röyhelöpeppusukkikset KappAhl sekä mustat sandaalit myöskin kummitytön vanhat. Oma mekkoni on vuosia vanha Hell Bunny (joka yllättäen mahtui!), Seppälän tekonahkabolero lainasin siskolta ja mustat korkkarit kaverilta. Hiuksissa oleva niittirusetti Lindex ja hopeiset X-korvikset sekä pääkallorannekoru Fashionology. Korot tosin saivat jossain kohtaa vaihtua mustiin mataliin Converseihin, samoin näytti tekevän myös morsian ja kaaso.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma