AvainsanaHerqperc

Viikko 45: Onnellisen kissan päiväunet aurinkoläikässä.

Viikko 46: Perjantai 13. ja aihetta juhlaan, siispä herkuttelua porukalla Kauppahallin Piece of Cake -kahvilassa. Oma lempparini oli minttukaakaokakku, nams!

Tätini mainosti mulle taannoin helppoa ja älyhyvää suklaakakkua, johon ei välttämättä tarvitse suklaata ja joka ei vaadi vatkaamista tai muuta veivaamista. Saatuani reseptin epäilin, voiko tosiaan näin helposti saada jotain herkullista aikaiseksi. Ei siis auttanut muuta kuin lähteä testaamaan.

Vatkaamattomuuden lisäksi kakku on ainesosiltaan ihanan yksinkertainen, sillä kaikkea yleensä löytyy kaapista jo valmiiksi. Voita en ole tähän reseptiin kokeillut (ollaan jämähdetty tuohon maidottomaan Keijuun) ja vaniljasokerin tilalla olen käyttänyt vaniljajauhetta, sitä toki vähemmän kuin mitä vaniljasokeria tulisi.

Helpoin suklaakakku (10–12 palaa)

• 150 g voita/margariinia
• 3 dl sokeria
• 1,5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl vaniljasokeria
• 0,5 tl suolaa
• 4 rkl kaakaojauhoa
• 2 munaa

Sulatetaan rasva ja annetaan hieman jäähtyä. Munien rakenne vatkataan kevyesti rikki ja yhdistetään munat rasvasulan kanssa. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, käännellään ne seokseen. Taikina kaadetaan voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 22 cm) ja tyrkätään 200-asteisen uunin keskitasolle n. 18 minuutiksi.

Uuniin mennessä taikinan koostumus on kummallisen hyytelömäinen ja pelkäsin, että muna maistuu jotenkin läpi sieltä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maku on oikein kelpo. Ohjeen mukaan “kakku saa jäädä reilusti tahmeaksi keskeltä” ja “anna kakun jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa”, mutta tätä mä en oikein ole hiffannut. Olen kokeillut useamman kerran ja kun kakku on jäähtynyt, ei se sisältä ole enää mitenkään erityisen tahmea. Hmmm, ehkä mun pitäisi lyhentää paistoaikaa parilla minuutilla… Tai sitten maistan seuraavalla kerralla vähän lämpimänä, ihan vaan testiksi.

Halutessaan (ja jos sitä suklaata on) päälle voi sulattaa tummaa suklaata, mikä ei tosin multa ole vielä kertaakaan onnistunut kuten tahtoisin. Syömäkelpoista tortusta on silti aina tullut eikä sen tuhoaminen ole ollut ongelma. ;) Kakun kylkeen voi iskeä vaikkapa mansikoita ja vaniljajäätelöä, Oatlyn kaurajäde ainakin toimii hyvin. Kerran kokeilin lemon curd -vaahtoa alkuperäisen ehdotuksen mukaan, mutta huhheijaa kun oli makeaa! Melkein jopa ällömakeaa, vaikka olen aikamoinen sokerihiiri. Ihan perus soijavispi sen sijaan on oiva vaihtoehto kakun kaveriksi.

Perushyvä ohje siis, vielä kun saisi vähän jalostettua. Munia tästä voi olla hankala pudottaa pois, täytyy kuitenkin tutkia josko ne voisi jotenkin korvata (tai jos löytyisi joku vähän vastaava resepti vegaanisena). Olen myös pohtinut voisiko ohje toimia gluteenittomalla jauhoseoksella, kun tuo äijeli ei oikein kestä vehnää – eikä mun parane tällaista kakkua yksin vedellä napaani. :D Tutkimukset jatkuvat.

Eräänä elokuisena sunnuntaina suuntasin äitini ja kaverini S:n sekä vauvojemme (tuolloin 7 kk ja 1 kk) kanssa Nousiaisten Savojärvelle. Oli ravintolapäivä ja Savojärven Rantapihassa kauden herkkuja tarjosi Perinnepata. Herkutteluun saimme mukavasti yhdistettyä vielä ulkoilun ja geokätköilyn (heh, ylläri!), kun syötyämme lähdimme kiertämään 6 km pituisen ulkoilureitin Savojärven ympäri.

Perinnepadan menu oli mielenkiintoinen ja ennen kaikkea älyttömän herkullinen! Pääruuaksi oli keittoa (metsäsieni- tai hirviborscht-), jälkiruuaksi seitsemää eri vaihtoehtoa. Jälkkäri oli jokseenkin hankala päättää kaikkien kuulostaessa niin hyvältä, mutta onneksi äiti keksi että otetaan muutamaa erilaista ja syödään ne kimpassa. Päädyimme lopulta ottamaan viittä: vadelmabrownie, lakkaroyal, ketunleipäsorbetti, seljankukkahyytelö sekä mesiangervo-valkosuklaa pannacotta marjakastikkeella. Tosi hyviä kaikki, omaksi suosikikseni nousi ehkäpä vihreä sorbetti. Mmmmm.

Vatsat täynnä ja vauvoilta vaipat vaihdettuna lähdimme kierrokselle, bebet matkasivat kumpikin omassa Manducassaan. Sää oli mitä parhain; aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei ollut liian kuuma muttei kylmäkään. Silmä lepäsi maisemassa eikä kätköjen löytymisessäkään ollut sen kummemmin vaikeuksia. Aina ei tosiaan tarvitse lähteä kauas, että pääsee ihastelemaan luonnon kauneutta!

Pidimme paussin Kuhankuonon rajakivellä, kun nuoriso alkoi vaatia evästä. Aika kivat imetysmaisemat, sanoisinko. :) Mä en jostain syystä ollut aiemmin Kuhankuonolla vieraillut, monesti kyllä miettinyt että olisi huippua nähdä tuo usean kunnan rajapyykki – ja sitten se yhtäkkiä vain oli siinä mun edessä! Hauskaa, miten kuntaraja voi olla tuollainenkin.

Loppupuoliskolla alkoi jo vähän painaa hartioita, mutta kierros kaikkine purkkeineen saatiin onnellisesti päätökseen. Aikaa kiertämiseen meillä meni kolmisen tuntia, pysähdykset ja huoltotauot luonnollisesti ottivat osansa. Pituus oli varsin passeli ja reitti helppokulkuista, täytyy siis pitää Savojärvi mielessä. Jospa sitä vaikka menisi uudestaan sitten joskus, kun jälkikasvukin liikkuu enemmän omilla jaloillaan.

Lauantai tänään on täällä Turussa varsin tavallinen, lisäksi normaaliin marraskuiseen tapaan harmaa ja sateinen. Viikko sitten tilanne oli aivan erilainen, sillä istuimme heti aamutuimaan siskon kanssa bussissa kohti Helsinkiä. Yllätyksekseni sain tänä syksynä kutsun Indiedaysin päivätapahtumaan ja järjestyi kivasti niin, että pääsin viettämään lapsivapaata aikaa pääkaupunkiin. En ole pahemmin mihinkään blogitapahtumiin osallistunut, joten oli mielenkiintoista nähdä millainen tämä Bloggers’ Inspiration Day oikein onkaan.

Henk. koht. odotin yhteistyökumppaneista ehkä eniten Vagabondin pistettä, onhan kyseessä kenkämerkkien ylivoimainen suosikkini vuosien ajalta. Studiokuvaan en sentään rohjennut Vagabond-lisäysten kera, mieluummin olen kameran takana. Kenkäihastelut eivät kuitenkaan rajoittuneet Vagabondin popoihin, vaan luonnollisesti tuli vilkuiltua myös kanssabloggaajien jalkoihin. Huikeita kenkiä osuikin silmään! Itsehän tallustelin mukavuudenhaluisena Converseissa…

Tarjolla oli tietysti pientä purtavaa sekä juomaa – ja kerrankin sai kuvata ruokia ilman, että kukaan ihmettelisi vieressä. Kuvissa näkyvät fetakolmiot oli tosi hyviä, samoin chilillä höystetty makea jälkiruoka. Juomapuolella Fresita tarjosi kiintoisan makuparin yhdistämällä kuoharia ja glögiä drinkiksi, kuulostaa jännältä mutta oli yllättävän jees.

Biozell ja vähän hiusjuttuja. Omaa kuontaloani (kiitos sisko kuvasta) kohennettiin suihkutettavalla tyvispraylla, joka oli vähän kuin sävyttävää kuivashampoota. Intensive red -sävyllä jopa mun tavisväriseen tukkaan sai lisättyä kivan punertavan vivahteen. Hippasen muuten tekisi mieli värjätä hiukset, mutta toisaalta ei jaksaisi sitä kierrettä…

Olympuksen pisteellä ihmeteltiin kameroita ja objektiiveja. Sain hetkeksi kamerani nokalle valokuvauspäiväunieni kohteen, M.Zuiko 12-40mm f/2.8 ED -objektiivin, joka tuntui erittäin pätevältä lasilta. Tuo yllä oleva mustavalkoinen kuva on sillä otettu, testikuvaan osui näköjään Rimma ja pari muuta bloggaajaa.

Sisko kokeili innoissaan Instrumentariumin silmälasikehyksiä ja pitihän sitä sitten itsekin testata. Olisipa aika jännää, jos mulla yhtäkkiä olisi taas lasit! Vajaassa kuudessa vuodessa on ehtinyt tottua lasittomuuteen, mutta toki tiedostan että jossain kohtaa se on väistämättä edessä (one word: ikänäkö). Diggaan edelleen tuollaisista mustista kehyksistä ja vanhat lempparit ovatkin tallessa odottamassa tuota joskus koittavaa vaihetta.

Maxine oli paikkana kiva, tykkäsin erityisesti isoista mustista valaisimista tiskin päällä. Viihdyimme tapahtumassa lähes koko kolmituntisen, vaikka kontaktit muiden kanssa jäivät omalta osaltani varsin vähäisiksi. Mikään ei siis ole muuttunut sitten blogiristeilyn back in 2010… En selkeästi ole tyyppi, joka menisi kovin helposti muiden juttusille, vaikka löpisen vaivatta mikäli joku tulee puhumaan mulle. Saa siis mieluusti tulla moikkaamaan, jos joskus jossain törmätään! :)

Pariisin Kevät – Musta laatikko [2015]

Viikko 41: Tuttu pyysi diilaamaan 5 kpl pehmoparsakaaleja, mikä aiheutti hihitystä paitsi Ikeasta poistuessani myös seuraavat pari päivää kotona ennen kuin kipaisin pehmot postiin.

Viikko 42: Pirpana juhli ekoja nimipäiviään ja esitteli kävelytaitojaan isovanhemmille.

Viikko 43: Juhlistimme 4-vuotiasta serkkutyttöä. Mihin ne vuodet oikein katoavat..?