AvainsanaOmakuva

13.10.2009
21:56

Syys päiväkirjaani kirjoittaa, kaunolla kirjaa ja viivaa alle

Lehtisade

Syksy on kyllä värityksensä puolesta ihana vuodenaika! Viikonloppuna käytettiin hetki kävelyreissusta siskon kanssa luontokuvailuun, värikkäät vaahteranlehdet vain näyttivät kerta kaikkiaan niin houkuttelevilta että oli pakko pysähtyä heittelemään niitä. Koko kadunpätkä tuntui olevan lehtien peitossa, maa näytti kuin liekehtivän. Näitä kuvia tosin käsittelin tavanomaista enemmän, jotta värit olisivat vieläkin kauniimpia.

Kaikenlaista tekemistä olisi mielessä, mutta päivät vain katoavat johonkin. Tänään olin seitsemän tuntia töissä, huominen aamupäivä menee niin ikään Salossa. Osa-aikatyö sopii mulle siinä mielessä, ettei koko aikaa tarvitse painaa duunia vaan välillä ehtii tehdä muutakin. Osaisinkohan mä enää edes sopeutua normaaliin klo 8-16 työrytmiin? Ei sillä että olisin koskaan tehnyt sellaista, kolmivuorotyön lisäksi työni ovat olleet pääasiassa päivällä klo 9-17 tai 10-18.

Lehtikasajalat

Saatiin muuten vihdoinkin pyykinpesukone tänne oman kotiin eikä se edes maksanut meille paljonkaan kymmentä euroa enempää. Muutaman vuoden vanha, sopivan pieni päältä täytettävä kone päätyi meidän luoksemme Facebookin kautta, ei siis voi muuta kuin todeta naamakirjasta ihan oikeasti olevan joskus hyötyäkin. Nyt kun vielä saisi asennettua koneen, letkujen ja liittimien kanssa on ollut pientä probleemaa, mutta enköhän mä piakkoin pääse pyykkäämään ekalla omalla pesukoneella.

Reino & The Rhinos – Tähän tyyliin [2008]

24.8.2009
23:13

Tampereella nääs

Jahas, mun nettiyhteys näköjään katkaistiin justiinsa kun oli tarkoitus päivittää blogi. Tiesin kyllä, että sen oli tarkoituskin katketa tänään, mutta oletin sen tapahtuvan puoliltaöin enkä jo yhdentoista jälkeen. No can do, kirjoitetaan tämä siis offline ja lisätään blogiin heti linjoille päästyä. Onneksi menen huomenna kotikotona käymään.

Piti jo viikonloppuna päivitellä, mutta aika näköjään katosi johonkin. Tehdään siis jälleen aikamatka pari päivää taaksepäin viime perjantaille, jolloin reissattiin porukalla Tampereelle hurvittelemaan. Perille päästiin joskus puoli yhden maissa, saatiin auto ja Cebari parkkiin – sitten ei muuta kuin huvipuiston puolelle.

Siskon jengi (= siskon poikaystävä H ja kaveri S) oli lähtenyt vähän edeltä sisälle ja tytöt kieputtelivat jo jossain laitteessa, joten me samoiltiin hetki kullan kanssa edestakaisin kunnes päädyttiin kevyeen aloitukseen (mun toiveesta): Kantti x Kantti -autot sekä Orlochlessin torni, tuttavallisemmin kummitusjuna. Troika tuntui alkuun niin oudolta, että hetken mietin kykenenkö menemään mihinkään sen hurjempaan laitteeseen. :) Keräsin kuitenkin itseni ja heti perään tuli testattua Aikamatto, Jet Star (= vuoristorata) sekä TakeOff, jonka vemputus aiheutti hetkellisen pahan olon.

Metkula ja Trombi

Ennen kunnollista vauhtiin pääsyäni treffattiin sisko & co, ensin käytiin kullan kanssa keinukarusellissa (miksi ihmeessä sen nimi on Wave Swinger?!) ja sitten mentiin koko lössi Metkulaan nauramaan. Jotenkin sitä vain itsekin taantui 10-vuotiaan tasolle ja juoksi innoissaan huoneesta toiseen, eksyi labyrinttiin ja siirtyi yläkerrasta alas liukumäen kautta.

Mä en ole koskaan ollut kovin kummoinen hurjapää ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskaltauduin ihan oikeasti jokaiseen laitteeseen. Tornado oli ehkä se suurin jännitys, mutta sen verran hauskaa oli, että ensimmäisen kierroksen jälkeen ajettiin saman tien toinen perään, kun ei jonoa ollut. Ehkä vähän samaan kategoriaan kuuluivat Trombi ja Half Pipe, jossain määrin myös tämän kesän uutuuslaite Tyrsky.

Kesä kuivaa minkä kastelee

Edellä mainittujen laitteiden lisäksi tuli vielä Korkkiruuvi, Hurricane, Viikinkilaiva, Tukkijoki ja Vauhtimato (mun suosikki pienenä!) testattua, muissa paitsi Hurricanessa olin ollut aikaisemminkin. Tukkijoessa sai “pikkasen” vettä päälle, viimeisen laskun jälkeen oli kyllä märkä fiilis. Otsatukkakin sai pesun, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Onneksi kesä kuivaa minkä kastelee ja vaatteet olivat kuivat ennen kuin edes tajusi. Ai niin, kävinhän mä kultsin kanssa venelenkillä Taikajoellakin.

Lasten eläintarhassa
Komea letti kaverilla!

Jossain vaiheessa taas erkaannuttiin kahteen porukkaan, heiluttuamme kullan kanssa Half Pipessa kahdesti peräkkäin päätettiin ottaa hetki rauhallisesti ja otettiin (mun pyynnöstä) suunnaksi Lasten Eläintarha. Kierrettyämme kaikki elukat oli kello sopivasti sen verran, että ehdittiin päivän viimeiseen esitykseen Delfinaarioon. Matkalla tuli vastaan H, joka ei ollut niin innostunut kieputuksesta kuin tytöt, ja lähti meidän mukana delfiinejä moikkaamaan. Ihan uskomattomia ne delfiinit kyllä ja aika hurjan kokoisia!

Merihirmut

Delfinaarion jälkeen H liittyi taas tyttöjen seuraan ja me vaihdettiin rakennusta aukion toiselle puolelle. Mua on aina tähdet ja avaruus kiehtonut, pakkohan Planetaarion ohjelma Tähdet oli mennä katsastamaan. Ihan mielenkiintoinen puolituntinen, vaikkakin loppupuolella päähän alkoi vähän sattua se kattoshow’n tiiraileminen. Planetaarion alakerrassa oleva Akvaario oltiin kierretty läpi jo aikaisemmin, joten tähtien jälkeen paineltiin taas huvipuiston puolelle. Viimeiset hurvittelut Tornadossa ja Tyrskyssä, minkä jälkeen mentiin vielä porukalla Näsinneulaan katselemaan maisemia.

Näsinneula

Sisko, H ja S lähtivät ajelemaan kohti kotia, me kultsin kanssa hypättiin prätkän selkään ja otettiin suunta kohti Tampereen reunamia. Huvipuistoilu oli kieltämättä mitä onnistunein: elokuinen aurinko paistoi mukavan lämpimästi eikä ihmisiä ollut nimeksikään, laitteisiin ei siis tarvinnut jonottaa oikeastaan yhtään. Aika lailla täydellistä! Ilta meni Akkikin kanssa jutellessa ja perheen puuhia seuratessa, Onni oli kasvanut ja oppinut heiluttelemaan itseään, pehmoinen vauvatukkakin oli vaalentunut viime näkemästä. Pitkän päivän jälkeen oli ihana kellahtaa vieraspetiin, uni tuli kyllä todella nopeasti.

Lauantaiaamulla ei pidetty kiirettä heräämisen kanssa, vaan nukuttiin melkein yhteentoista saakka. Muutama tunti vietettiin Akkikin ja Onnin seurassa (Akkikin mies P oli lähtenyt jo aamulla töihin), kunnes lähdettiin syömään American Dineriin. Kulta tahtoi ehdottomasti jättimäisen Original Giant Burgerin, mulle riitti Crispy Chicken Sandwich (ristikkoperunoilla) – sekin tosin oli aivan valtava. Mussutettiin annoksiamme pieni ikuisuus, rasvaista oli mutta aivan järjettömän hyvää. Mä jouduin luovuttamaan ennen lautasen tyhjentymistä, onneksi kullan mahaan mahtui vielä vähän munkin annoksesta. On se kyllä niin epäreilua, että toinen voi vetää ihan mitä tahansa safkaa ihan miten paljon vain eikä liho mihinkään! :P

Ruuan jälkeen hurautettiin mahat piukassa takaisin Akkikille, jossa oli pakko ottaa vähän ruokalepoa. Tarkoitus oli lähteä ajoissa ajamaan kotia kohti, mutta mun maha alkoi sattua niin ettei lähtemisestä meinannut tulla mitään. Seitsemän jälkeen päästiin lopulta liikenteeseen ja mun kotikotona taidettiin olla kymmenen pintaan. Jottei ajaminen olisi ollut liian helppoa pelkän pimeyden kanssa, viimeiset 20 km köröteltiin vesisateessa. Ai että miten ihanan paljon näki tietä, Cebarin valot on ihan varmasti tarkoitettu justiinsa pimeäajoon – NOT! Onnellisesti kuitenkin päästiin perille, vaikka välillä vähän pelottikin miten tässä käy.

Huh, tulipahan selostus. Nyt laitan koneen yöpuulle ja painun itsekin peiton alle. Huomiseksi on taas kaikenlaista ohjelmaa ja pakatakin pitäisi, kun eivät ne muuttolaatikot näköjään itsestään täyty. Tämä viikko menee aika tiiviisti muuttopuuhissa ja seuraavat pari viikkoa punkkaan siellä täällä, kun uuteen kämppään päästään vasta syyskuun puolivälissä. Onneksi kotikotona on tilaa kamojen väliaikaissäilytykseen, joten onnistuu nykyisen kämpän jättäminen jo nyt eikä tarvitse maksella mitään vuokria turhaan.

Amanda Jenssen – Killing My Darlings [2008]

29.7.2009
21:31

Tukka-asiaa lähinnä

Pahoittelen syvästi hiljaiseloani blogissa! Päässä pyörii ties minkälaista ideaa kirjoittelun aiheeksi, mutta jotenkin aina on ilta ja niin myöhä, etten enää jaksa edes ajatella bloggaamista. Pyrin ottamaan nyt itseäni niskasta kiinni asian suhteen, jotta joskus saisin ehkä jopa toteutettua kaikki suunnitelmani.

Tämäkin postaus jää valitettavasti aika tyngäksi, sillä kohta suunnataan kultsin kanssa leffaan. Äippä tarjosi meille plussa-setelit, joilla pääsee keskiviikkoisin “ilmaiseksi” elokuviin, ja tänään mennään vihdoin tsekkaamaan Ice Age 3. Alkuperäiskielellä tottakai ja lisäksi 3D-versiona. Mun ensimmäinen 3D-leffakokemus, odottelen mielenkiinnolla.

Olihan mulla muutakin syytä kirjoittaa kuin pelkästään poissaoloni pahoittelu, nimittäin hiukset! Eilen pääsin vihdoin kampaajalle (vakikampaajani oli lomalla enkä tahtonut mennä muualle) ja nyt on tukka laitettu uuteen uskoon. Ero ei ehkä nopeasti katsottuna ole kovin kummoinen, mutta fiilis muutoksesta on ihana. Edestä leikattiin lyhyemmäksi, pituudesta saksittiin jonkun verran ja kerrostettiin kevyesti. Uutta on myös väri, elämäni ensimmäistä kertaa ammattilainen värjäsi mun hiukset! Väri eroaa yllättävän vähän vanhasta nyt kun kuvaa katsoo, mutta edellisen värin vihreys on poissa ja sävy on aavistuksen vaaleampi. Lisäksi latvat eivät enää ole niin erisävyiset päälliosaan nähden kuin aiemmin. Vielä kuvaa, yleisön pyynnöstä:

Before - after

Nyt on pakko mennä, jospa ehtisi vielä pikaisesti karkkikauppaan ennen leffaa. On se vaan ihanaa asua melkein leffateatterin naapurissa, ei kestä matka kuin hetken. :)

EDIT muutama tunti myöhemmin: Uusimmat kuvat eivät näkyneet hetkeen, sillä palvelintilan alkaen uhkaavasti täyttyä (kuin myös siirtokaistan) päätin hoitaa kuvapuolen tästä eteenpäin Flickrin avulla. Ehkä mä joskus palaan vielä kokonaan omalle domainille, mutta toistaiseksi mennään tällä.

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

23.7.2009
17:41

Viime viikkoa vielä (ja vähän tätäkin)

Tällä viikolla on riittänyt siinä määrin kaikkea säpinää, etten ole blogin parissa ehtinyt viettää muutamaa minuuttia kauempaa. Väliä kotikoti-Turku on tullut aika tehokkaasti sahattua, nyt hengaillaan ainakin huomisiltaan asti Turussa. Viime viikkoon palaan muutaman kuvan verran, kun kävin siskon kanssa yksillä rippikahvitteluilla. Mä olen tunnetusti 100 % kissaihminen, mutta tämän perheen koira Zorro on kyllä suloinen tapaus. Häntä heiluu iloisesti ja rapsutus kelpaa paremmin kuin hyvin. Kahvipöydässä (ei siis ollut mikään ns. virallinen tilaisuus) oli hassua, kun Zorro mönki pöydän alle ja istahti mun jalkojen juureen ihmettelemään.

Auringossa

Sunnuntaiaamupäivän olin tosiaan Desthean kanssa kirppiksellä myymässä, joku 7 h siellä tuli kökötettyä. Keli oli pilvinen ja aika viileäkin, puolenpäivän jälkeen vasta alkoi lämmetä. Kahdeksan maissa alkoi olla niin vilu, että oli pakko napata myyntikasasta pari pitkähihaista paitaa… En mä edes ollut tajunnut varautua takilla, kun säätiedotus näytti niin hyvältä. Pöh. Myyntimenestys ei ollut päätähuimaavaa, mutta muutaman kympin sentään jäin voiton puolelle. Pääasia, että paikkamaksun sai tienattua ja että jotkut artikkelit löysivät uuden kodin. Pääkallosandaalit vaihtoivat omistajaa, ruskeat kengät jäivät odottamaan seuraavaa kirppiskertaa. Lajittelin jo tavarat kierrätys- ja kirppiskasoihin, jotka roudaan lähitulevaisuudessa oikeisiin osoitteisiin.

Alkuviikosta sisko ilahdutti läsnäolollaan Turussa, ja maanantaina iltasella lähdettiin käymään yksillä (tai ehkä kaksillakin). Piipahdettiin KOP-kolmiossa vähän ennen kauppojen sulkemisaikaa, sisko teki pari löytöä mutta itse ostin pelkästään paketin varrettomia sukkia. Torin laitamilta suunnattiin askeleemme Aurajoen rantaan Cindylle, jossa viilenevän illan vaikutuksesta juotiin lämpimät juomat. Kaakao kermavaahdolla maksoi vain kaksi euroa ja oli hyvää, suosittelen! Cindyltä tassuteltiin vielä Edisoniin, jossa join lasin punaviiniä Kimblen ohessa. Tuttujakin oli liikenteessä, mikäs sen mukavampaa.

Eräänä iltana

Kerrottavaa olisi vielä paljon lisääkin, mutta nyt on pakko jättää tietokone rauhaan hetkeksi ja suunnata jokirantaan paatteja katsomaan. Oheisohjelmaa näyttäisi riittävän, esimerkiksi parinkymmenen minuutin kuluttua aloittaa Laivaston Soittokunta. Sitä voisi vaikka mennä kuuntelemaan hetkeksi.

Haloo Helsinki! – Haloo Helsinki! [2008]

18.7.2009
19:03

Tavarat kasaan ja tukka kuntoon

Päivät senkun jatkavat katoamistaan. Äiti & iskä tulivat reissultaan, tänään illalla suunnataan kullan kanssa takaisin mun luokse Turkuun. Heti sen jälkeen kun ollaan saunottu, uitu ja ehkä grillattukin… Keli ainakin on mitä mahtavin jokaiseen noista! Toivottavasti samanlainen ilma jatkuu huomenna, kun olisi tarkoitus mennä Desthean kanssa kirpparille myymään aamupäiväksi. Pakkasin tänään myytävät romppeet autoon, kyllä niitä tulikin aikamoinen määrä. Ei siis muuta kuin tervetuloa jokainen kynnelle kykenevä huomisaamuna Länsikeskukseen Kodin Ykkösen parkkipaikalle tutkailemaan tarjontaa! Hinnat ovat pääasiassa 0-2e, joitakin vähän kalliimpia artikkelejakin (mm. nämä kengät sekä vähän käytettyjä farkkuja) tosin löytyy.

Mangomeloni = rakkaus!

Värjäsin eilen illalla hiukset. Paketin mukaan väri oli tummanvaalea, mutta ainakin mun päässä todellisuus oli hieman toinen. Vaikutusaikana mönjä näytti lähinnä hevosen kesäkakalta (eli vihertävää kun heppa pääsee taas syömään tuoretta ruohoa) eikä väri siitä sen enempää muuttunut, kun tukka oli huuhdeltu ja kuivunut. Joissain kohdin näkyy edelleen kevyesti vihertävää sävyä, muuten väri on ihan ok. Tosi tummalta tämä kyllä tuntuu, kun oli ehtinyt tottua vaaleampaan, mutta ehkä mä selviän toistaiseksi. Kuvassa näkyy uuden kuontalon lisäksi äitin ja mun yhteinen ostos viime viikolta, turkoosit Iberon aurinkolasit oli -50 % Citymarketissa. Hintaa laseille jäi muistaakseni kuuden euron paikkeilla.

Käytiin iltapäivällä äipän kanssa kaupassa, jätskialtaalla suoritetun lyhyen harkinnan jälkeen päädyin testaamaan mangomelonituutin. Mangomeloni oli mun suosikkijätski joskus pentuna, harmittaa vieläkin kun niiden mangomelonipikareiden valmistus lopetettiin. Onneksi kyseistä makua saa nykyään Pingviinituutin lisäksi myös irtojäätelön muodossa. Tuosta tuutista taisi kyllä tulla yksi mun tämän kesän lemppareista… Sillä aikaa kun mä häärin kirppisromppeiden kanssa, kulta leikkasi ruohoa ja onnistui käräyttämään itsensä auringossa. Kivat rajat tuli paidasta:

Sunburnt

Nyt saunan lauteille ja sitten molskahdus uima-altaaseen!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma