AvainsanaOmakuva

Olen ollut koko tämän jouluviikon vapaalla, kiitos meille annettujen tavoitteiden täyttymisen töissä. Paluu työpisteelle tapahtuu vasta ensi vuoden puolella, sillä sain vielä ekstrana ensi viikon maanantaina ja tiistaina pitää pois kertyneitä tunteja. Tämä miniloma on tullut todella tarpeeseen! Tänään ehdin vihdoin käydä läpi joulukuussa kertyneitä kuvia koneen uumenista, joten ajattelin jakaa muutaman täälläkin.

Itsenäisyyspäivän iltana olin kuvauskeikalla, työkaverini K:n mies täytti pyöreitä. Kemut pidettiin Submarinassa, joka oli tilana kiva ja tunnelmallinen. K oli hankkinut yllärilahjana paikalle Valtteri Roihan, jonka puolen tunnin improvisaatioteatteri kirvoitti hervottomat naurut juhlaväessä ja valokuvaajakin tyrski niin, että kamera hytkyi. Juhlat on ihania – kyllä vaan tuli taas fiilis, että ensi kesänä on ihan pakko järkätä jotain kivaa, kun itse siirryn seuraavalle vuosikymmenelle.

Tasan kaksi viikkoa myöhemmin meillä oli tiimi-ilta vol. 2 ja aloitimme illan Hohtogolf West Coastin uudehkolta curling-radalta. Ihan älyttömän hauskaa puuhaa! Rata oli varattu meille tunniksi ja päädyimme ottamaan skaban tytöt vs. pojat. Johto pysyi pojilla loppuun saakka, vaikka me tytöt kovasti yritimme nousta tasoihin. Taisimme lopulta hävitä pisteellä tai kahdella.

Curlingin jälkeen kävimme Koulussa yksillä ja siirryimme sitten Pub Niskaan ruokailemaan. En ollut käynyt Niskassa aiemmin ja ihastuin paikkaan aika kympillä. Tärkeintä on tietysti se, että ruoka on hyvää – ja sehän oli! – mutta omalla kohdallani myös sisustus ja tunnelma ovat tärkeässä osassa. Niskassa kumpikin oli varsin kohdallaan enkä voinut kuin huokailla katsellessani ympärille. Ihastuttavia elementtejä oli kaikkialla: lankkua, betonia, harmaata, viinilaatikoita jne. Uudestaan on mentävä, se on selvä se! Kaupungin parhaat pitsat aiheuttavat toki oman houkutuksensa, joten taidanpa suostutella äijelini lähiaikoina treffeille…

Viikate – Kymijoen lautturit [2013]

Joulun alla saimme viimein syyskuisten häidemme kiitoskortit matkaan, joten hääaihe alkaa olla taputeltu. Kiitoskortit ilmeisesti kuuluisi lähettää noin kuukauden kuluessa juhlasta, mutta milloinka allekirjoittanut olisi jossain asiassa ollut ajoissa… Jep, ei ollut poikkeus tämäkään. Toisaalta venyttäminen oli ihan hyväkin juttu, sillä nyt pystyimme kätevästi toivottamaan kaikille hyvät joulut samaan syssyyn. Paitsi ettei ihan kaikkia kortteja ole vielä toimitettu perille asti, mutta joulunpyhinä saadaan toivottavasti suurin osa annettua, ja josko tämän vuoden puolella loputkin kuoret löytäisivät perille.

Niin, siitä hääkuvauksesta. Suunnittelujen alkuvaiheessa mietin raaskiko tuota lohkaista budjetista osan ihan oikeaa valokuvaajaa varten, kun ajatuksissa oli kuitenkin hyvin simppelit kinkerit. Tammikuussa häämessuilla vieraillessani aloin pohtia asiaa tarkemmin: mikä voisi olla parempi syy hankkia kuvaaja paikalle kuin hääkemut? Paljon vaikutti varmasti se, että tapasin messuilla valokuvaajan, jonka kansiot olivat täynnä juuri sellaisia kuvia kuin itse pyrin ottamaan (parempia toki, koska ammattilainen vs. harrastelija). Ja kun äijelini vielä suostui muutokseen mukisematta, niin jo lähti viestiä JS Disainin Jerelle.

Päivä lyötiin lukkoon ja kesän vaihtuessa syksyyn poikkesimme Jeren studiolla jutskailemassa päivän kulusta. Kuvista meillä ei tainnut olla antaa mitään sen kummempaa ohjeistusta, luotettiin vaan että homma kyllä hoituu. Juhlapäivänä treffasimme Kalliopohjalla ennen vieraiden tuloa ja kävimme ottamassa potrettikuvia muutamassa eri lokaatiossa. Kirkas auringonpaiste vähän häiritsi, mutta kyllä vaan näistäkin naamoista onnistui saamaan ihan kelpo otoksia! Juhlissa Jere oli mukana siihen asti, että häävalssi oli saatu tanssittua, ja sulautui hääväkeen kuin kala veteen. Moni vieras kommentoikin, ettei havainnut kuvaajaa kuin vasta sulkimen räpsähtäessä. :)

Olin varautunut odottamaan valmiita kuvia parisen viikkoa, mutta yllätykseksi Jere toimitti kuvat jo häälauantaita seuraavana perjantaina. Sain muistitikullisen kuvia tyylikkäästi kukkapuskaan verhottuna, kympin palvelua viimeiseen asti siis. Jännityksellä selasin työkaverin kanssa kuvat saman tien läpi ja huokaisin – sitä saimme mitä tilasimme. Mukana oli niin värillisiä kuin mustavalkoisia ruutuja, kauniita sävyjä ja miellyttävää bokehia. Parasta oli nähdä ikuistettuna rakkaat ihmiset, suut hymyssä ja naurua silmissä. Eikä muuten harmita yhtään, että korjattiin hääbudjettia valokuvaajan verran! JS Disain saa lämpimät suosittelut täältä suunnalta, Jere on paitsi loistava valokuvaaja myös muuten huippu tyyppi.

Ja hei vielä sepustus meidän häälookeista, kun ne nyt näissä kuvissa ovat niin sopivasti esillä.

En aluksi ollut varma laittaisinko maistraattimekkoni vai kehittelisinkö jotain muuta. Joidenkin kymmenien inspiraatiokuvien jälkeen päädyin lopulta valkoiseen pitsiin, niin morsmaikkumaista kuin se olisikin. Olin haaveillut useamman vuoden Vivien of Hollowayn kellomekosta, joten laitoin sellaisen tilaukseen merkin verkkokaupasta. Törmättyäni tähän kuvaan keksin keventää liiallista morsiuslookia mustilla asusteilla: vyötärölle solmin mamman jäämistöstä löytyneen huivin ja käsiin sujahti siskolta lainatut pitsihanskat. Minttuiset kiilakorot ovat lempimerkkini Vagabondin alesta, varakenkinä mulla oli niin ikään mintunväriset varrettomat Converse All Starit. Korvissa killui joskus Raumalta ostetut sydänpossut.

Sulhasen asu mätsättiin mun kenkien värisellä kauluspaidalla (huippulöytö Sokoksen alelaarista) ja viimeisteltiin liivillä (Brothers) sekä rusetilla (H&M). Housut olivat kaapissa valmiiksi, kengiksi äijeli valitsi rennot liituraitaiset tennarit. Conversejakin kyllä testattiin, mutta ne eivät valitettavasti ukkoni menninkäisjalkoihin sopineet.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen juhla-asuihimme. Ainoa mitä ehkä näin jälkikäteen valitsisin toisin on tuo mekko, se kun ei ollut kaikista imartelevin ei-fiftarimalliselle kropalleni. Jouduin ottamaan isomman koon, jotta vyötärönympärys riittäisi, minkä seurauksena rintamuksen kohdalle olisi saanut tunkea Emboa ihan kunnolla, jotta se olisi istunut hyvin. Onneksi on ompelutaitoinen äiti, joka sekä pienensi yläosaa että lyhensi helmaa hivenen järkevämmäksi. No tiedänpähän ainakin, että voin lopettaa tulevat haaveilut Vivienin mekosta tähän paikkaan. ;)

(Kuvat: JS Disain)

Hanson – Snowed In [1997]

Suurin osa hääjutuista alkaa olla jo kerrottu, mutta otetaan tähän loppuun postaus aiheella no se kaikki muu. Jos jotain jää mielestäsi selkeästi puuttumaan, kommenttia vaan tulemaan tännepäin. Meidän juhla-asuistamme tosin voisin kirjoittaa vielä jotain… Niin ja kunhan saamme kiitoskortit väsättyä (ai ollaanko hitaita – no ollaan!) ja lähetettyä, voisin vilauttaa ennen hääjuhlaa otettuja potrettikuvia ja ehkä myös sanoa muutaman sanan loistavasta häävalokuvaajastamme.

Ennen vieraiden saapumista karkasimme äijelin kanssa hetkeksi muualle, kunnes meille kuitattiin puhelimitse kaikkien vieraiden saapuneen paikalle. Sisääntulo meni ehkä vähän pipariksi, kun morsiusneito (vajaa 2-vuotias serkkuni) hilpaisi salin puolelle ennen kuin musiikki oli kunnolla lähtenyt käyntiin. Eipä siinä sitten kauaa tohdittu itsekään odotella, vaan kävelimme hymyt korvissa asti lavan eteen Samuli Putron Olet puolisoni nyt soidessa taustalla. Iskä tuli siihen seuraksemme ja hänen puheensa jälkeen kohotimme maljan. Olimme sopineet, että samassa yhteydessä iskä paljastaa toisenkin perheeseemme liittyvän asian, siskoni tuoreen kihlautumisen, joten kippistimme tottakai toisenkin kerran. Oli muuten aika mahtia seistä siellä kaikkien edessä ja nähdä tyyppien reaktiot kihlauutiseen!

Alkumuodollisuuksia seurasi ruokailu, joskin sitä ennen heitimme vielä nopean kierroksen ja esittelimme pöytäkunnittain vieraat toisilleen. Aikaa siihen olisi ollut enemmänkin, mutta puhua pälpätin hätäpäissäni melkein yhteen hengenvetoon koko setin. On se näköjään aika jännää puhua tuollaiselle ihmisjoukolle, vaikka kaikki tuttuja ovatkin. Ruokailusta ehdin turinoida aiemmin, mars lukemaan mikäli se on jäänyt välistä.

Näin ne hääkirjan sivut täyttyy.

Siskoni ja kaasoni mun. ♥

Kaaso piti puheen, joka sai morsiamen silmät kyyneliin.

Mummini oli kirjoittanut runomuodossa meidän love storyn, joka oli aikamoinen hitti.

Morsiusneidon syyskimppu, made by Mia. Täydellinen!

Kutsuun laitoimme suurimmaksi lahjatoiveeksi juhlaan osallistumisen. Saimme kuitenkin myös kasan kortteja ja lahjoja, joita tippa linssissä availimme seuraavana päivänä – ihania!

Ohjelmanumeroiden suhteen emme varsinaisesti olleet esittäneet muuta toivetta kuin että ryöstöt ynnä muut perinteet saisi mieluusti jättää välistä. Kiitos tiukkalinjaisen kaasoni sellaisia ei tosiaan ollut, mutta muuta ohjelmaa oli yllätykseksemme vaikka mitä! Oli tehty hääbingo (jota itsekin jossain vaiheessa pohdin), lauluesitys ja ties mitä vielä. Yllä olevassa kuvassa äiti kyselee siskonsa kanssa meiltä kysymyksiä, jotka alkavat “Kumpi teistä…” ja me nostamme toisiamme näkemättä sen kengän kumpi omasta mielestämme on oikea vastaus. Hyviä kysymyksiä olivatkin keksineet, naurun remahdukset taattu! Ja me onnistuimme olemaan samaa mieltä kaikista paitsi yhdestä.

Illan pimentyessä vatsat oli saatu täyteen ja oli vihdoin aika laittaa morsiusneitomme sanoin “Musa päälle!” – siis häätanssi ja siihen perään Von Clausewitzin keikka, joista olikin jo juttua. Ilta jatkui pitkälle yöhön, mitään rajoitustahan Kalliopohjalla ei aikataulun suhteen ollut. Lähdimme itse juhlapaikalta viimeisenä ja taisimme olla joskus lähempänä aamukuutta kotona… Kohtuullisen hyvät bileet siis. Kokonaisuudessaan päivä oli I-HA-NA ja ikimuistoinen! Vaikka kyllä se silti tuntui olevan hujauksessa ohi, aika suorastaan lensi tuona kauniina syyskuisena lauantaina.

Päivässä parasta? Se, että hyvin pitkälti kaikki sujui varsin mallikkaasti sekä tietysti se, että saimme juhlia rakkaiden ihmisten ympäröimänä yhtä elämämme tärkeintä tapahtumaa. ♥

(Kuvat: JS Disain)

Jack Johnson – On And On [2003]

Ennen ristiäisviikonloppua kävimme lokakuun puolessa välissä ekaa kertaa tekemässä tuttavuutta tulevaan kummityttöömme. Voi miten pieni tuollainen vajaa viisiviikkoinen voikaan olla! Ja aivan uskomattoman rauhallinen, neiti ei hätkähtänyt vaikka ympärillä olisi ollut minkälaista hälinää tahansa. Tuhisi vaan tyytyväisenä.

Matkasimme Tampereelle perjantai-iltana ja lauantaina aamupalan jälkeen piipahdimme äijelin kanssa kaupungilla. Sää oli ihan kummallinen: aurinko paistoi mutta samaan aikaan taivaalta tuli rakeita alas! Onneksi ehdin pari geokätköä etsiä ennen sääilmiötä eikä sen jälkeen tarvinnut enää kovin kauaa vaeltaa, kun jo poikkesimme ensimmäisessä kaupassa.

Iltapäivän kahvihetken vietimme Kuninkaankadulla Café Gopalissa. Ajattelemattomuuttani vetäisin (taas kerran – miten mä en ikinä opi?!) kevyet suklaaöverit, tilasin kaakaon ja hetken mielijohteesta myös minttusuklaaruudun. Erinomaisia kummatkin, mutta vähän turhan paljon suklaata mulle noin kaiken kaikkiaan. Ihana paikka tuo Gopal kyllä, joskus täytyy ehdottomasti mennä testaamaan paikan kasvisruokaa.

Jätettyämme ydinkeskustan kadut taaksemme heitimme vielä pienen lenkin Näsinpuistossa, ei kovin yllättäen kätköpurkin perässä. Matkalla törmäsimme sorsalaumaan, joiden meininkejä pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään. Hassuja lintuja.

Tyhjin käsin en kaupunkireissusta selvinnyt, sillä Studio25:n Pop Up Lauantaista löytyi jotain kivaa. Kerrankin oikeassa kaupungissa oikeaan aikaan! Coston pöydästä löysin täydellisen syyslätsän niille päiville, kun konjakkinen nahkaversio ei toimi (esim. sateella). Metsänvihreää ja oranssinpunaista, piristää mukavasti asua kuin asua. Sanoivat vieläpä hatun olevan uniikkikappale eikä toista täysin samanlaista ole tehnyt ja antoivat lisäksi extratupsun (ovat siis irrotettavia) kaupan päälle. Eivät olisi kovin paljon paremmin voineet myydä!

Pariisin Kevät – Jossain on tie ulos [2013]

Kun sala-avioitumisen jälkeen aloimme miettiä myöhemmin järjestettäviä kekkereitä, ajattelimme lähinnä säästösyistä (pienellä budjetilla ei luonnollisesti voi satsata kaikkeen) hoitaa musiikkipuolen ilman livebändiä. Kiitos työkaverini K:n, asia menikin aivan toisin ja meillä oli bändi ennen kuin edes tarkkaa juhlapäivää oli päätetty. Kaikki lähti siitä, kun kerroin töissä häistämme tulevan vähän silleen vasemmalla kädellä järkätyt ja K totesi siihen, että sitten mulla saattais olla teille bändi. :D Ja niin Von Clausewitz tuli osaksi meidän hääjuhlaamme.

Bändi ei ollut aiemmin soittanut häissä, muissa juhlissa kylläkin. Ehtoja esiintymiselle oli kaksi: he eivät soita ns. hääbändinä taustamusiikkia ja humppaa ei tule. Kuulosti siis oikein mainiolta! Biisilista oli rock-painotteinen ja sisälsi kunnon kasan sekä kotimaisia että ulkomaisia biisejä. Laitoimme jonkunmoisen listan mieluisista kappaleista, joista pojat sitten kasasivat sopivan setin. Ainoa humppa oli häävalssi, jonka bändi lupasi meitä varten opetella – tosin Viikate sopi hyvin mukaan näin valssimuodossakin. Kumpikaan meistä ei ole mikään parkettien partaveitsi, mutta äijeli onneksi suostui toteuttamaan haaveeni Mintun ja Vernerin häävalssista. ♥

Köynnökset tulevat kaukaa
kruunuksi yllesi käy
Hiusmeresi upean, väriltään ruskean
laineilla muita ei näy

Silmies vihreä huokaus
kutsuivat seikkailuun
Valssi on ikuinen, elämän pituinen
korkealta soitettu

Ja päällä tähkäin ja päiden luo kuutamo tuo valoaan
se soittaa kannelta kauneimman ja pois katoaa
Niin päällä kristallijäiden me tanssimme, tanssimme vaan
ja tanssimme kunnes valo valkein
meidät erottaa

Viikate: Mintun ja Vernerin häävalssi

Koska humppaa ei ollut ensimmäistä kappaletta enempää, olimme sopineet että lähimmät ihmiset liittyvät seuraamme valssaamaan kertosäkeen jälkeen. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt sanoa muutamalle muullekin, olisihan tanssilattialla ollut tilaa ja kun toista valssia ei tosiaan tullut. Häätanssi ei mennyt meidän osalta ihan niin hyvin kuin harjoituskerta aiemmin päivällä, mutta fiilis oli kuitenkin katossa. Biisi kuulosti aivan mielettömältä bändin vetämänä!

Itseäni vähän jännitti miten vieraat innostuvat tanssimaan, mutta keikka oli loistava ja lavan edessä taisi olla porukkaa suunnilleen koko ajan. Salissa alkoi siinä vaiheessa olla sen verran kuuma, että välillä piti käydä pihalla viilentymässä ja ikkunakin oli pakko avata – hassua sinänsä, kun kuitenkin oli ollut niitä lämmitysongelmia aikaisemmin. Von Clausewitz taisi lopulta vetää noin puolentoista tunnin keikan, toki välissä oli pieni tauko. Setti sisälsi kaikenlaisia biisejä, joista epäilemättä jokainen löysi jonkun suosikin. Sulhanen, joka ei yleensä oikein keikoista perusta, hehkutti bändiä koko loppuillan ja kemujen jälkeenkin vielä. Eikä bändi kuulemma saanut mitään traumoja hääkeikasta, joten tämä vaikutti olleen kaikin puolin varsin onnistunut kohdalle osuminen. :)

Keikan jälkeen musiikki soitettiin tietokoneelta. Olimme (edellisenä iltana…) kotona koonneet Spotify-listan, mikä tosin osoittautui hieman flopiksi sillä en tiennyt, että Spotify etsii kappaleita myös paikalliselta koneelta ja siitä syystä soittolista oli jokseenkin puutteellinen. Mulla on vissiin jotenkin outo musiikkimaku, kun ei biisejä löydy Spotifysta – tai ehkä sittenkin vanhanaikainen, kun listalta löytyi ties mitä ysärihittejä. Musiikki kuitenkin soi loppuillastakin, joten se lienee pääasia!

(Kuvat: JS Disain)

Jenni Vartiainen – Terra [2013]