AvainsanaTalvi

27.1.2013
22:24

Viiskymppiset

Kevyt puolentoista viikon blogitauko napsahti näköjään tähän väliin, ei mitään uutta auringon alla siis. Auringosta puheen ollen: mahtavaa kun viime aikoina on ollut kunnon aurinkoisia talvipäiviä! Vaikka ei niitä tietysti juuri silloin ole kun ehtisi ulos valoisaan aikaan, mutta toki auringonsäteet lämmittävät mieltä myös toimiston ikkunoiden läpi katsottuna. Kevät on päivä päivältä lähempänä… ♥

Malja
Pöytäkoristelu
Mekko x2
R50
Kakku

Viime viikon viikonloppuna ehdin ylitöiden lomassa juhlistamaan kummitädin pyöreitä vuosia teatterimiljöössä. Annoin kameran laulaa, vaihdoin kuulumisia sukulaisten kanssa, herkuttelin mm. mehevällä focaccialla, pyörähdin muutaman askeleen tanssilattiallakin (todeten miehen kanssa että kyllä tässä jotain tanssikurssia tarvitaan ennen ensi syksyn hääkekkereitä). Yhdeksi ohjelmanumeroksi olimme kehittäneet oman versiomme tv:stä tutusta (ts. mä en ollut koskaan kuullutkaan kun en telkkaria katso) Treffit hatusta -pelistä, mikä hieman jännitti etukäteen mutta onnistui hienosti yli odotusten. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä, kun porukka tempoi hattukasasta mitä loistavampia treffi-ilmoituksia!

Siskopari

Loppuillasta otettiin myös aikamoinen satsi kuvia erilaisilla kokoonpanoilla, esimerkiksi tuo sisaruskuva yllä. Feline oli tehostanut hiusväriään sitten viime näkemän, tällä kertaa hieman neonpinkkimäiseen suuntaan. Oli muuten huikea sävy livenä! Toisinaan tekisi mieli itsekin rykäistä joku päheä väri päähän, mutta tämä oman värin kasvatus on sen verran hyvässä vauhdissa etten taida raaskia. Tosin ovathan ne shokkisävyt ihan vaan kevytvärejä…

Ps. Selkeämpi kuva juhlaillan asustani täällä, kliketi klik.

9.12.2012
21:49

Joulufiilistä etsimässä

Joulukuuta eletään jo, vaikkei täällä blogissa kovin eloisalta näytäkään. Viime viikkoina on väännetty remppaa oikein urakalla, tai no puoliskohan työmaalla pääasiassa häärii ja itse toimin avustavissa tehtävissä. Olen innostunut hyörimään keittiön puolella, jossa olen saanut jopa ihan maukkaita syötäviä aikaiseksi. Vähän kyllä pistää naurattamaan, kun aina jotain menee pieleen: milloin taikinaan lentää munankuoria, milloin mittaan jotain väärin, milloin onnistun sotkemaan puoli keittiötä esim. ruokakermaan… Noh, lopputulos kai se tärkein on ja hyvin ovat kokkaukset maistuneet sekä meille että vieraille.

Akatemiatalo

Köökkisotkemisen lisäksi olen nukkunut. Paljon. Tiedä sitten onko se pimeyden, lyhyiden yöunien, liian vähäisen ulkoilun vaiko keskeneräisen remontin aiheuttamaa väsymystä, mutta meillä vedetään unta palloon ihan hullut määrät nykyään. Oltiin äijelin kanssa kumpikin nyt neljä päivää vapaalla ja joka yö vietettiin unten mailla vähintään kymmenen tuntia, oma ennätykseni oli neljätoista(!) tuntia. Siihen sitten vielä pienet päivänokoset kevyesti päälle, ei ongelmaa. Onneksi enää pari viikkoa talvipäivänseisaukseen ja päivä alkaa jälleen pidentyä!

Kattaus

Jouluaatto lähestyy kovaa vauhtia ja vähän kaikki tuntuu olevan alkutekijöissään, lahjat ja koristelut ja ylipäänsä suunnitelmat. En vieläkään tiedä missä ja miten vietämme aattoa tai ehtiikö remppa siihen pisteeseen, että tänne mahtuisi joulukuusi. En ole askarrellut ensimmäistäkään joulukorttia, lahjoja sentään saatiin nyt viikonloppuna hankittua muutama. Jotenkin tuntuu muka olevan niin paljon kaikenlaista. Todennäköisesti se ympäriinsä sinkoileva hullu aattoa edeltävänä viikonloppuna olen sitten minä…

Tuomiokirkko
Valoa ikkunassa

Vaan onneksi on valkoinen maa ja pakkasta! Se runsaan viikon takainen lumimyrsky lähinnä nauratti, kun myräkkä meinasi viedä mennessään. Helppo mun oli hymyillä, kun ei tarvinnut sen kummemmin matkustaa mihinkään tai edes ajaa autoa. Sen jälkeen olen kyllä pari kertaa kököttänyt hyvän tovin pysäkillä parinkymmenen asteen pakkasessa, kun bussi on ollut myöhässä – kaivoin muuten aika nopsaan paksuimmat talvitakit esille.

Jälkiruoka

Tämän postauksen kuvat otin työpaikan pikkujouluissa marraskuun viimeisenä iltana. Kekkerit pidettiin Turun Akatemiatalolla, ainakin tämä juhlasali oli aikamoisen upea paikka. Ruoka oli hyvää, jälkiruokajuustokakku suussa sulavaa eikä seurassakaan ollut valittamista. Illan yllätysesiintyjänä oli Ismo Leikola, jonka jutut piristivät iltaa juuri sopivassa kohtaa. Loistoveto työnantajalta, ei voi muuta sanoa. Kotiin tulin hyvissä ajoin ja painelin suoraan nukkumaan, kahden viikon työputken jälkeen uni vei mukanaan heti kun painoi päänsä tyynyyn.

Ismo

Kun nyt nukkumisesta tuli puhe, niin eiköhän se olisi kohta taas aika lähteä treffaamaan nukkumattia. Neljän päivän miniloma alkaa olla finito ja uusi viikko voi alkaa. Pari viikkoa kun jaksaa painaa duunia niin saa vihdoin rauhoittua joulun viettoon. Ja itse asiassa tämän vuoden työpäivät ovatkin sitten siinä, kiitos arkipäiviin osuvien joulunpyhien joululomasta pääsee tänä vuonna nauttimaan yli viikon verran. Sitä odotellessa!

Antti Tuisku – Minun jouluni [2005]

14.2.2012
22:58

Päivä kuvina: 110212

Niin kovasti kuin mun on ollut tarkoitus tehdä näitä päiväni kuvina -postauksia, edellisestä kerrasta on yllätys yllätys ehtinyt vierähtää jo vuoden verran. Tai ehkä se vuosi vain katosi nopeammin kuin yleensä? Tai joku varasti 2/3 vuodesta niin että se tuntui lyhyeltä?

Tässä joka tapauksessa viime lauantaipäiväni kuvitettuna.

Klo 09.15

Klo 09.15
Aamupalaa kera Turun Sanomien ja kupposen vihreää teetä.

Klo 10.00

Klo 10.00
Ulos autolle ja suunta Miaa treffaamaan.

Klo 10.21

Klo 10.21
Auto jäi parkkiin, me lähdettiin kävellen etsimään sopivaa luistelupaikkaa.

Klo 11.12

Klo 11.12
Ihan ei mennyt nappiin: hei me ollaan maalta eikä tajuta ottaa euroja mukaan, että oltaisiin päästy Parkin kentälle (jossa sitä paitsi luki että on muka maksullinen vain koulujen loma-aikoina – ei kai nyt vielä ole mikään loma-aika?!) luistelemaan. Onneksi siedettävän kävelymatkan päästä löytyi maksuton (ja lisäksi rauhallinen!) luistelukenttä.

Klo 12.11

Klo 12.11
Takaisin päin kävellessä ohitettiin Petteri ja kumppanit. Petterin punainen nenä ihan oikeasti välkkyi! Ja voi jumpe mitä kaikkia tyyppejä noiden rakennusten katoilla istuskeli…

Klo 12.34

Klo 12.34
Jäin teekupillisen ajaksi, sohvalla seuraa piti Mini.

Klo 15.51

Klo 15.51
Ehdin tovin jumittaa kotona, kunnes lähdettiin puoliskon kanssa heittämään mummi lentokentälle (siellä se mummi nyt nauttii Kanarian auringossa!). Samalla reissulla käytiin ruokakaupassa.

Klo 17.33

Klo 17.33
Remppahommia olohuoneessa, pistorasian alta löytyi tuollaista hassua tapettia. Oikeasti tässä kohtaa mies jäi remontoimaan ja itse lähdin ajelemaan maalle.

Klo 20.11

Klo 20.11
Kotikotona ulkosaunaan saunomaan, saunajuomana jääkylmä Oiva Skumppa.

Klo 21.36

Klo 21.36
Iltapalalla. Äiti oli kokannut mm. uunivihanneksia ja paistettua halloumia, nam!

Klo 22.46

Klo 22.46
Löhöttiin sohvalla jotain random telkkariohjelmia katsellen. Miskakin käpertyi viereen.

Klo 23.20

Klo 23.20
Uni painoi sen verran paljon silmiä, että siirryin hammaspesun kautta sänkyyn. Muutaman sivun jaksoin vielä lukea uusinta Trendiä, sitten laitoin lehden pois ja simahdin alta aikayksikön.

7.2.2012
18:34

Possunpunainen ufo

Oho, tämä blogi toimii edelleen! Vieläkö täällä joku jaksaa käydä kurkkimassa siitä huolimatta, että päivitystiheys on viime aikoina ollut suhteellisen mitäänsanomaton? Josko homma tästä taas lähtisi pyörimään, kun päivät pitenevät ja valoa riittää työpäivän jälkeen meille toimistohiirillekin. Hippasen on sellainen fiilis, että olen ollut jossain koomassa viimeiset kolme kuukautta… Vaikka nopeastihan ne viikot ovat menneet, sitä ei käy kieltäminen. Kohta taitaa jo olla taas juhannus?!

Juustoi ja viinei

Pidettiin lauantaina aika ex-tempore pienimuotoinen viini- ja juustoilta Felinen, Mian ja Aleksin kanssa. Toisin sanoen istuttiin iltaa herkkujen parissa maailman menoa pohdiskellen – toimii! Juustolautasella oli hyvin perusjuustoja: Valion Aura-sinihometta, Riitan Herkun Camembert Cardinal -valkohometta sekä fetaa (ei salaattijuustoa vaan ihan kunnon fetaa). Kaveriksi juustoille oli päärynää, pohjana taas hapankorppua ja suolakeksiä.

Viinipuolella löytyi sekä punaista että valkoista. Valkoviini oli laivalta tuotu Alba de Murviedro (Espanja; Savignon Blanc, Muscat), punainen taas Alkon valikoiman luomu Montalto Syrah (Italia; Syrah). Murviedro oli yllättävän hyvää eikä Montaltossakaan ollut mitään valittamista. Näin täysin harrastelijana sopivat mielestäni kumpikin loistavasti juustojen kaveriksi, tiedä sitten mitä joku asiaan enemmän vihkiytynyt olisi mieltä.

Vaaleanpunaiset possu-ufot

Alkajaisiksi kumosimme kurkkuun Ufo-shotit, vaaleanpunainen juoma oli aivan kuin tarkoitettu tyylikkäisiin possushottilaseihini. ;) En oikein tiedä tykkäänkö tuosta Ufosta vai en, tavallaan on kyllä aika hauskaa kun se maistuu ihan niiltä kovilta vaaleanpunaisilta ufokarkeilta. Olisikohan parempaa, jos tekisi juoman itse karkeista kirkkaasta? Värikkäistä turkinpippureista tehty salmari ainakin on parempaa kuin oikea salmari.

The Knife – Silent Shout [2006]

30.1.2012
23:31

H niin kuin Helsinki

Mennyt viikonloppu vierähti pääosin pääkaupunkiseudulla, edellisestä kerrasta olikin jo monta kuukautta aikaa. Kersanttitoverini intistä majoitti mut luonaan Espoossa, sieltä sitten käytiin lauantaina ensin Sellon Elixiassa vähän kuntoilemassa ja myöhemmin päivällä lähdettiin katsastamaan Helsingin keskustan sisustusliikkeitä. Pidempäänkin olisin reissussa viihtynyt mutta ei auta, viikonloppu on aina liian lyhyt.

Helsinki 16:06

Pääsin matkustamaan junalla, jei! Rakastan junia ja tunnelmaa junassa, vaikka opiskeluvuosina tuli VR:n penkkejä kulutettua turhankin usein. Nykyään vaan junamatkustaminen tuntuu älyttömän kalliilta, kun ei saa enää mitään opiskelija- tms. alennuksia. Pelkkä pari tuntia suuntaansa Tku-Hki-Tku verottaa tiliä jo reippaasti yli 50e!

Tossukat

Sisustuskierroksella kävimme mm. Pinossa, Formverkissa ja Perobassa. Formverk oli itselleni uusi tuttavuus ja voi elämä, miten ihana liike! Jos joskus voitan lotossa niin se on se paikka, johon menen taatusti ostoksille. Yllä oleva kuva taas on Design Forum Shopista, tuttua turkulaista KLO Designia sekä Studio Jaffen supersuloisia vauvantossuja. Mulle yhdet tuollaiset aikuisten koossa, kiitos!

Muutoa ja muuta

Design Forum Shopista myös tämä, samaan ruutuun osunut muutama henk. koht. suosikkini: Muuton Unfold– ja E27-valaisimet sekä Restore-säilytyskorit. Eikä tuo Woodnotesin K-tuoli sekään mikään kamala kapistus ole, ei ollenkaan. Mulla on nykyään käsittämätön himo keltaiseen, oi voi kun saisi esimerkiksi jomman kumman noista keltaisista valaisimista oman kodin kattoon! Se olisi niin täydellinen pari harmaalle seinälle…

Kartell-osasto

Stockan sisustusosasto piti tottakai myös koluta läpi, S ostikin sieltä ihanan raikasta limenvihreää Marimekon verhokangasta. Itse saatoin melkein seota Kartellin osastolla, ks. kuva yllä. Kaikkea ihanaa muovista, nam! Olen alkanut salaa haaveilla läpinäkyvästä Take-valaisimesta, sen luoma valo on niin kaunista.

Memphis & lehtiseinä

Kauppojen suljettua ovensa aloimme pähkäillä mihin mennä taltuttamaan kurnivat vatsamme. Pari vaihtoehtoa katsastettuamme päädyimme lopulta Memphikseen, mikä ei loppujen lopuksi ollut yhtään hullumpi valinta. Mukava tunnelma, kiva sisustus ja herkullinen ruoka pelastivat suuremmalta nälkäkiukulta. Tuo kuvassa näkyvä lehtitelineseinä on aika hauska idea!

Holy Halloumi

Tilasin eteeni Holy Halloumi -luomuleipäannoksen, jossa oli mukana normiranskisten tilalla rapsakat dipping strips -perunat. Itse leipä sisälsi peruslisukkeiden ohella pariloitua halloumijuustoa, paprikaa, pinaattia ja harissaöljyä. Ah kuola valuu, kun vain ajatteleekin tuota annosta!

Sweetest Ice Cream Story

Seuraan liittyi myös K-serkku ja istuskeltiinkin hyvä tovi kuulumisia ja muita juttuja (mm. Australian matka -sellaisia, voi kateus!) kertoillen. Pääruokaa hetken sulateltuani päädyin vielä ottamaan jäätelöä jälkkäriksi, Sweetest Ice Cream Story kuulosti aivan liian herkulliselta skipattavaksi. Appelsiinijuustokakkujäätelöä, suklaabrowniejäätelöä ja mojitosorbettia, mansikka-passionkastiketta, mascarponevaahtoa, viinirypäleitä, appelsiinipippuria ja granaattiomenansiemeniä – oli kyllä niin mahtava setti ettei paremmasta väliä. Siihen hetkeen sopi kuin nenä päähän; joskus tekee mieli pientä suklaakakkupalaa, joskus taas on saatava kunnon jätskiannos.

Viintä ja juustoja
Illan kuohuva

Jotenkin kummasti päästyämme takaisin Espooseen joskus kymmenen jälkeen illalla vatsassa oli taas sopivasti tilaa viinille ja juustoille. Lauantai-illan juomaksi valikoitui uusiseelantilainen kuohuviini Saint Clair Vicar’s Choice, joka oli sopivan kirpakka ja kivasti karviaismainen. Voin suositella lämpimästi, aion ehdottomasti toistekin ostaa tuota.

Iltapala

Juustolautasella oli perushomejuustot Valion aurajuustoa sekä Castellon valkohomejuustoa sekä vähän erikoisempaa savusulatejuustoa juustotiskiltä. Erinomaisia olivat kaikki ja maistuivat hyvältä myös kuivan kuohuviinin kanssa.

Pakko muuten fanittaa tuota isompaa Lokki-valaisinta, aivan ihana valo! Sopisikohan meidänkin keittiöön..? Vinkkinä muuten jos joku on kyseistä valaisinta kattoonsa kaavaillut, kumpikin koko on helmikuussa Anttilan ja Kodin1:n tarjouksessa Plussa-kortilla isompi 280e (norm. 450e) ja pienempi 200e (norm. 350e).

Talvinen sunnuntai
Sello

Sunnuntaina aamupäivällä olikin sitten mun aika lähteä kohti kotia. Tammikuun aurinko pisti parastaan, kun suuntasimme lähijunalla Espoon keskukseen. Kymmenen asteen pakkanen oli virkistävää muttei yhtään liian kylmä. Samanlaista oli onneksi Turussakin, niin ei tarvinnut kaunista säätä ihailla vain junan ikkunasta.

Ostokset

Lopuksi vielä ostokseni, esittelijänä tällä kertaa Nafnaf. Sininen hattu Monkista 20e ja setti nappikorviksia H&M:stä 3e; voin siis vihdoin heivata mäkeen vanhat überkuluneet napit, jotka aikoinaan ostin jostai alekorista eurolla. Nyt on hyväksi todettua nappikorvista useammassa värissä, niin ehkeivät kulahda ihan niin nopeasti. 100% villaa oleva hattu on mustan hattuni serkku, hieman isommalta tosin tuntuu vaikka on kokoa XS/S. Loistava vaihtoehto joka tapauksessa mustalle versiolle.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma