AvainsanaVink vink

9.11.2012
22:22

Viikonlopun muksakka aloitus

Jos maanantai oli ihan onnistunut, niin tämä perjantai oli sitä just eikä melkein! Aivan mahtava päivä takana ja fiilis huipussaan koko päivän. Kohta voisinkin jo kaatua petiin, sen verran painaa tuo aamukuuden herätys silmissä… Huomenna suuntaan heti aamusta kaupungille, sillä lupauduin tuottamaan jonkun sortin kuvamateriaalia Dear Design -myyntitapahtumasta. Vinkkinä siis joululahjojen metsästäjille, Dear Design huomenna lauantaina klo 10-18 Hansatorilla! Mukana olevat merkit löytyy tuolta linkistä.

Tuomiokirkko iltavalossa

Tämän päivän kolme ties miten monta kivaa asiaa:

  1. Jaksoin aamulla nousta yhden torkun jälkeen ja olin töissä jo seitsemän jälkeen.
  2. Coston lakki, H&M:n harmaa unelmapehmeä kashmirneule sekä beiget “opettajahousut” olivat päivän asun kulmakivinä.

Parikoita

  1. Kävin työkavereiden kanssa naapuritalon salaattibuffetissa lounaalla.
  2. Tiimimme oli viikon aikana ahkeroinut niin, että pääsimme neljä(!) tuntia aiemmin kotiin. Kävelin auringonpaisteessa Iittalan myymälään ja ostin kantistarjouksesta punaisen Taika-mukin.
  3. Näin tämän viikon iltavuoroa painaneen murun kunnolla sitten sunnuntai-illan. ♥
  4. Olin vuoden ekoissa pikkujouluissa Televisiossa, siitä tulossa vielä tarkemmin juttua. Join glögiä, kuolasin Minna Parikan kenkiä ja sijoitin Samujin housuhin.

Pizzariumin pitsat

  1. Kävin puoliskon kanssa Kultatalossa testaamassa ylistetyt Pizzariumin pitsat. Valitsin palaseni neljällä juustolla sekä herkkusienillä, hyvää oli!
  2. Ihastelin jokirantaa iltavalaistuksessa.
  3. Pyörähdimme pikaisesti Artekin varastomyynnissä, josta sain vihdoinkin hankittua kotiin Muuton Restore-säilytyskorin.

Aurajoki by night

  1. Naurettiin murun kanssa vedet silmissä tyhmille jutuille.
  2. Se on viikonloppu ny!
13.9.2012
23:31

Ihq teekupillinen

Rivi valkoisia irtoteepaketteja kiinnitti huomioni viime viikolla jättimarketin teehyllyn ääressä. Lähempi tarkastelu osoitti simppelit pakkaukset kuuluvan Nordqvistin valikoimaan, oletettavasti suhteellisen uusi setti kun ei netistäkään löytynyt mitään lisätietoja. Teelaaduilla oli mitä mahtavimpia nimiä – mm. IHQ, REPS, LOL – ja myös maut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia: vaahtokarkki, chili, jäätelö ym. Parin euron hinta ei sekään vähentänyt innostusta, todellakaan.

Valkoinen rivi

Arvoin hyvän tovin mikä maku pääsisi ensimmäisenä kokeiluun, vaikea valinta! Siinä sivussa juttelin erään tytön kanssa pitkät pätkät eri teemerkeistä ja -laaduista; hän oli vasta aloittelemassa teenjuontia ja kyseli neuvoja miten itse nautin teeni sekä vinkkejä mitkä maut ovat hyviä. Piristävä hetki muuten tylsän tavallisessa arki-illassa, ihmisten pitäisi kyllä useammin jutella ventovieraille!

IHQ

Päätin lopulta heittäytyä vaaleanpunaiseen hattaraan ja mukaan lähti IHQ, vaahtokarkin aromilla maustettu musta tee. Teelehtien tuoksu on melkein jopa ällömakea, mutta yllättäen valmis juoma ei ole yhtään liian makea. Se ei oikeastaan ole edes kovin ihmeellinen, tuoksu on parempi kuin maku – vaikkei maussakaan siis mitään vikaa ole. Seuraavana tekisi mieli hankkia ehkäpä jäätelö- tai chiliteetä, kunhan vain ensin saisi kaapista yhden teepaketin tyhjäksi.

Vinkki turkulaisille teenystäville: päivittäistavarakaupoista paras teevalikoima on ehdottomasti Länkkärin Citymarketissa. Hyllykaupalla irtoteepaketteja, kivan loogisesti järjesteltynä sekä hinnat kohdallaan. Valinnanvaikeus on taattu!

30.8.2012
22:20

Loviisan Aitta

Viime viikolla sain täytettyä jälleen yhden sivistysaukon, kun lähdettiin Desthean kanssa tsekkaamaan millainen on kaikkien hypettämä Loviisan Aitta Ruskolla. Kuulopuheiden perusteella osasin toki aavistaa, ettei tarjonta täysin kohtaa omaa sisustusmakua, mutta se ei vähentänyt kiinnostusta tutustua vanhassa navetassa sijaitsevaan sisustusmyymälään.

Pyyhkeet
Pesuaineita
Tuoksu

Valikoima oli juuri niin maalaisromanttinen kuin kuvittelinkin, eli ei yhtään mua. Löysin kuitenkin joitakin oikeasti kiinnostavia juttuja, joskin ne olivat suht pieniä ja hyvinkin yleispäteviä. Maison Belle biohajoavat puhdistusaineet esimerkiksi ovat kuulunueet siivousrepertuaariini jo useamman vuoden Methodin rinnalla, tujumpia aineita meillä ei enää edes käytetä. Uusi tuttavuus oli Durance, jonka Fleur de Lin (pellavankukka) liinavaatespraytä satuin nuuhkaisemaan – ja oijoi miten ihana tuoksu! Sitä olisi lähtenyt pullo mukaan, jos vain hylly ei olisi ammottanut tyhjyyttään juuri sen tuoksun kohdalta.

Pitsimaiharit
Maailman pehmoisin huivi

Yläkerran perälle sijoitettu vaateosasto jatkoi samaa linjaa sisustustyylin kanssa: jokainen rekki oli täynnä maanläheisiä värejä, röyhelöitä, keveitä materiaaleja. Kenkävalikoimassa oli joitakin helmiä, kuten esimerkiksi nuo kuvassa olevat “pitsiset” maiharit. Olisin mieluusti huolinut myös tuollaisen Balmuirin huivin, joka oli superpehmoista kashmiria. Jos taas laittaisin omasta pussistani 250e huiviin niin se olisi ehdottomasti jotakin kotimaisen Arelalizzan valikoimasta. Haaveilla voi aina…

Pallot katossa
Tällaiset olisi kivat sängyn vieressä lukuvaloina.

Vessatunnelmaa
Vallitseva tunnelma jatkui jopa vessassa.

Omaan makuuni Loviisan Aitta on tosiaan turhan hörselöinen, mutta romanttisen tyylin diggailijat menkää ihmeessä käymään! Jos ette jostain syystä ole vielä käyneet; todennäköisesti olette. Riviéra Maison -faneille visiitti on aivan ehdoton, sillä pihan kuivurirakennukseen avattiin nyt kesällä Riviéra Maison –maailma. Me emme tällä kertaa käyneet siellä lainkaan ajanpuutteen takia, mutta eiköhän paikalle vielä joskus eksy.

Loviisan Aitta, Vahdontie 600, Rusko. Avoinna ma-pe klo 10-18, la klo 10-15.

Zen Café – Vuokralainen [2002]

22.8.2012
22:49

Design Boulevard muutti

Vuoreksesta köröttelimme Akkikin kanssa bussilla kaupunkiin ja päätimme pyörähtää vielä Koskikeskuksessa. Tehdessämme lähtöä huomasin Design Boulevardin sijaitsevan nykyään Koskaria vastapäätä ja kun joku oli juuri astumassa ovesta sisään, ehdotin että kävisimme mekin kurkkaamassa miltä uudessa liiketilassa näyttää. Tajuttiin siinä sisällä sitten että hei tänäänhän on lauantai ja liikkeen olisi pitänyt olla jo kiinni, kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ja kehotettiin osallistumaan avajaisiin. Ei siis muuta kuin juomat kätösiin ja takaovesta ulos sisäpihalle.

Musiikkia sisäpihalla
Antero Lindgren

Oi että millainen sisäpiha se olikaan! Pastellisävyiset viirit oli risteilivät seinien välillä, oven toisella puolella pöydällä oli tarjolla pientä hiukopalaa ja toisella puolella Antero Lindgren aloitteli juuri musisointiaan. Viirit ovat olleen ihastuksen kohteenani jo hyvän tovin, tahdon järjestää jotkut kekkerit että voin koristella kämpän viireillä! Remontti tosin olisi ihan kiva saada ensin alta pois…

Myymälä

Anteron esiintymisen jälkeen siirryimme sisätiloihin tutustumaan Design Boulevardin uuteen tilaan. DB jakaa huoneiston kampaamo- ym. kauneudenhoitopalveluita tarjoavan New Bohemian kanssa, joka vaikutti kivalta paikalta. Pitäisiköhän joku kerta varatakin Tampere-reissun yhteyteen kampaaja-aika? Olen viime vuosina ollut supertylsä ja päässyt vähän jämähtämään tukkaprojektini kanssa…

Neonvärejä!
Kaikkea kivaa pientä
I want it all

Tykästyin Design Boulevardiin kovasti silloin keväällä, kun ensimmäisen kerran kävimme siellä Akkikin kanssa. Uusi tila on isompi, joten kauppa tuntuu vanhaan verrattuna ihanan väljältä. Myös tuotteiden esillepano on luonnollisesti ilmavampaa ja ne pääsevät paremmin esille. Kaikkea houkuttelevaa oli jälleen tarjolla, mutta pidin näppini erossa kuten olen itselleni vähän luvannut – nyt remontin keskellä on kuitenkin aika hankala arvioida mitä kaikkea kotiin saa sopimaan. Hayn neonoranssi keittiöpyyhe kutkutteli kyllä kovasti, samoin Ferm Livingin korkkitaulu neonpinkeillä reunoilla.

Kiitos Design Boulevardille yllättävästä lauantai-illan käänteestä!

Design Boulevard, Hatanpään valtatie 6 Tampere. Avoinna ma-pe klo 10-18, la klo 10-16.

8.8.2012
23:47

Käsittämätön Kasvihuoneilmiö

Olisi esittelyssä toinenkin huisa kauppapaikka! Pari viikkoa sitten ajellessamme Felinen kanssa Turusta pääkaupunkiseudulle vaihdoimme moottoritieltä 110-tielle ihan vain jotta voisimme pitää tauon Kasvihuoneilmiössä. Oltaisiinpa vain jatkettu samaa tietä pysähdyksen jälkeenkin: emme ehtineet olla motarilla varmaan viittä minuuttiakaan, kun liikenne pysähtyi juuri ennen yhtä tunnelia. Toiseen suuntaan liikenne kyllä sujui, mutta Helsingin suunnassa siinä pitkässä tunnelissa oli joku tömäyttänyt seinään ja odottelimme lähemmäs puolisen tuntia ennen kuin tunneli taas avattiin. Onneksi ei ollut kiire.

Rakennus ulkoapäin
Sokerimunkki

No mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen, eli letkeään taukopaikkaamme. Kasvihuoneilmiötä on vaikea kuvailla oikein mitenkään, siellä on niin paljon kaikkea. Puljun omilla kotisivuilla oleva toivotus “Tervetuloa Elisan ihmemaahan, josta ei puutu kani, kellot eikä peilit!” kertoo olennaisen. Yksi parhaista jutuista on ehdottomasti kahvila munkkeineen: vastapaistettu, vielä lämmin sokerimunkki saa suupielet väkisinkin hymyyn.

Asukit
Saa soittaa
Turha palella

Kasvihuoneilmiössä on toinen toistaan mielenkiintoisempia sisustuselementtejä, joista monet ovat myös ostettavissa. Katosta roikkuu jättimäinen hai kaloja jahdaten, pianoa saa soittaa ja vanhoja kirjoja lukea. Villatakkeja on tarjolla vain reiluja kokoja eikä niitä ole hinnalla pilattu. Hyllyjen välissä seikkaillessa voi nähdä niin lipaston täynnä erilaisia vetimiä, kiinalaisia huonekaluja, lapsille mm. leluja ja pelejä, kristallia, seinällisen kelloja ja toisen peilejä kuin myös armeijavarusteita, naamiaisasuja sekä tyylikkäitä keittiötarvikkeita.

Peilikuva
Siskot vessan peilissä.

Tuhkakuppi
Pähee tuhkakuppi. Ei kantsi tupakoida tai muuttuu tuollaiseksi.

Upea nahkatuoli
Käsittämättömän hieno nahkatuoli. Tänne saa lahjoittaa tuollaisen, kiitos.

Nallemeri

Nallemeri aiheutti taantumisen lapseksi sillä samalla sekunnilla kun kyltin teksti selvitti tiensä tajuntaan asti. Pulahda nallemereen! Ei ikärajaa! Siellä me sitten istuskelimme pehmojen keskellä ja pengoimme joukosta omat lempparimme. Jostain syystä tuli mieleen että tuollainen pehmomeri saattaisi olla mahdollinen koota myös omista lapsuuden pehmoleluista… Nimim. Barbeja ei ollut mutta pehmoleluja sitten niidenkin edestä -84

Korukori
Korillinen kivoja käsikoruja.

Sisäänkäynti

Ovea vartioi patsasrivit, minkä lisäksi pihan puolelta löytyy huvimajoja ja mm. pussauskoppi. Kannattaa ehdottomasti poiketa – tai tehdä ihan retki – Kasvihuoneilmiöön, se on ehdottomasti kokemus isolla K:lla! Paikka on auki joka päivä klo 10-18 (kesäaikaan 9-20) ja sijaitsee siis Nummi-Pusulassa (katso tarkemmat ajo-ohjeet). Olin näkevinäni ulko-ovella lapun, että myös lemmikit ovat tervetulleita omistajansa mukaan.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma