AvainsanaYstävät

Sinne meni viimeinen nelipäiväinen työviikko taas hetkeen, nyyh! Olen alkanut epäillä onko musta sittenkään istumaan toimistossa joka päivä kahdeksasta neljään, vaikka työ sinänsä on mukavaa niin jotenkin viikot tuntuvat kovin raskailta. Viime aikoina on vähän ollut ikävä vuorotyötä, erityisesti yövuoroja. Harmi, kun meillä ei ole edes liukuvaa työaikaa – päivät ovat aina samanlaisia, virastoasioiden hoitaminen hankalaa eikä näin talvella näe valoa lainkaan.

Joulu osui viikonloppuun, uusivuosi osui viikonloppuun… Onneksi loppiainen pelasti! Kolmen päivän viikonloppu auttoi edes hieman perinteistä tammimasennusta, ehkä nyt taas jaksaa vähän paremmin. Inhosin tammikuuta jo opiskeluaikoina, se oli ainoa kuukausi joka tuntui siltä ettei se koskaan lopu. Itse loppiaispäivä oli tänä vuonna mitä mahtavin, aamulla olin äijelin kanssa Elixiassa ja iltapäivällä ajoimme maalle.

Kävimme kotikotona moikkaamassa äitiä ja iskää ennen kuin suuntasimme illaksi kavereiden luokse viettämään rentouttavaa loppiaista pelien, saunan sekä kotitekoisen pizzan merkeissä. Mukana menossa olivat tietysti perheen kissat Pate ja Nanna, myös ujompi Minni uskaltautui välillä kurkkaamaan touhujamme. Niin ja yöllä havahduimme vierashuoneessa siihen, kun Minni hyppäsi jalkoihin nukkumaan… Kurrrrrnau!

Patekin pelasi.

Tästä lähdettiin keittiössä liikkeelle…

…välissä pelattiin vähän lisää Wii Partya…

…ja sitten ahdettiin kuvut täyteen herkkupizzaa. Naminam!

Ilta venähti reippaasti uuden vuorokauden puolelle Trivial Pursuitia pelatessa. Jossain kohtaa alkoi olla väsymystä ilmassa sen verran, että piti hieman soveltaa sääntöjä jotta peli joskus edes loppuisi. On muuten pakko todeta näin muutamaa päivää myöhemmin, etten enää edes muista kuka voitti! Taisi siis pelin lopussa uni painaa silmää jo aika tavalla.

Aamulla maa oli valkoinen.

Emäntämme keksi paistaa vohveleita aamupalaksi, aivan loistavaa!

Lunta ♥

Pate kävi nuuskimassa pakkassäätä ulkotarhassa, Minni pysytteli sisätiloissa.

Eilen ei enää kotiin tultuamme tehty mitään sen ihmeempää, tänään viikko päättyi serkkutytön ristiäisiin. Pieni menninkäinen sai kauniin nimen ja näytti kastetilaisuuden jälkeen supersöpöltä hänelle ostamassani punaisessa pallomekossa. Itkun voimakkuudesta päätellen neidistä kasvaa vielä asennetyyppi!

Haloo Helsinki! – III [2011]

…ja lämpimästi tervetuloa uusi vuosi 2012! Oma vuodenvaihteeni sujui rauhallisissa oloissa maalla, oli ystäviä ja kissoja ja saunaa ja ruokaa ja juomaa ja vähän rakettejakin. Lokaatio oli täsmälleen sama kuin vuosi takaperin, illan kaavakin täsmäsi suuremmilta osin. Ensin saunottiin, sitten syötiin, ja hieman ennen puoltayötä myös iskä ja äiti saapuivat paikalle kävelymatkan päästä. Miesten ostamat paukut taivaalle, minkä jälkeen juotiin kahvit ja sitten porukat suuntasivat takaisin kotiin meidän jäädessä Wiin seuraan.

Kolmen jälkeen yöllä alkoi torkahtelu, kuka sohvalle ja kuka nojatuoliin – kissat tietysti siihen väliin mihin sopii. Vaan ei Feline ja Sintsu! Neidit hakkasivat Wii Partya noin aamukuuteen, kunnes A tuli töistä ja tovin kuluttua siirryimme kaikki omiin nukkumapaikkoihimme. Vajaa kuusi tuntia unta palloon, jo oli jälleen virkeämpi fiilis. Vuoden ensimmäinen aamupala oli makoisa brunssi ja uudenvuodenpäivä ylipäänsä kului mukavan letkeissä merkeissä. Ei huono aloitus uudelle vuodelle, sanoisin.

Onnea, iloa ja monta ihanaa hetkeä kaikille lukijoille vuonna 2012!

Apulanta – Hiekka [2002]

Viikko sitten vietettiin miehen kanssa viikonloppu ystävien hoteissa Tampereella. Perjantai-illalla kohti Pirkanmaata ajaessa oli todella kurja ajokeli: räntää, kovaa tuulta, pimeääkin tietysti. Onneksi ei ollut kiire niin sai rauhassa körötellä olosuhteisiin sopivaa vauhtia, lähempänä yhdeksää oltiinkin sitten vasta perillä.

Oli ihana nähdä Akkikia taas pitkästä aikaa! Onni oli flunssaisuudestaan huolimatta täydessä vauhdissa, milloin houkutteli mua leikkeihinsä mukaan ja milloin puoliskoa. Katsottiin Muumeja, piirrettiin ja maalattiin vesiväreillä. Hurjaa, että poika täyttää alkuvuodesta jo kolme! Nopeasti ne tuntuvatkin kasvavan, vaikka toki itse vanhenee samaa tahtia.

Lauantaina jätettiin miehet viihtymään keskenänsä ja pistäydyttiin naisvoimin Ikeassa ja Pirkkalan Veskassa – todettiin, että kiva kerrankin kierrellä kun ei ollut miestä/lasta kyselemässä milloin lähdetään kotiin. ;) Taisin vihdoinkin keksiä millainen taso meille Bestå-sarjan osasista rakentuu! Seinäpintojen uusiminen ei ollutkaan ihan niin nopea ja helppo projekti kuin ajateltiin, joten jonkun aikaa täytyy sisustusasioiden kanssa vielä odottaa. No, onpahan ainakin aikaa ideoida, arpoa ja haaveilla.

Illalla lähdettiin vielä Dineriin vähän iltapalalle. Joulukoristeet olivat vallanneet ravintolan, paras koristelu oli ehdottomasti vessan ovissa olevat pipariukot. ;) Oma koti kun on kaikkea muuta kuin jouluinen laatikkopinojen ja remonttivermeiden takia, niin kerrankin sitä nauttii täysin sydämin muiden joulukoristeluista. Kuusen ajattelin kyllä saada johonkin mahdutettua, vaikka sitten keskelle olohuoneen lattiaa. Se tuoksu, oijoi!

Lautaselleni päätyi tällä kertaa hampurilaislistalta S-kokoa oleva Bleus B.B.Q Bacon burgeri (sinihomejuustoa, bbq-kastiketta sekä pekonisiivuja) extra-avokadolla. Hyvää oli kuten aina, mutta on vaan tuo pieninkin purilainen mulle liian iso. Olo oli vielä seuraavana aamunakin suhteellisen ähky, hyvähän se toki on ettei ainakaan tarvitse nälkää nähdä.

Ja jälkiruualle vatsassa on aina ihan erillinen kolo! Pari palloa Ben & Jerry’siä kimppaan oli juuri sopiva määrä, että jaksoi vielä vyöryä autoon ja takaisin majapaikkaan. Loppuilta menikin aika lailla vain ollessa, mikäpä sen parempaa toimintaa lauantai-iltana kuin hengailu hyvässä seurassa. Punaviini olisi ollut piste iin päälle, voi kun ei muistettu käydä alkomahoolikaupassa vaikka se jossain vaiheessa mielessäni olikin.

Kiitos Akkiki (ja hänen miehensä) piristävästä viikonlopusta! Ehkä seuraavalla kerralla tavataan sitten meillä, kun ollaan saatu kämppä remppapölyn keskeltä esiin..? :)

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa Sansun luona, karautin fillarilla suoraan töistä – sopivasti ruokapöytään, hehe. Mirolla oli edellisenä päivänä ollut nimipäiväkekkerit, joten jälkiruuaksi nautimme teetä ja kakkua ynnä muuta herkkua. Kinuskikakku oli Elosen versio, hyvää oli vaikken kaikkien kinuskiasioiden ylin ystävä olekaan (lapsuudentrauma tuo kinuski mulle).

Mikäs sen mukavampaa kuin pälistä kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä, siinä ohessa sitten osallistua 4-vuotiaan leikkeihin mukaan. Olin tuon illan aikana mm. kissa, jalkapallotähti, junassa, veneessä… Kaikkea sitä lapsi keksiikin lyhyen ajan sisällä. Ilta tosin tuntui menevän aivan hujauksessa, lähdin lopulta kotiin vasta puoli yhdeksän pintaan kun Miron oli aika mennä nukkumaan.

Miro oli saanut nimpparilahjaksi ihan mahtavia dinosaurustarroja! Pehmoisia ne olivat, mutta eivät niin puff kuin muistelen omassa lapsuudessani pehmotarrojen olleen. Vai onkohan aika vaan kullannut muistot..? Tuollaisia voisi kyllä käydä ostamassa itsellekin ja liimata niitä esim. synttärikortteja piristämään.

Seuraavaksi olisi viikkosiivouksen vuoro, pakko tehdä tänään kun olen viikonlopun poissa. Viime viikolla kulta oli ihana ja siivosi koko huushollin, kun mulla oli kiirettä vähän jokaisena päivänä. Pyykiäkin pitäisi pestä mutta viitsiiköhän edes laittaa koneellista pyörimään, kun ei tuolla parvekkeella sateen ropistessa lasien ulkopuolella mikään kuitenkaan kuivu. Jokohan huomenna vilahtaisi vaihteeksi vähän aurinkoakin?

Hurvittelujen jälkeen uni maistui ja kunnon yöunien jälkeen lauantaiaamu Tampereella valkeni huomattavasti pirteämpänä. Aamupalan jälkeen me naisväki jätimme miehet viettämään laatuaikaa keskenänsä ja lähdimme kaupungille. Lähtiessä aurinko paistoi lämpimästi, mutta kaupungilla kävellessä tuuli olikin aika viileä ja ilmassa oli vähän syksyn tuntua. Aloitettiin kierros Koskikeskuksesta, joka oli jokseenkin sekava ja sokkeloinen parhaillaan menossa olevan remontin takia.

Satuttiinpa osumaan kaupunkiin koskenpuhdistusaikana, pakko myöntää että mä en edes tiennyt että Tammerkoskesta lasketaan välillä vedet pois puhdistusta varten. Aika hurjalta näytti koski tuollaisena kuivana, ja vielä hassummalta tuntui kun katsoi ihmisten kävelevän kosken pohjassa. Kaikenlaista tavaraa veteen heitelläänkin, aina pulloista polkupyöriin ja terassikalusteisiin. o_O

Pääsin vihdoin käymään paljon hehkutetussa Vohvelikahvilassa! Ylemmässä kuvassa tilaamani Jäätelövohveli ja alemmassa Akkikin Omenavohveli, vaihdettiin lautasia puolivälissä ja voin sanoa että herkkua oli kumpikin annos. Jätskiversio oli taivaallisen hyvää mutta kokonainen lautasellinen olisi saattanut jo aiheuttaa kunnon sokeriöverit, omppuversio ei onneksi ollut aivan niin makeaa. Täytyy joskus itsekin testata tuota, että leipaisee omenanpaloja vohvelin (tai lätyn) sisälle! Taustalla näkyy pöytämme ainoa suolainen pala, Felinen Kinkkuvohveli.

Viereisen pöydän tyhjennyttyä paikalle suhahti tsirppajoukkio tutkimaan jäikö mitään jäljelle…

Yllättävän kauan jaksettiin poukkoilla pitkin kaupunkia, kello lähenteli jo kuutta kun saavuttiin takaisin Akkikille. Miehet siellä olivat leikanneet nurmikkoa ja tehneet superhyvää lasagnea ja ties mitä vielä. Kummasti nälkä vähän yrittikin siinä vaiheessa kurnia vatsassa, kun iltapäivän vohveleista oli useampi tunti aikaa.

Meillä oli alun perin ajatuksena lähteä lauantai-illalla ajamaan takaisin Turkuun, mutta isäntäväki houkutteli meidät jäämään vielä toiseksikin illaksi. Kukaan meistä kolmesta ei pistänyt pahakseen, vaan lauantain loppuilta lötköteltiin letkeästi pelaten ja syöden ja pälisten.

Sunnuntaiaamu oli harmaampi ja lämpötilakin oli pudonnut edellispäivästä. Onnin kanssa kuitenkin pyörittiin pihalla hyvä tovi, kunnes tuli nuoren herran aika mennä päiväunille ja meidän lähteä kohti kotia. Napattiin tosin vielä Akkiki mukaan ja käytiin American Dinerissa pikkupurtavalla, ts. kotimatka meni aika lailla mahat ähkyn partaalla. Päätin kokeilla jotain uutta ja valitsin listalta Hawaii Chicken Burgerin ristikkoperunoilla. Onnistunut valinta, hyvää oli!

Sellainen Tampereen reissu tällä kertaa. Mahtavaa oli, kiitosta vaan Akkikille miehineen! Pitäisi kyllä käydä useammin moikkaamassa rakkaita ystäviä, kun ei Tampereelle kuitenkaan ole kuin se 150 kilometriä… Pohjoisessa jos oltaisiin niin meidäthän laskettaisiin melkein naapureiksi!