AvainsanaHerqperc

11.11.2012
23:08

Television pikkujoulut

Kuten perjantaina olikin juttua, aloitin viikonlopun viettoni Televisio Lifestyle Storen pikkujouluilla. Rakas puoliskoni lupautui lähtemään mukaan, pikkujoulujen jälkeinen Pizzarium-visiitti tosin taisi toimia suurimpana houkuttimena. Kohtalaisen mukisematta äijeli kuitenkin jaksoi istuskella glögimuki kädessä sillä aikaa kun mä kiertelin ja hypistelin ja kävin sovituskopissakin muutaman ihanan vaatekappaleen kanssa.

Pikkujoulutarjoilu
Glögin lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa. Aurinkokuivattu tomaatti-basilika-napit olivat älyttömän hyviä! Sitten joskus tupareihin voisi kehittää jotain vastaavaa…

Samuji -30%
Illan aikana oli mukavia alennuksia mm. Samujilta.

Design by katri/n
Katri/n-rekillä roikkui ihania neulejuttuja.

Pääosasto
Vähän päähinepuolta; huomaa mahtava Coston keltamusta hattu!

Pikkujoulutunnelmaa
Lisää hattuja + Globe Hopen vaatteita.

Herkullisia koruja
Kooky Gemsin koruja tekisi mieli haukata.

Kengät kuin karkkia
Lääh, Minna Parikan kenkiä! Kokeilin noita punaisia mutta hitsin kapea tuo korko, mä heittäisin taatusti nurin heti kun edes yrittäisin kävellä noilla. :P

Ruotsalaiset puukengät
Swedish Hasbeensin näpsäkät puukengät.

Polkka Jamia sohvalle
Ihastelin jälleen Polkka Jamin sympaattisia tyynyjä…

Polkka Jamia keittiöön
…kuten myös ihania keittiöpyyhkeitä. Kissa-aihe varsinkin on pop!

Pikkujoulukausi on siis pyöräytetty käyntiin, kiitokset Televisiolle! Seuraavia kekkereitä ja tietysti kaikenkarvaisia joulumyyjäisiä odotellessa, tässähän alkaa joulu hiipiä mieleen ihan tosissaan jo. Glögiä kuluu mukitolkulla (sitä mustikkaista, nam!) ja tänään ripustin keltaharmaamustat Paul-serkun valopallot ikkunaan pimeitä iltoja valaisemaan. Vielä kun saisi remontin siihen pisteeseen, että tavarat löytäisivät paikkansa kaapeista ja hyllyiltä sen sijaan että olisivat missä sattuvat mahtumaan… No, tulevalla viikolla pusketaan taas remppaa eteenpäin niin paljon kuin mahdollista.

28.8.2012
15:37

Taidetta ja designia

Tänä vuonna Taiteiden yö täällä Turussa osui heti ekalle työviikolle lomani jälkeen, nuutuneesta lomanjälkeisolotilasta huolimatta jaksoin lähteä kaupungille katselemaan meininkejä. S poimi mut kyytiin käytyäni kotona vaihtamassa freesimpää vaatetta päälle, rykäisimme auton Läntiselle Pitkäkadulle parkkiin ja kiipesimme sieltä Puolalanmäen yli keskustaan.

Taidemuseo ja tumma taivas
Taivas oli uhkaavan tumma, mutta ei sylkenyt vettä kidastaan.

Planet Star @ Taiteiden yö
Superupee @ Taiteiden yö

Ensimmäinen etappi oli Hansatori ja Designmyyjäiset, jossa pyörähdimme moikkaamassa Destheaa sekä Santtua myyntipöytiensä takana. Ainoa myyjäisostokseni oli Joutomaan hellyyttävä printti, joka sika-aiheellaan sopii meidän talouteemme kuin nenä päähän. Koitan muistaa ottaa kuvan, kunhan joskus saan printin seinälle saakka… Joulu 2013 tuntuu aika realistiselta tavoitteelta tällä hetkellä.

Kahvittelua BrownZissa

Seuraavaksi suuntasimme Kultataloon kuuntelemaan hittikappaleita Turun seudun musiikkiopiston tulkitsemana, Rihannat ja Nightwishit kuulostivat kieltämättä hienolta viuluilla ym. soitettuna. Äiskäkin siinä saapui paikalle ja siirryimme kolmestaan Thalian torin puolelle katsomaan steppiesityksiä. Kun vielä iskä pääsi töiltään liittymään seuraan, palasimme steppailun jälkeen Kultataloon ja kävimme kahvittelemassa ylimmän kerroksen Café BrownZissa. Itse testasin paikan chai latten, joka oli ihan ok.

Iltapalaa Fontanassa

Kirjakauppakierroksen jälkeen menimme syömään suosikkiravintolaani Fontanaan, jossa oli illan häppengeistä huolimatta hyvin tilaa neljän hengen seurueellemme ja ruuatkin tulivat suht nopeasti. Kokeilin tällä kertaa Mozzarella Sandwichia kasvisversiona (bufala mozzarella ♥) ja huh heijaa, miten jättimäinen tämä kymmenen euron annos olikaan! Ja ah niin herkullinen, kuola vaan valuu suupielestä kun mietinkin tuota annosta.

Puolalanpuisto
Aurinko laskee Puolalanpuistossa.

Ikkuna

Syöminkien jälkeen kello olikin jo sen verran että oli aika hilpaista kotiin, jotta jaksaisi seuraavana aamuna taas nousta töihin. Ensi vuonna ehkä taas vähän suuremmalla innolla? Vaikka ihan kiva se on myös näin pienimuotoisesti fiilistellä taidetta ja kirjoja, jos ei ole enempään rahkeita.

27.8.2012
20:00

Meidän eka pihakirppis

Joskus heinäkuussa S heitti ilmoille ajatuksen pihakirppiksen järkkäämisestä maalla ja ajatuksen hauduttua pystytimme päiväksi oman kipputorin S:n & A:n pihalle samana päivänä kuin kylällä järjestettiin jokavuotiset kesämarkkinat. Tuumailimme, että ainakin silloin olisi paljon ihmisiä liikkeellä – ehkäpä joku eksyisi kirppiksellekin, vaikka matkaa keskustasta olisi muutama kilometri.

Ihmisiä!

Ja niin eksyikin! Ei nyt mitään varsinaista yleisöryntäystä, mutta ekaksi kokeiluksi ihan mukavasti. Heti aamusta paikalle ilmestyi selkeä trokari, joka vei parhaat palat päältä ja todennäköisesti myyntiin kovalla hinnalla jonnekin hyllykirppikselle. No, pääasia että tavarat lähtivät omista nurkista pois. Aamupäivä oli selvästi vilkkaampi, puolen päivän jälkeen ei enää kovin montaa uteliasta näkynyt. Hienoa oli kuitenkin se, että vain yksi poistui ostamatta mitään – kaikkien muiden matkaan lähti edes jotain pientä.

Ota tästä
Patekin olisi halunnut osallistua.

Puhdetöitä

Sään puolesta päivä oli erittäin onnistunut, aurinko lämmitti vielä sen verran että ulkona tarkeni istuskella lyhythihaisessa. Itse käväisin aamupäivällä pikaisesti tsekkaamassa markkinahumun, S piti sillä aikaa “putiikkia” pystyssä ja välihetkinä puikot viuhuivat tulossa olevaa syysvauvaa varten. Tavaraa oli myynnissä PALJON, kiitos opiskeluaikojen shoppailuintoni. Suurin osa jäi toki myymättä, mutta jotain sentään saatiin nurkista pois. Päivän päätteeksi kuvasin osan vaatteista tarkoituksenani laittaa niitä Huutikseen/Fb-kirppiksille, mutta enpäs ylläri ylläri ole ehtinyt tätä aietta vielä toteuttaa… Ehkä mä tässä jonain päivänä.

Uninen Nanna

Kasattuamme kirppiskamat lähdin äitin kanssa kesäteatteriin, jossa viime vuodelta tuttu kylämatka sai jatkoa. Kouluaiheinen näytelmä oli hauskasti toteutettu ja sai pohtimaan suomalaisen opinpolun nykytilaa. Tuntuu, että paljon on muuttunut jo siitä kun itse menin kouluun! Parikymmentä vuotta tosin siitäkin on jo ehtinyt vierähtää, eh heh.

Heinää

Puolisko sai myös raahauduttua illaksi maaseudun rauhaan ja otimme jälleen suunnaksi S:n & A:n residenssin. Suunnitelmissa oli viettää rentouttavaa lauantai-iltaa, pelailla, saunoa – sekä tietysti syödä. Alkupalaksi sipsejä, Nannakin yritti maistella:

Nanna ja sipsit
Carcassonne

Olen näin “aikuisiällä” (en edelleenkään koe itseäni mitenkään kovin aikuiseksi…) pelannut harmittavan vähän mitään lautapelejä, joten oli aika tutustua kehuttuun Carcassonneen. Ensimmäinen kierros meni vähän hapuillen, joskin onnistuin silti voittamaan koko pelin. Toisella kerralla sujui jo paremmin sääntöjen ym. puolesta, nyt vaan täytyisi koittaa järjestää uusi peli-ilta lähiaikoina ettei unohdu opit.

Lettupöytä

Illan menyy käsitti tällä kertaa lettuja, joita S paistoi aikamoisen kasan. Sisään kääräistiin tuoreita hedelmiä (ananasta, hunajamelonia, cantaloupea, mangoa) ja kotitekoisia hilloja sekä henk. kohtaista musthaveani kermavaahtoa. Herkkua oli, totta vieköön!

Lauri – New World [2011]

26.8.2012
23:20

Raumalla jälleen

Viimeisellä lomaviikolla saimme vihdoin ja viimein Sansun kanssa toteutettua koko kesän suunnitelmissa olleen päiväreissun yhteen lempikaupunkiini eli Raumalle. Nappasimme matkalta lisäksi kyytiin S:n, ja niin kolmen koplamme oli valmis kohtaamaan elokuisen pitsikaupungin! Sää oli aurinkoinen mutta syksyn koleus alkoi jo tuntua eikä elohopea noussut enää niin korkealle kuin olisi voinut toivoa. Itse vedin shortseissa ja sandaaleissa vielä-on-prkl-kesää-jäljellä -asenteella, mutta neuleesta en kyennyt luopumaan missään vaiheessa päivää. Snif.

Kropan gohenust

Pyörimme pääasiassa Vanhan Rauman kaduilla, kierroksen aloitimme Kuninkaankadun alkupäästä. Pakollisia vierailun kohteita olivat tietysti vanhat tutut vaateliikkeet Busstop Clothing ja K26, lisäksi pääsin viimeinkin katsastamaan paikallisen Studio25-shopin. Niissä teinkin tämän kesän about ainoat alelöydöt – krantulle ei kelpaa enää mikä tahansa rytky punaisella hintalapulla varustettuna. :)

Geokätköllä
Annathan palautetta, kiitos
Tervetuloa

Kävelimme rauhaksiin Vanhan Rauman kaduilla, piipahdimme kiinnostavissa paikoissa kun sellaisia tuli vastaan, etsimme S:n johdolla yhden geokätkön. Kaupunki oli selvästi jo kesäsesongista rauhoittumaan päin, verrattuna vuoden takaiseen visiittiin ihmisiä oli selkeästi vähemmän liikkeellä – joskin silloin toki oli lauantai ja pitsiviikkokin meneillään.

Pihakahvilassa

Nautimme kevyen lounaan jo aika alkuvaiheessa, Café Salin salaattia tottakai. Sen verran aurinko sentään lämmitti, että söimme terassilla. Iltapäivän taukopaikaksi valikoitui Kontion pihakahvila, jonka vastapaistetut vaniljamunkit olivat mielettömän herkullisia. Kyytipojaksi Laitilan greippilimua, kyllä kelpasi lepuuttaa kehoa ja mieltä!

Kake Kaupunkijunan kyydissä
Rantamaisema
Uudet popot
Heihei Kake!

Munkkisokerit suupielistä pyyhittyämme päätimme olla kunnon turisteja ja hyppäsimme Kake Kaupunkijunan kyytiin. Rauma sightseeing-kierros kesti vajaan tunnin, oli hauska nähdä kerrankin kaupunkia vähän laajemmalta alueelta. Ihmisiä ei lisäksemme ollut ajelulla kovinkaan paljon, eipähän ainakaan ollut ahdasta. Kuvissa näkyy myös yksi Rauman ostokseni, jonka tein heti alkuun Kookengän alelaarista. Todellinen löytö: Vagabondin nahkasandaalit, just mun kokoa ja hintaa vaivaiset parikymppiä! Malli on nimeltään ilmeisesti Gladia ja myyjän mukaan SS10-mallistoa.

La Bamba & vegequesadilla

Junalipulla sai alennusta lähtöpaikan viereisestä La Bamba -ravintolasta, joten kävimme katsomassa ruokalistan ja päädyimme syömään “vähän jotain pientä” eli ihan kunnon setit siis. Ei sillä, salaateista oli siinä vaiheessa jo useampi tunti ja kevyen lounaan vastapariksi kävi hyvin hieman tuhdimpi päivällinen. :) La Bamba oli ihan viihtyisä paikka ja ruokakin hyvää, vegequesadillasta ei ainakaan ole mitään huonoa sanottavaa.

Naiset kanavassa

Vatsat täynnä suuntasimme kotimatkalle pitkän päivän jälkeen. Loistopäivä oli, kiitokset siitä seuralaisille S & S! Ostoksiin palaan myöhemmin, pari niistä ansaitsee ihan oman postauksensa. Katselin kyllä sitä kassien määrää vähän kauhulla, vaikka kaikki ostokset olivatkin onnistuneita toimivaa garderobia ajatellen. Täytynee siivota kaappia toisesta päästä ja laittaa kiertoon niitä vaatekappaleita, joita en ihanuudesta huolimatta vaan saa sopimaan asuihini.

Apulanta – Kaikki kolmesta pahasta [2012]

14.8.2012
22:22

Siskopäivä

Kotiuduttuamme Tallinnasta kymmenen jälkeen illalla olimme sen verran rikkipoikkiväsy, että nukkumatti tuli noutamaan aika vikkelään. Seuraavana aamuna heräsimme suht virkeinä ja pienimuotoisen aamupalan jälkeen lähdimme siskon kanssa hakemaan autoa, jotta saisimme pakattua Tallinnan juomatuliaiset suoraan takaluukkuun. Ei niitä sinänsä paljoa ollut mutta sen verran kuitenkin, että niiden roudaaminen satamasta K-serkun luokse oli ihan tarpeeksi.

Tehtävän suoritettuamme sanoimme heipat K:lle ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vielä autolle sopivan parkkipaikan, jossa ei tarvinnut huolehtia parkkimaksuista. Ratikka vei meidät Kauppatorille, josta kävelimme Katajanokalle tsekkaamaan tämän kesän pystyssä olevan Finnish Design Shopin pop up -kaupan. Aikamoisen komeat puitteet!

FDS pop up shop
Feline pallossa

Olisin luonnollisesti voinut viedä mukanani puolet esillä olevista tavaroista ja Feline pohti miten saisi kuljetettua Pallotuolin huomaamatta ulos… :) Läähätettyäni tarpeeksi kaikkea jatkoimme kuitenkin matkaa tyhjin käsin. Suuntasimme kohti Aleksanterinkatua, matkalla innostuimme kiipeämään Tuomiokirkon portaille istumaan ja kävimmepä myös kurkkaamassa sisällä kirkossa.

Helsinki-turisti

Iltapäivän aikana mm. ihastelimme Minna Parikan kenkiä ja laukkuja, sovitimme Jeffrey Campbellin Litoja sekä söimme lounaaksi Johto Cafen paljon kehutut salaatit (hyvää oli!). Jalat alkoivat olla tohjona monen päivän käyskentelystä, mutta onneksi aurinko paistoi eikä päivä olisi sään puolesta paljoakaan parempi voinut olla. Taisikin olla niitä harvoja kunnon kesäpäiviä tänä vuonna…

Iltapäivän kakkuhetki

Päivän päätteeksi jalat veivät Design Forum Finlandiin, jossa törmäsimme kiintoisaan Eero Aarnio -nurkkaukseen – ja istuimme jälleen Pallotuolissa, itse asiassa kahdessakin erilaisessa. Kyseinen pop up -myyntinäyttely on avoinna 29.8. saakka, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa mikäli niillä nurkilla liikkuu! Ennen autolle palaamista istahdimme vielä Kakkugallerian pöytään Cityshoppari-tarjouksen houkuttelemana, vadelmalimejuustokakku oli suussa sulavaa ja chai latte erinomaista sekin.

Mahat makeaa täynnä hyppäsimme ratikkaan ja porhalsimme autolle, sitten nokka kotia kohti. Hei hei Helsinki, pian toivottavasti nähdään taas!

(Kuvat © Jose & Feline.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma