AvainsanaHerqperc

9.11.2013
23:47

Tryffeleitä ja muita herkkuja

Terkkuja Pirkanmaalta! Tultiin tänne viettämään viikonloppua, sillä huomenna on yhden pienen prinsessan ristiäiset ja meillä on kunnia olla kummeja. ♥ Koristeltiin tänään isoveli-Onnin kanssa tryffeleitä huomista varten, tuli niin herkullisen näköisiä että täytyy ehkä joskus itsekin vääntää johonkin kemuihin. Tulisipa vain meidän ikuisuusremontti valmiiksi, niin voisi jonkun sortin kekkereitä ylipäänsä järjestää…

Ylhäällä
Perjantaiherkut
Mää ja!
Leikki
Lepotauko

Kuvasarja ei kuitenkaan liity tähän viikonloppuun mitenkään, vaan kuvat ovat lokakuun alkupuolen Helsingin-reissultani. Yövyin tupakaverini luona Ruoholahdessa, ja perjantain kaupunkikierrokselta kotiuduttuamme kokosimme pöytään oikein kunnon herkut: patonkia, juustoja, viikunaa sekä Brunbergin suussa sulavia toffeepaloja. Illan juomana meillä oli roseekuohuva Thandi Sparkling Wine Shiraz Rosé Sec, jota jossain kohtaa kaavailtiin häidemme alkumaljaksikin. Naminam! Devon Rex -söpöläiset Sylvi & Olga ovat esiintyneet blogissa aiemminkin, viime keväänä ne käväisivät meillä ja vuosi sitten syksyllä tapasin ne ekan kerran Helsingissä. Sylvi oli kovin sosiaalisella päällä, olisi varmaan halunnut oman osansa herkuista.

8.11.2013
23:02

Syyshäiden tarjoilut

Nyt olisi vuorossa jälleen hääasiaa, tarkemmin ottaen syyskuisten häidemme juoma- ja ruokapuolen esittely. Pitopalvelun hoiti nousiaislainen Pikkasen Purtavaa, jolta päädyin pyytämään tarjouksen netistä löytämieni positiivisten kokemusten perusteella. Mita tarjouksia ei lopulta edes tarvittu, sillä PP:n palvelut sai kätevästi ikään kuin paketissa juhlapaikkamme Kalliopohjan kanssa.

Alkumalja

Aloitetaan alkumaljasta. Maistelimme pitkin kesää eri kuohuviinejä, joista yritimme löytää sen meille parhaimman. Jossain kohtaa äiti heitti idean alkoholittomasta maljasta, kesän marjasadon jäljiltä kun oli hyvä varasto kotimehuja. Asiaa pohdittuamme päätimme unohtaa kuoharit ja alkumaljaksi tuli oma sekoitus punaherukka- ja puolukkamehua, Rainbow:n alkoholitonta omenasiideriä sekä kivennäisvettä. Olin testaillut pari eri versiota sekoitussuhteista ja juhlapäivänä työkaverini K otti boolin valmistamisen kontolleen mun suurpiirteisten ohjeiden perusteella. Malja oli varsinainen menestys! Se sai kehuja joka suunnalta ja juomapöytään laitettu ekstrakannullinen katosi nopsaan. Ehdoton plussa holittomassa alkujuomassa oli se, että kaikki pystyivät juomaan samaa eikä tarvinnut sählätä eri versioiden kanssa. Tämän seurauksena täydet lasit myös voitiin laittaa suoraan pöytiin odottamaan vieraita, jolloin ne tulivat kivasti osaksi kattausta.

Viljaa noutopöydässä
Salaatit
Lämmin ruoka
Iittalan Allas oransseilla kynttilöillä

Ruokailu toteutettiin noutopöytänä, joka oli sijoitettu eteisen yhteydessä olevaan kahviotilaan. Pöydän koristelusta vastasi pitopalvelu, meiltä ei tullut muuta kuin lasipurkillinen viljaa, omenoita sekä kuvissakin näkyvä Iittalan valurautainen Allas-kynttelikkö oransseilla kynttilöillä. Ruokapöydän look oli mielestäni oikein onnistunut ja sinne tänne nakatut omput kruunasivat kokonaisuuden. Naureskelimme tosin jo perjantaina paikkaa koristellessamme, että aikamoiset sadonkorjuujuhlat kekkereistämme näytti ulkomuotonsa puolesta tulevan…

Syyshäiden menu

Vihersalaatti & lisukkeet (feta, oliivit, marinoitu punasipuli, krutongit)
Hedelmäinen salaatti (kahta eri melonia, viikunaa, kirsikoita)
Yrttinen perunasalaatti
Konjakkilohi

Possufile
Lihapullat
Sienikääryleet
Uunijuurekset
Valkosipulikermaperunat
Keitetyt perunat

Ruokiin olimme todella tyytyväisiä, Pikkasen Purtavaa oli juuri sellainen kuin toivoimme. Hyvää ja aika tavallista, muttei kuitenkaan tylsää ruokaa kauden aineksista – toimii! Siihen kun vielä lisäsi paikalliselta tuottajalta tulleet salaatit, itse tehdyt leivät ja monipuolisen salaattikombinaation (vihersalaatti + usein mielipiteitä herättävät ainesosat erikseen), niin ei olisi voinut paremmin osua kohdilleen. Pikkasen Purtavaa oli myös budjettiimme (alle 30 e/hlö) oikein sopiva, joten hinta-/laatusuhteesta ehdottomasti iso peukku ylös!

Juomapöydän oheissälä
Viiniteline

Hääjuomat kävimme hakemassa kesällä lahden toiselta puolen. Suurimman osan tilasin kätevästi preorderilla, ainoastaan siiderit ostimme laivan Tax Freesta. Ennen matkaa vietin useamman tovin netissä vertaillessani muiden kertomia juhliensa juomamääriä, se oli ehkä yksi hääjärjestelyiden hankalimmista päätöksistä. Tällaisen setin me sitten kannoimme kotiin:

Olut: 12x Sandels Premium Beer 24*33 cl
Siideri: 8x Somersby Cider (4x Apple, 2x Pear, 1x Blackberry, 1x Citrus Fruit) 24*33 cl
Lonkero: 5x Hartwall Gin Long Drink 24*33 cl
Punaviini: 4x Espiritu Cabernet-Carmenere 300 cl
Valkoviini: 3x Espiritu Chile-Gewürztraminen 300 cl

Mahdollisia juojia kemuissa oli noin 60, minkä lisäksi bändille oli varattu muutama laatikko olutta. Ruokailun yhteydessä juomapöydässä oli viiniä ja olutta, muut juomat tulivat tarjolle kahvin jälkeen. Pääsimme yllättävän hyvin juomista eroon, kun annoimme jokaiselle kuudelle bändiläiselle oman Sandels-keissinsä mukaan sekä kehotimme kaikkia ottamaan lähtiessään muutaman tölkin matka- tai kotievääksi. Olutta ja lonkeroa jäi yksi kokonainen laatikko kumpaakin, omena- ja päärynäsiideriä kumpaakin yksi laatikko + muutama tölkki päälle, viiniä kaksi avattua BIBiä kumpaakin. Ei siis tullut vaikeuksia sijoittaa jääneitä juomia lähipiiriin ja viimeisetkin BIBin rippeet on suunnitelmissa tuhota ensi viikolla.

Vesikannut olivat pöydissä ja juomapöydässä oli tarjolla alkoholijuomien lisäksi herukkamehua, simaa sekä kivennäisvettä. Kuvassakin näkyvän viinitonkkatelineen teki iskä, materiaalina 10 vuotta sitten isovanhempieni ex-talon pihalta kaadettu koivu. Koristelu hoidettiin luonnon antimin, viinitelineessä oli ruusunmarjapensaan oksia ja pöydällä risteili tummanpunaista villiviiniä. Lisäksi holittomien juomien yhteydessä oli musta- ja oranssivalkoraidallisia paperipillejä (Happy Monday) lasipurkissa sekä kotikotoa löydetty teemaan sopiva oranssi kynttilä mustalla pikkulautasella.

Kahvikupit
Hääkakut

Kahviliinojen kanssa ehdin tuskailla monet kerrat, kunnes viikkoa ennen h-hetkeä voittajaksi päätyi Tiimarin oranssit ja mustat servettipaketit. Kakut olivat pitopalvelun tuotoksia ja niitä oli kahta erilaista. Suklaisesta kakusta toivoimme omenaista, sokerikuorrutteisen kakun suhteen ainoa toive taisi olla väri. Suklaaversio oli hyvä mutta hieman kuiva, seuraavana päivänä oikeastaan vielä parempi. Valkoisen kakun sisällä oli kai mustikkaa (apua mä en muista enää!) ja se vaikutti olevan vieraiden suosikki, sen verran vähän sitä jäi kotiinviemisiksi. Leikkasimme kakkua yhdessä kuten asiaan kuuluu, mutta polkaisut jäivät sikseen, koska perheen pomottajan rooli on ollut selvä jo vuosia (terv. kers. Karoliina). ;)

Karkkitötteröt
Karkkibuffet omenalisällä

Tölkkijuomien kanssa samoihin aikoihin laitettiin esille myös karkkibuffet, johon olin tukusta hakenut viittä eri laatua mässyä noin kaksi kiloa kutakin. Kotikotoa kaivetuissa lasikulhoissa oli Pätkiksiä, värikkäitä turkinpippureita, Missä X -hedelmäkarkkeja, liitulakuja sekä salmiakkitassuja, minkä lisäksi oli kotiomenoita korissa. Karkkeja varten taittelin Mian kanssa tällä ohjeella tötteröitä, ihana skräppipaperisetti löytyi Muovitukusta. Hieman yllättäen karkkibuffet ei ollut mikään suuri menestys, Pätkikset syötiin illan aikana loppuun mutta muita karkkeja jäi yllin kyllin. No, ainakin sain toteutettua visioni tunnelmallisesta herkkupöydästä. Random kauhat sekä valosarja kotikotoa ja raitakangas Ikeasta, musta kangas on iso lakana.

Iltapala

Bändin lopetettua settinsä joskus kymmenen aikoihin olikin taas aika syödä! Osa vieraista oli siinä kohtaa toki jo lähtenyt, mutta jäljellä olevat vieraat + bändiläiset saivat nauttia iltapalaksi hodareita sekä noutopöydästä aiemmin jääneitä ruokia. Hyvin menivätkin kaupaksi, mikä oli vallan hienoa. Pikkasen Purtavaa onnistui mallikkaasti siinä, että ruokaa oli riittävästi muttei kuitenkaan liikaa: moni astia tuli tyhjäksi ruokailun ja viimeistään iltapalan aikana. Hääsapuskaa syötiin tietysti muutama päivä kemujen jälkeen, mutta mitenkään selkä vääränä sitä ei tarvinnut kantaa kotiin.

(Kuvat: JS Disain; viimeinen kuva omasta kamerasta.)

Haloo Helsinki! – Maailma on tehty meitä varten [2013]

9.10.2013
22:58

Pytinkien Paris

Uudessakaupungissa oli elokuun loppupuolella Pytinkien Paris -tapahtuma, jossa olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Äiti ja iskä olivat menossa ja päätin sitten lähteä mukaan, he kun olivat aiemminkin olleet niin oli helppo noviisina kulkea perässä. Tapahtuma järjestetään parin vuoden välein ja lyhyessä yksinkertaisuudessaan idea on se, että ovensa uteliaille on mukana avaamassa niin yksityisiä kuin julkisiakin tahoja.

Pyhi konttis

Kohteita on paljon. Me kiertelimme kuutisen tuntia ja ehdimme käydä ehkä puolissa – jos sitäkään. Asuntomessut saimme luovittua läpi kokonaisuudessaan, mutta Uudenkaupungin pytinkien kohdalla se lienee sula mahdottomuus. Vanhoista puutaloista sai ammennettua inspiraatiota aivan eri tavalla kuin uutuuttaan kiiltelevistä messutaloista, tosin mä olenkin enemmän vanhan perään.

Sinisävyinen keittiö
Keittiöyksityiskohtia
Keittiö-inspiraatiota. Ihastuin lujaa tuohon keltaiseen valaisimeen, ylläri.

Työhuone
Ihana työhuone.

Kivinen kissa
Eteisyksityiskohtia
Sisäänkäyntien yksityiskohtia.

Åbo stad
Ikivanha Turun kartta, kelpais mullekin!

Kaffepaussi
Jätskipaussi

Kiertelyn lomassa oli toki aiheellista tankata aina sopivassa välissä. Iltapäivän välipalan haukkasimme kohteessa, jossa oli pystyssä kotikahvila ja tarjolla mm. leipiä sekä leipomuksia. Kunnon ruokatauon pidimme Pookissa, jossa pääsin nyt vihdoinkin vierailemaan. Ihan jees paikka, täytynee mennä toistekin. Vatsat täynnä jatkoimme kiertämistä ja jälkiruuaksi nautimme jäätelöt Pakkahuoneella. Oli muuten ihan kevyen isot pallot, yksi olisi epäilemättä riittänyt.

Ikkuna
Orkideat
Orkideojen valtaamassa kodissa sain asukkaalta hyviä vinkkejä, jospa munkin orkidea vielä joskus kukkisi uudestaan… Viime aikoina se on pukannut vaan uutta lehteä.

Pesutilat
Upeat saunatilat.

Pytinkien Paris oli mielenkiintoinen tapahtuma enkä yhtään ihmettele, että vanhempani ovat siellä käyneet jo useampaan otteeseen. Sain paljon ideoita nykyiseen (edelleen aivan liian keskeneräiseen) kotiimme, vaikka se 50-lukulainen kerrostalokoti onkin. Nyt ei muuta kuin remppaintoa lisää ja hommat taas uudelle tasolle..!

5.8.2013
18:40

Kesälomamatka 2013: Varkaankurun Velhopolku

Apua, mitenköhän monta postausta saankaan vielä tehtyä aiheesta Lappi..? Pari vielä ainakin, sillä tässä postauksessa käsitellään vasta tiistaipäivää. Tiistai oli sään puolesta erinomainen, joten päätimme lähteä koko konkkaronkka patikoimaan Varkaankurun Velhopolulle. Luontoon.fi kertoo reitistä seuraavaa:

Varkaankurun Velhopolku (3,5 km) vie sinut satumaisiin metsiin, joissa voi helposti kuvitella velhojen ja keijujen elävän. Rehevässä puronvarsilehdossa kasvaa kuusia, pihlajia, tuomia, leppiä ja raitoja sekä niiden katveessa väinönputkia ja hiirenportaita.

Varkaankurun Velhopolku
Tumpulat
Puro lorisee
Uutta pitkospuuta
Pieni hento valkoinen
Ylitys
Varkaankuru
Ruohonjuuritasolla

Velhopolku oli mukava reitti kävellä, maisemat vaihtuivat riippuen siitä oltiinko alhaalla lehdossa vai ylempänä tunturin juurella. Solisevat ja kirkasvetiset tunturipurot jaksoivat ihastuttaa kerta toisensa jälkeen; kamerasta löytyikin varmaan sata kuvaa puroista. Alkumatkan pitkospuut oli juuri vaihdettu uusiin ja matkan varrella ohitimme niitä vaihtamassa olleet työmiehet, jotka kehuivat mun kenkiä. :)

Olin liikenteessä ennen reissua ostamillani paljasjalkakengillä, jotka olivat tuossa maastossa aivan täydelliset jalassa. Olen ennenkin maininnut jalkojeni olevan jokseenkin ongelmaiset, siksi päätin viimein hankkia paljasjalkakengät ja katsoa josko ne auttaisivat jalkapöytäprobleemiin. Sovitin kaupassa muutamaa eri mallia, joista ostin lopulta Vibram FiveFingersin popot mallia Spyridon. Kyseinen malli on suunniteltu erityisesti maastojuoksuun, mutta uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan sitä, sillä ne tuntuivat parhaalta jalkaan (ja olivat sopivasti alessakin). Enkä ole joutunut pettymään!

Iltapäiväkahvit Kellokkaassa

Kierroksen jälkeen pistäydyimme vielä Kellokkaan kahvilassa nauttimassa pientä välipalaa. Siellä kohtasimme matkan ensimmäiset lähes törkyhintaiset juomat ja herkut – vaan milloinka ei mokkapalakakku maistuisi, nam! Noin muuten pohjoisessa oli yllättävänkin maltillisia hintoja, tiedä sitten onko tilanne eri talvisesongin aikaan.

Kotanuotio
Vieraskirja

Illalla pojat sytyttivät tulen mökkipihassa olevaan kotaan ja istuskelimme siellä porukalla kunnes tuli V:n iltapuuroaika, jolloin siirryimme pikku hiljaa takaisin sisätiloihin. Kyllä kelpasi nostaa jalat ylös ja makoilla pitkin pituuttaan kodan penkeillä tulen lämmittäessä kasvoja. ♥

Movetron – Romeo & Julia [1995]

18.6.2013
23:27

Kevään tapahtumia Turussa osa 2: Television kevätkarkelot

Palataanpa ajassa noin kuukausi taaksepäin toukokuun puoliväliin, jolloin täällä suunnalla oli vuotuinen Turku Design Festival -tapahtuma. Osallistuin festivaalihumuun ensin torstaina, jolloin kiertelin Mia seuranani ympäri kaupunkia Late Night Shoppingin merkeissä. Tutustuimme uusiin putiikkeihin leimapassia täyttäessämme, kuuntelimme kirjakaupassa MOMO-juttuja sekä piipahdimme Kårenilla vaatetusopiskelijoiden pukunäytöksessä. Keli oli mahtava – se oli niitä kevään ekoja oikeasti lämpimiä päiviä – ja jotain ostoksiakin kassista löytyi kotiin lähtiessä, oikein onnistunut ilta siis.

Roller derbyisät kuppikakut

Lauantaina lähdimme jälleen Mian kanssa liikenteeseen. Päivän ensimmäinen etappi oli VPK-talo ja Fashion Stock Sales, josta jatkoimme kohti jokirantaa. Samalle päivälle osui sopivasti Ravintolapäivä, johon sain vihdoinkin aikaiseksi osallistua. Matkalla kun sattui tulemaan vastaan paikallisen roller derby -joukkueen koju täynnä herkullisen näköisiä kuppikakkuja – oli pakko ostaa maistiaiset! Kuppikakkujen jälkeen matka jatkui Aurajoen toiselle puolelle Televisio Lifestyle Storeen, jossa vietettiin kevätkarkeloita kera Katri Niskasen. Tarjolla oli herkkuja jos jonkinlaisia, ruutuliinalla syötävien muodossa kuin tietysti myös tuotepuolenkin osalta.

Kevätkarkeloiden herkkupöytä
Laukkuja seinällä
Seiloriraitaa
Pähee veska
Ctrl alt del
Karhut kasassa
Katri Niskanen
Mekon sovitusta Katrin avustuksella

Ihastelun kohteena olivat luonnollisesti upeat design by katri/n -vaatteet, mutta niiden lisäksi hypistelin innokkaasti laukkuosastoa. Lumin pikkulaukut seinällä olivat kauniita ja tyylikkäitä, Globe Hopen taas veikeitä kesäveskoja. Oi ja voi, miksei ihminen tarvitse ainakin sataa laukkua? Valikoimaa kun olisi riittämiin ja vähän enemmänkin.

Kevätkarkeloissa oli kilpailu, johon osallistuttiin sovittamalla jotain Katrin luomusta. Kokeilin ainakin viittä mekkoa, oli aika mahtavaa saada sovitusapua itse suunnittelijalta. Lopulta osallistuin kisaan pirteän sitruunankeltaisen mekkounelman kanssa, Limone Dress nimeltään. Fiilis oli aika uskomaton saadessani myöhemmin iltapäivällä puhelun Katrilta, että olin voittanut sen mekon!!! Äääkkäääk, mun vaatekaapissa roikkuu nyt yksi ihan mieletön mekko arvostamaltani kotimaiselta suunnittelijalta!

(Viimeinen kuva Paulina Nordström / Television Facebook; muut omasta kamerasta.)

Kent – En plats i solen [2010]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma