AvainsanaKesä

25.6.2016
21:57

Juhannusalppiruusut, eikun…

Aurinkoiset juhannuksen jatkot! Me oltiin koko perhe eilen maalla juhannussaunassa yms., mutta ajeltiin vielä illalla takaisin Turkuun. Tänään mies lähti kaverin kanssa prätkäajelulle ja me vietettiin minin kanssa päivä ihan vaan kotosalla, leivottiin muffinsseja sekä käytiin puistossa. Alkuillasta vein tytön mamman ja papan luo yökylään, vähän normaalista poikkeava koti-ilta meillä siis tänään. Ja aamulla saa heräillä rauhassa, ah ihanaa! Toisinaan tulee tarpeeseen nukkua yksi yö ilman häiriötekijöitä, vaikka neiti nykyään pääsääntöisesti nukkuukin ihan hyvin.

Raision alppiruusupuistossa
Valkea
Lakastumaan päinPorukka
Piilossa
Hempeää

Juhannuskuvien sijaan lätkäisin tähän muutaman alppiruusukuvan parin viikon takaa, kun kävimme kurkkaamassa Raision alppiruusupuiston tilanteen. Sen verran aiemmin kukinta-aika tänä vuonna alkoi, että kukkaloisto oli selkeästi jo lakastumaan päin, vaikka olimme liikenteessä viikkoa aiemmin kuin vuosi sitten. Täytyy taas ensi vuonna koittaa ehtiä paikalle pian kukintauutisen jälkeen, varsinkin kun Raisioon tänä vuonna istutettiin uusia taimia.

Päivän asu 7.6.2016

Pakotin siskon räpsäisemään asukuvan, kerrankin kun sellainen tilaisuus oli. Tilasin tuon Noshin ihanan turkoosin taskuhameen kesäalesta ja vitsit se onkin kiva + taskut tietty on aina pop. Raitapaita JC, neuletakki COS ja rannekellokin Axcent, kaikki miesten mallistoista. Mustat sukkikset ovat ikivanhat H&M, nenällä vanhat tutut arskat D&G ja korvissa kaverilta saadut puiset korvikset. Jalassa fb-kirppikseltä bongatut (pari kertaa käytetyt) mustat matalavartiset Converset, edelliset lempparit kun jäivät raskauden myötä pieniksi.

Huomiseksi onkin luvattu sellaisia lukemia mittariin, ettei paljoa pitäisi sukkahousuja tai neuletakkia tarvita! Tiedossa olisi pientä tyttöjen kätköilyreissua sekä saunomista ja uimista kotikotona, sellaista sopivaa aivojen nollaamista maanantaina koittavaa uutta työviikkoa varten. Enää muuten kaksi viikkoa töitä ennen kesälomaa, jeij!

9.11.2015
22:32

Kesämuistoja 2015: herkkuja ja kätköjä Savojärvellä

Eräänä elokuisena sunnuntaina suuntasin äitini ja kaverini S:n sekä vauvojemme (tuolloin 7 kk ja 1 kk) kanssa Nousiaisten Savojärvelle. Oli ravintolapäivä ja Savojärven Rantapihassa kauden herkkuja tarjosi Perinnepata. Herkutteluun saimme mukavasti yhdistettyä vielä ulkoilun ja geokätköilyn (heh, ylläri!), kun syötyämme lähdimme kiertämään 6 km pituisen ulkoilureitin Savojärven ympäri.

Perinnepadan Perin Rento Ravintolapäivä

Perinnepadan menu oli mielenkiintoinen ja ennen kaikkea älyttömän herkullinen! Pääruuaksi oli keittoa (metsäsieni- tai hirviborscht-), jälkiruuaksi seitsemää eri vaihtoehtoa. Jälkkäri oli jokseenkin hankala päättää kaikkien kuulostaessa niin hyvältä, mutta onneksi äiti keksi että otetaan muutamaa erilaista ja syödään ne kimpassa. Päädyimme lopulta ottamaan viittä: vadelmabrownie, lakkaroyal, ketunleipäsorbetti, seljankukkahyytelö sekä mesiangervo-valkosuklaa pannacotta marjakastikkeella. Tosi hyviä kaikki, omaksi suosikikseni nousi ehkäpä vihreä sorbetti. Mmmmm.

Savojärvi
Lumpeet
Reitti

Vatsat täynnä ja vauvoilta vaipat vaihdettuna lähdimme kierrokselle, bebet matkasivat kumpikin omassa Manducassaan. Sää oli mitä parhain; aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei ollut liian kuuma muttei kylmäkään. Silmä lepäsi maisemassa eikä kätköjen löytymisessäkään ollut sen kummemmin vaikeuksia. Aina ei tosiaan tarvitse lähteä kauas, että pääsee ihastelemaan luonnon kauneutta!

Sisilisko
Seitti
Karpalot
Kuhankuonon rajapyykki

Pidimme paussin Kuhankuonon rajakivellä, kun nuoriso alkoi vaatia evästä. Aika kivat imetysmaisemat, sanoisinko. :) Mä en jostain syystä ollut aiemmin Kuhankuonolla vieraillut, monesti kyllä miettinyt että olisi huippua nähdä tuo usean kunnan rajapyykki – ja sitten se yhtäkkiä vain oli siinä mun edessä! Hauskaa, miten kuntaraja voi olla tuollainenkin.

Savojärvi kimmeltää
Sulku
Vadelmapuska
Pieni valkoinen

Loppupuoliskolla alkoi jo vähän painaa hartioita, mutta kierros kaikkine purkkeineen saatiin onnellisesti päätökseen. Aikaa kiertämiseen meillä meni kolmisen tuntia, pysähdykset ja huoltotauot luonnollisesti ottivat osansa. Pituus oli varsin passeli ja reitti helppokulkuista, täytyy siis pitää Savojärvi mielessä. Jospa sitä vaikka menisi uudestaan sitten joskus, kun jälkikasvukin liikkuu enemmän omilla jaloillaan.

5.11.2015
12:44

Kesämuistoja 2015: museojunassa jälleen

Koska viime vuonna oli niin huisaa mennä kolkutella museojunan kyydissä Turusta Uuteenkaupunkiin, hommasimme liput myös tämän vuoden heinäkuun matkalle. Matkapäiväksi valikoitui lauantai ja sää oli aurinkoinen, muttei onneksi yhtä helteinen kuin vuosi takaperin. Matkanteko sujui siis varsin mukavasti maisemia katsellen ja eväitä nautiskellen. Tällä kertaa seurueemme koostui pelkistä sukulaisista: mun ja beben lisäksi porukassa oli sisko, meidän porukat, mummi sekä leikki-ikäinen serkkutyttö. Myös Bob oli toki menossa mukana.

Museojuna Turun asemalla
Bobin matkaeväät
Vaunu 16
Valoja päälle
No. 218
Veturi lähtee

Menimme koko porukka täyden kierroksen Turku-Uusikaupunki-Turku, silti aika tuntui jotenkin hurahtavan älyttömän nopeasti. Kaipa se on vain tuo lapsen (tässä tapauksessa lasten) kanssa matkustaminen, meillä ainakin se on aikamoista härdelliä useimmiten… Perillä Ugissa kävimme murkinoimassa Kahvelissa, jossa myös inttikaverini tuli piipahtamaan kun sattui olemaan sopivasti nurkilla. Sen jälkeen olikin jo aika ruveta valumaan Kalasataman pysäkin suuntaan ja lähteä paluumatkalle. Kiva mutta hippasen vauhdikas reissu; ehkä seuraavalla kerralla saa taas enemmän irti, kun bebelläkin on enemmän ikää.

Sanni – LELU [2015]

2.11.2015
23:05

Kesämuistoja 2015: mökkeilemässä Repovedellä

Heinäkuun loppupuolella miehen ollessa kesälomalla kiikutimme kissan hoitoon ja käänsimme auton kohti Kymenlaaksoa. Edellisestä kunnon visiitistämme oli ehtinyt vierähtää – aivan käsittämätöntä kyllä – jo puoli vuosikymmentä, joten oli todellakin aika tehdä uusi retki sinne suunnalle. Tälläkin kerralla oli käytettävä tilaisuus hyväksi ja vaadin menomatkalla pysähdyksen Porvoossa, koska Brunbergin tehtaanmyymälä ja minttutoffeepalat. Mmm..! ♥ Pidimme kaupungissa muutenkin tauon, ensin pyörähdys vanhassa kaupungissa (pääsin vihdoin käymään Skafferissa) ja sitten makoisa lounas nepalilaisessa ravintolassa. Matka mutkitteli lopulta sen verran kauan, että olimme perillä Kouvolassa vasta illansuussa.

Veneessä
Vesibussi
Perästä kuuluu
Manducassa
Possu kotimatkalla

Saaressa punkkasimme päämökistä erillään olevassa aitassa, mikä oli öisin hulinoivan lapsen äänekkyyden huomioon ottaen erinomainen vaihtoehto. Meillä oli rattaat mukana, joten päivisin bebe pääsi vetelemään hirsiä ulkosalle, vaikkei niillä noin muuten mitään mökkimaastossa tehnyt. Aurinkoisena päivänä kävimme veneajelulla lähiseudulla ja etsimme pari geokätköä, jolloin Manduca oli kätevä. Tarkkaa aikataulua kotiinpaluun suhteen emme olleet tehneet ja lopputulos olikin se, että vietimme mökkeilemässä useamman päivän. Sateisesta säästä huolimatta oli tosi kivaa, varsinkaan kun ei Lontooseen muuttanutta K-serkkua kuitenkaan ihan niin usein näe. Ja saipahan K myös hengailla kummityttönsä kanssa, joskin pirpana oli välillä vähän turhan eroahdistunut…

Mä en yleisesti ottaen ole mökkifani, mutta kyllä Repovedessä on sitä jotain!

27.10.2015
11:09

Kesämuistoja 2015: Korvensuun museolla

Vierailin Korvensuun voimalaitos- ja konepajamuseolla ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, ja viime kesänä päätimme äitini kanssa lähteä jälleen pyörähtämään nurkilla. Museolla oli meinaan joku spesiaalipäivä tuolloin heinäkuussa, sisäänpääsy ilmainen ja muutenkin oli niin ihmisiä kuin kaikenmoista häppeningiä.

Turpiini seis
Mittarit
Hanskat
Lisää mittareita
Asea
Turpiini n:o 1741
Ei käytössä

Ensin kävimme tsekkaamassa voimalaitoksen, jota itse en ollutkaan aiemmin nähnyt. Tilassa oli vehkeitten lisäksi useampi taulu, joissa kerrottiin voimalaitoksen vaiheista ja Korvensuun meiningistä menneinä aikoina. Kiintoisa paikka ja tosi harmi, ettei ollut mitään “työnäytöstä”, jollaisia on kuulemma joskus vastaavina päivinä ollut.

Valo siivilöityy
Strömberg
Olkaa varovaisia koneiden ääressä
Seinällä
Työn touhussa
Korkeajännitys
Oiva pesujauhetta

Voimalaitoksen jälkeen siirryimme konepajaan, jossa siis silloin viimeksi siskon ja K-serkun kanssa kävimme ihmettelemässä. Vaikka olin jo aiemmin antanut kameran laulaa ihan huolella, pakko se vain oli nytkin räpsiä setti kuvia muistoksi. Vähän sentään muistin mitä olin aiemmin kuvannut, joten koitin keskittyä muihin kohteisiin ja ihan mukavan pläjäyksen mielestäni sainkin muistikortille tallennettua.

Lupiinit
Pato

Ennen kotiinlähtöä poikkesimme vielä läheisellä padolla, jonka vieressä muistan joskus lapsena järjestettäneen erilaisia tapahtumia. Hyvin erilaiselta näytti paikka nykyään, ränsistyneeltä ja villiintyneeltä. Sääli, kuitenkin nätti lokaatio kyseessä.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma