AvainsanaLainasanat

Viikonloppu on ollut yhtä hulinaa ja kaksi pitkäksi venähtänyttä iltaa putkeen takasivat hyvin väsähtäneen olotilan sunnuntaiksi. Onneksi tänään ei ole ohjelmassa yhtikäs mitään, vaan voi lojua kotona ja huokaista syvään. Eiliset häät olivat kerrassaan ihanat ja ilo juhlissa ylimmillään, sateisen koleasta säästä huolimatta. Äidin sisaruksista on nyt viimeinenkin saatettu avioliiton satamaan, seuraavaksi on todennäköisesti sitten mun vuoro – apua! :) Morsiamen heittämä hääkimppu ei eilen kuitenkaan osunut mun käsiin, vaan sen nappasi ihan edestäni serkkupojan tyttöystävä. Ovat kuitenkin sen verran nuorempia, etteivät taida ehtiä ennen meitä alttarille.

Kirjoittelen häistä enemmän sitten kun olen saanut kaikki ne noin 1400 eilen otettua kuvaa käytyä läpi, mutta tässä hieman esimakua. Juhla oli kutsun tyyliin hyvin värikäs – päävärinä oranssi, joka on tädin all time favourite väri. Koristeluissa oli oranssivihreän väriyhdistelmän lisäksi tiiviisti mukana kissat, teenjuonti sekä polkupyöräily – sekoitus hääparin alkujaan omia ja nykyään yhteisiä kiinnostuksia ja harrastuksia. Hääkarkit koreilivat tietysti teemaväreissä ja jokaisessa oli mukana lasten suusta kuultu lausahdus. Toista saa pussata silloin kun ne on rikkaita miehiä, luki kullan karkissa ja mulla oli hieman pidempi tarina:

Mikä on oikea ikä mennä naimisiin?
84! Koska siinä iässä sinun ei enää tarvitse mennä töihin, vaan voit viettää kaiken aikasi rakastaen toista makuuhuoneessasi.

Nyt jatkan kuvien parissa, mutta palaillaan astialle myöhemmin asian tiimoilta. Ehkä tänään, ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna – jossain vaiheessa kuitenkin.

Sunrise Avenue – Popgasm [2009]

Edellisestä päivityksestä on jälleen viikko, pöh. Asiaa olisi kovastikin, mutta kun ei missään välissä tunnu olevan aikaa saada sitä kirjalliseen muotoon tänne blogin puolelle. Viikko meni tiistaita lukuun ottamatta töiden parissa, iltavuoroviikolla ei ikinä ehdi tehdä muuta kuin nukkua ja käydä töissä. Illalla väsyttää aina pirusti ja aamulla tulee vitkuteltua heräämisen kanssa niin, ettei ennen töihin lähtöä sitten ehdikään tehdä muuta kuin syödä ja käydä suihkussa/kaupassa tms. Toisaalta hyvähän se vaan on, että töitä toistaiseksi riittää.

Tasan viikko sitten lauantaina oli tosiaan Apulannan keikka Klubilla. Oltiin kumpikin selvinpäin liikenteessä, mikä sinänsä oli huono vaihtoehto – känniääliöt ärsyttää kahta kauheammin kun on itse vesiselvä. Tällä kertaa pääosan örveltäjistä muodosti nuoremmat kuulijat, mutta mukaan mahtui pari vanhempaakin rasittavaa tapausta – tietystikin juuri siinä meidän lähistöllä. Katosivat onneksi paikalta keikan puolivälin paikkeilla, ei tullut ikävä. Alan olla vahvasti sitä mieltä, että keikoilla ei pitäisi myydä alkoholia lainkaan tai vaihtoehtoisesti ikäraja olisi jotain tyyliä 20-35… Vaikka taitaa niitä örveltäjiä löytyä ihan jokaisesta ikäluokasta. Mä en vaan jaksa käsittää, miksi joku lähtee keikalle kännäämään – musiikkiahan sinne mennään kuuntelemaan.

Hur som helst, keikka oli hyvä ja jatkossa täytyy kyllä käydä useammin Apista kuuntelemassa muuallakin kuin festareilla. Setti sisälsi mun mielestä yllättävän vähän biisejä uusimmalta albumilta, jotenkin olisin kuvitellut niitä esitettävän useammankin kappaleen verran. Vanhoista mieltä lämmitti erityisesti Teit meistä kauniin, Armo ja Maanantai, joista viimeiseksi mainittu soitettiin ihanassa keltapunaoranssissa valaistuksessa (kuva alla). Kuvamateriaalia ei pahemmin tullut näpsittyä: sijaintimme lavaan nähden ei ollut paras mahdollinen, joten päätin kerrankin ihan oikeasti keskittyä keikkaan enemmän kuin kuvaamiseen.

Niin kirjoitin liikaa eilen taas
Kirjoitin sulle uudestaan
Pitäisi muistaa uskaltaa
Pitäisi muistaa yrittää

Raha kai aina ratkaisee
Odotus viimein palkitsee
Lajinsa parhaat selviytyy
Kun maailma toisin järjestyy

Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Kahteen suuntaan kulkee tie,
jostain pois ja jotain kohti vie.

Lepää rauhassa kummitäti. ♥

Aamupäivän vietin tulevassa kodissa, tyhjensin lähes kaikki keittiötavarat muuttolaatikoista. Laitettiin myös huopatassuja huonekalujen jalkoihin kullan kanssa, kun poika oli tullut ajotunniltaan kämpälle. Paljon on vielä tehtävää ennen kuin koti on asumiskunnossa (tai edes muuttokunnossa), mutta hiljalleen alkaa näyttää paremmalta.

Kuvassa ainoa Jyväskylän ostokseni, Dependin shokkipinkin kynsilakan mulle tarjosi Kicks vajaan kolmen euron hintaan. Testasin Dependin lakkaa ensimmäisen kerran heinäkuussa ja pakko oli todeta, että mulla ainakin toimii loistavasti. Helppo lakata, suti on ehkä vähän pieni mutta sillä saa joka tapauksessa kohtuu hyvää jälkeä aikaan. Lakka pysyy kynsissä useamman päivän eikä mene kamalaksi kuten esimerkiksi Mavalan lakat tuppaavat tehdä. Sivuhuomautuksena: mä en ole koskaan tajunnut miksi Mavalan lakkoja hehkutetaan kaikkialla? Mun kynnet ainakin vaativat kaksi kerrosta Mavalaa ja siltikin lakka alkaa lohkeilla alta aikayksikön. Ainoa toimiva testaamani Mavala on Super Base -aluslakka… Ja takaisin Dependiin. Dependillä on mahtava valikoima kynsilakkasävyjä, putelit ovat sopivan pieniä (5 ml) eikä niillä näin ollen ole niin suurta vaaraa jäädä vuosikausiksi laatikon pohjalle pyörimään. 2,90 euron hinta päälle on pelkkää plussaa.

Seuraavaksi suuntaan tietokoneen ääreltä sohvalle ja napsautan telkkarin päälle, Gossip Girlin loputtua America’s Next Top Model on ainoa sarja viikossa, joka ei saa jäädä näkemättä. Multa jäi armeijan takia edellinen tuotantokausi näkemättä ja nyt pyörivää kautta katsellessa pelottaa koko ajan, että sieltä paljastuu edellisen kauden voittaja. ;) Pitäisi kyllä hoitaa tuo(kin) “epäkohta” joku päivä pois alta. Loppuun vielä erään viime viikon päivän piristys, joka tupsahti sähköpostiini kiitos teetä juovan tätini.

Hengen heikkoudesta kärsivien reppanoiden keskuudessa on yleistynyt raivostuttava taipumus teen juontiin. Siinä missä reipas ja kovaa tulostatekevä sankari nappaa vauhdista mukillisen kahvia, hintelät ja vähäveriset teenjuojat pilkkivät sen helvetin liptoninsa kanssa harras ilme kasvoillaan ja tuijottavat mukissa lilluvan haalean nesteen värinvaihtoa kuin mykkä pillua. Väistäisivät edes, mutta ei kun sitä on sitten ihan pakkojäädä pipertämään siihen automaatille kehityksen jarruksi. Ja sitten se arpominen erilaisten teelaatujen välillä, voi että kun ottaisko nyt tänään tota mustaherukka-vadelmaa vai kenties ruusunmarja-neilikkaa, tai josko heittäytyisi oikein hurjaksi ja joisi kupillisen raparperimansikkaa. “Ihan mustaa liptonia mä en saa millään alas,” Irma kertoo vaikka kukaan ei kysynyt.

Ju-ma-lau-ta ahrgh.

Ja sitten on vielä näitä kaikkein vastenmielisimpiä elitistejä, haudutetun teen kanssa läträäjiä, jotka katsovat nenänvarttaan pitkin rahvasta, joka juo pussiteetä. Pussiteehän on siis ihan hirveetä, koska siinä teenlehdet ovat suodatinpaperin sisällä, eivätkä sellaisessa elegantissa siivilässä vai mikä verkko se nyt sitten on. Kerrassaan barbaarista.

Teenjuoja on muuten suurella todennäköisyydellä myös se sama saatanan hermosaha, jota varten pitää aina firman saunailtoihin varata neljä päärynä-ananas-kirsikka-siideriä, koska sille ei kalja kelpaa ja joka tilaa jonkun perkeleen sinisen enkelin tai muun mytologisen hahmon mukaan nimetyn paukun, jossa on sateenvarjo, sitrushedelmäviipale ja tähtisadetikku, kun kaikki muut ottavat yhden ison.

EDIT 22.13: Lukiessani tuota teejuttua ääneen mieleen tuli ihan Eniten vituttaa kaikki, mutta blogin arkistoista juttua ei ainakaan löytynyt. Pasa & Atpo tosin kirjoittavat City-lehteen ja pari kirjaakin ovat julkaisseet, ehkäpä tuo on jostain niistä peräisin? Jos siis edes on kyseisten herrojen ajatuksista lähtöisin.

Crystal Castles – Crystal Castles [2008]

Kultsi lähti eilen takaisin Säkylään, mulla on vielä tämä päivä vapaata. En saanut aamulla itseäni millään ylös sängystä, vaan hopuin unen ja valveen rajamailla yhteentoista asti. Päivällä kävin KELAssa ja kotimatkalla tajusin sen tosiseikan, että mun elämä armeijan jälkeen on täysin auki. Toisaalta mahtavaa, toisaalta aika ahdistavaa.

Muuttaessani viime vuoden alussa Jyväskylästä takaisin kotikonnuille mulla oli selvät suunnitelmat: ensin opinnäytetyö pois alta ja sitten töitä heinäkuuhun asti, jolloin oli määrä palvelukseen. Näin tapahtui, samoin palvelusajaksi tuli 362 kuten olin ajatellut. Tänään jäljellä on enää 25 aamua, joista niistäkin ollaan noin puolet lomilla. Odotan kotiutumista jo kovasti, mutta mulla ei ole pienintäkään aavistusta mitä sen jälkeen teen.

Opiskelu on tässä kohtaa poissuljettu vaihtoehto, mä olen elämästäni kuluttanut jo 17 vuotta opiskelun merkeissä. Töihin siis on mentävä, vaan mistä tempaista työpaikka tällaisena aikana? Oman alan töitä en ehkä kokopäiväisenä tahtoisi tehdä, mutta saa nähdä onko mulla muuta mahdollisuutta. Seuraavilla lomilla taitaa olla parasta laittaa käyntiin armoton työnhakurumba.

Verrattuna vuoden takaiseen yksi asia – erittäin tärkeä sellainen – on muuttunut. Mä en enää ole yksin, vaan mulla on elämässä joku, jonka kanssa voin jakaa niin ilot kuin surutkin. Se on ehkä tärkeintä maailmassa. ♥

Tänään illalla tosiaan suuntaan Säkylään ja kohti vuoden kovinta koitosta, PV:n pääsotaharjoitusta Maanvyöryä. Seuraavan kerran tulen kotiin juhannukseksi, tarkkaa päivämäärää en vielä tiedä. Ensi viikon alkuun saakka ollaan joka tapauksessa sotimassa Niinisalon maisemissa, jossa myös vietän 25-vuotissynttäreitäni maanantaina. Kuunnelkaa Radio Kipinää (taajuudet löytyvät Maanvyöryn sivuilta), jos kiinnostaa ja/tai on tylsää. Tähän entryn loppuun vielä pätkä mummin alkuvuodesta lähettämästä sähköpostista Kuinka pysyä nuorena?.

Heitä mielestäsi turhat numerot.
Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino.

Nauti pienistä asioista.

Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

Joskus kyyneleet vaan tulevat. Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen joka on kanssamme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä.
ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat,
olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia,
kasveja, harrastuksia – mitä tahansa. Kotisi on turvapaikkasi.

Jokaisen tilaisuuden tullen
kerro rakkaimmillesi että rakastat heitä.

Ja muista aina:
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä,
vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan.