AvainsanaLapset

Törmäsin keväällä vauvan sukupuolta arvuuttelevaan kyselyyn parissakin blogissa ja tuumailin, että olisi hauska tehdä sama myös omaan blogiin muistoksi. Tällä kertaa meillä on tieto (tai ainakin kahden eri ultraajan antama vahva veikkaus) vauvan sukupuolesta etukäteen, mutta emme ole sitä huudelleet sen kummemmin, kun kuitenkin sataprosenttinen varmuus saadaan vasta synnärillä. Tavallaan on kiva tietää, mutta toisaalta tuntuu että olisi paljon helpompi olla, jos ei tietäisi. Jotenkin kuullessaan veikkauksen rakenneultrassa tuli sellainen hetkellinen “pettymys”, vaikka jälkikäteen olen todennut että reaktio olisi mitä luultavimmin ollut sama myös toisesta sukupuolesta. On nimittäin tässä yllättäen ollut sellainen olo, että vauvan ollessa poika harmittelisin, ettei esikoinen saa siskoa (koska oma siskoni on erittäin tärkeä mulle), ja vauvan ollessa tyttö harmittelisin, etten saisi kasvattaa poikaa. :D Mulle siis taitaa sopia paremmin tietämättömyys asiasta, jotta välttyisin turhalta spekuloinnilta – tärkeintä kuitenkin on, että vauva saadaan onnellisesti ulos mahasta ja osaksi meidän perhettä eikä siinä kohtaa sukupuolella ole minkään sortin merkitystä.

Jos kannat vatsaasi matalalla, vatsassasi on poika. Tyttövatsa on korkealla.
Poika. Tämä on ollut ihan selkeä koko ajan; liian matalat housut alkoivat painaa hyvin pian ja pyöräily tuntui ikävältä reilusti ennen puoltaväliä. Ekassa raskaudessa fillaroin työmatkat lähemmäs rv 30 asti, tosin vuodenaika oli silloin eri.

Jos vatsasi ei näy takaapäin, on vatsassasi poika. Jos vatsa leviää sivuille niin tyttö.
Poika. Enemmän se eteenpäin on kasvanut kuin sivuille, mutta en kyllä muista esikoisestakaan mitään selkeää sivuille leviämistä. Hanuri ja reidet ovat kummallakin kerralla levinneet paljon enemmän, varsinkin nyt toisella kierroksella kyseiset kohdat tuntuvat keränneen oikein extrakerroksen rasvaa itseensä.

Jos olitte yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, on vauva tyttö. Jos ovulaatioaikana niin poika.
En osaa sanoa. Mulla ei ole mitään haisua ovulaation ajankohdasta, niin paha mennä arvailemaan kumpaankaan suuntaan.

Jos kärsit pahoinvoinnista, vatsassasi on tyttö. Pojasta ei ole pahoinvointia.
Tyttö. Ekassa raskaudessa pahoinvointia oli ehkä just ja just pari viikkoa, nyt ällötystä kesti parisen kuukautta. Kummallakaan kerralla en ole raskauden takia joutunut oksentamaan, tällä kierroksella vatsataudin takia kylläkin.

Jos mielesi tekee suolaista, kertoo se pojasta. Tytön odottajat ovat persoja makealle.
Poika. Makeaa on tässä raskaudessa mennyt lähinnä pieninä annoksina, loppua kohden vähän enemmän muttei mitenkään överipaljon kuitenkaan. Sen sijaan ranskikset, sipsit, leipä ym. ovat maistuneet normaalia enemmän.

Jos syöt paljon hedelmiä, on vauva tyttö. Pojan odottajille maittaa juusto ja liha.
Tyttö. Juu-u, ah onnea kesä ja meloni-, nektariini-, mansikka- sun muut kausi! Tällä hetkellä haaveilen tuoreista mustikoista ja harmittelen, kun en itse kykene menemään metsään kyykistelemään ko. herkkujen perässä.

Jos jalkasi ovat kylmemmät kuin normaalisti, odotat poikaa. Tytön odottajat eivät huomaa eroa.
Tyttö. Voisi melkein jopa sanoa, että jalat ovat lämpimämmät kuin yleensä ja luovuin jopa villasukista yllättävän aikaisin talven jälkeen. Monesti olen kesälläkin sukat jalassa sisällä, mutta tänä kesänä ovat sukat saaneet jäädä kaappiin – tosin loppukesän turvotuksella saattaa olla osansa asiassa…

Jos rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti, on vatsassa poika. Nopea kasvu viittaa tyttöön.
Tyttö. En nyt tiedä miten huomattavasti, mutta isompia rintsikoita oli hankittava jo monta kuukautta sitten. Itse asiassa nekin alkoivat jossain kohtaa tuntua turhan piukeilta ja piti sitten kesäaleista tilata parit rennommat liivit, jotka sopivat sitten imetykseenkin. Selvästi enemmän rintavarustus joka tapauksessa on turvonnut kuin ekassa raskaudessa.

Jos säärikarvojen kasvu on hitaampaa kuin aiemmin, odotat tyttöä. Jos vauhti kasvaa, saatte pojan.
Tyttö. Kasvaa ne juu, mutta sanoisin että normaalia hitaammin. Tai ehkä olen laiskistunut niiden ajelemiseen…

Jos syke on alle 140, on vauva poika, jos yli niin tyttö.
Tyttö. Kotidoppleria en omista, neuvolassa syke on pyörinyt alun jälkeen aina 145 paikkeilla. Esikoisella oli vähän korkeampi syke, yleensä yli 150.

Kiukkuisuus kertoo tytöstä. Jos olet rauhallinen ja hyväntuulinen, enteilee se poikaa.
Poika. Pääasiassa olen mielestäni ollut paremmalla tuulella, jos vertaa ensimmäiseen raskauteen. Ajoittaisia hormonihöyrähdyksiä on luonnollisesti ollut ja välillä palaa pinna niin tahtoikäisen kuin kumppaninkin kanssa, mutta tuon lyhytpinnaisuuden yhdistäisin ennemminkin stressin (muutto jne.) ja väsymyksen määrään.

Jos käsien iho on aiempaa kuivempi, saatte pojan. Jos taas normaalia pehmeämpi, tytön.
Tyttö. Ei muuten ollut talvellakaan ihan niin korput kädet kuin normaalisti ja nyt kesäaikaan ei ole välttämättä tarvinnut edes joka ilta sipaista käsirasvaa nukkumaan mennessä. Sinänsä jännä kontrasti kasvojen normaalia kuivemman ihon kanssa.

Jos linea negraa ei ole tai se ylettyy vain navan alapuolelle, odotatte tyttöä. Navan yli mennessä odotatte poikaa.
Poika. Esikoisesta ilmestyi koko vatsan yli menevä linea negra rv 27 paikkeilla, tällä kierroksella viiva on edelleen aika haalea ja ihan vasta nyt noussut navan ylitse. Vastaan tähän kuitenkin poika, kun viiva joka tapauksessa on näkyvissä.

Arat ja verestävät ikenet viestivät tytöstä. Jos näin ei ole, on tulossa poika.
Sekä että. Jonkun kerran on hampaita pestessä ikenet vuotaneet ja/tai olleet arkana, mutta ei mitään sellaisia “verilöylyjä” mitä olen lukenut joillain olevan. Sen sijaan nenästä mulla on tullut verta useamman kerran, mitä ei ole tapahtunut vuosiin.

Tyttöä odottaessa äiti kärsii närästyksestä, pojasta näin ei ole.
Tyttö. Vasta tässä toisessa raskaudessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut, miltä tuntuu närästys. En osaa liittää sitä mihinkään syömiseen tms., kunhan toisinaan tuntuu sellainen ikävä, vähän polttava fiilis kurkussa. Alkoi joskus rv 24 paikkeilla eikä onneksi ole ollut mitenkään kovin pahana, lähinnä iltaisin huomaa mikäli ei ole päivän aikana syönyt tarpeeksi.

Tyttö vie äidin kauneuden ja poika korostaa sitä.
Poika. Kerroinkin taannoin miten tällä kertaa iho on ollut suorastaan loistokunnossa verrattuna ekaan raskauteen. Kiloja tosin on kertynyt enemmän kuin viimeksi ja palloksi turvonneet jalat ovat olleet tuttu näky muutosta lähtien, että siltä osin olo ei ole kovinkaan hehkeä.

Aika tasaisesti näköjään meni: poika 7/16 ja tyttö 9/16. Tällä viikolla vauva saavuttaa täysiaikaisuuden, joten noin kuukauden sisään nähdään vihdoin millainen tyyppi vatsassani on kasvanut! Hurjaa vauhtia tämä raskausaika on mennyt, vaikka tavallaan tuntuukin taas, etten edes muista millaista on olla ei-raskaana. Sen verran möhkö ja kankea olo alkaa jo olla, että raskaana oleminen saisi riittää tältä erää… Toivon kovasti, ettei kuopus olisi yhtä kiintynyt yksiöönsä kuin esikoinen, vaan lähtisi ulostautumaan itse ja mieluusti ennen laskettua aikaa.

(Kuvista kiitokset K-serkulle ja siskolle.)

Huh, muutto ja sen mukanaan tuoma kaaos alkaa hiljalleen olla selätetty! Tai no, ei uusi koti vielä täysin järjestyksessä ole, mutta täällä sitä kuitenkin on elelty nyt reilu pari viikkoa. Mulla taisi jälleen kerran olla vähän ruusuiset mielikuvat kaikesta ja pakko todeta, että onhan 40 neliötä kolmen hengen perheelle + kissalle aika hitsin vähän – varsinkin kun tänne pitäisi kohta sujauttaa joukkoon vielä yksi vauvakin varusteineen. Pari huonekalua on jo kiikutettu pois, nyt pohdinnassa mitä tehdä mm. sohvan (ihan liian massiivinen), ruokapöydän (sekin saisi olla inan pienempi) ja kirjahylly-/säilytyssysteemin (missä vaiheessa meille on kertynyt niin paljon leluja?) kanssa. Täytynee piipahtaa jossain kierrätyskeskuksessa tai vastaavassa, jospa sieltä löytyisi jotain sopivia ratkaisuja ongelmiin.

Kuluneen kahden viikon aikana olen…

…ollut loppu niin fyysisesti kuin henkisesti – ja niin turvoksissa ettei tosikaan. En edes tiennyt, että jalat voi tuntua siltä kuin ne olisi pumpattu täyteen vettä ja poksahtamaisillaan.

…purkanut laatikoita, täyttänyt kaappeja, pähkäillyt tavaroiden edes jotenkin järkeviä paikkoja sekä ihmetellyt mistä tätä tavaraa oikein riittää – ja tarvitaanko me muka kaikkea.

…palannut kesälomalta töihin ja mm. tutustunut uuteen ruokapaikkaan jokirannassa. Ruoka ei muhun ihan täysillä iskenyt, mutta sisustuksesta tykkäsin kovasti.

…juhlinut ystävän pyöreitä vuosia Navettapileissä Mannin navetalla; kivat kekkerit mukavan erilaisessa miljöössä.

…saanut yhden kummilapsen lisää. ♥

…vaihtanut auton isompaan ja uudempaan. Nyt kelpaa huristella nelihenkisenä perheenä tuplarattaat kyydissä!

…jäänyt töistä äitiyslomalle. Viimeisenä päivänä piti tietty viedä työkavereille kakkua.

…käynyt tutustumassa uuteen ihanaan lastentarvikeliikkeeseen Forumissa; aiheesta tulossa postaus lähiaikoina.

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

Äkkiä se vilahti ohi, esikoisen toinen ikävuosi – viime viikonloppuna jälkikasvumme täytti jo kaksi! Siinä missä ensimmäinen vuosi oli varsin rankka ja vähäuninen, toisesta selvisimme huomattavasti kivuttomammin. Heti kun mini alkoi aika pian ekojen synttäreiden jälkeen nukkua lähes normaalisti, myös me vanhemmat pääsimme tasaamaan kertynyttä univajetta ja näin kaikilla oli mukavampaa. Emme me edelleenkään ole mitään maailman pitkäpinnaisimpia tyyppejä, mutta erityisesti omalla kohdalla olo on helpottanut paljon vuoden takaisesta.

Tässä vuoden aikana elämä ja arki on muuttunut aika tavalla; kesän alussa palasin itse töihin ja kesän lopussa tytär aloitti päiväkodissa. Hoidon aloittaminen on toki tuonut mukanaan sairastelut, mutta niistäkin huolimatta viimeinen puoli vuotta on sujunut ehkä tuhat kertaa paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Iso kiitos siitä kuuluu luonnollisesti päiväkodille ja tytön mahtaville hoitajille, joista on selkeästi tullut myös pirpanalle tärkeitä aikuisia. Tuntuu helpottavalta huomata, että onnistuimme tekemään oikean valinnan hoitopaikan suhteen, vaikka viime keväänä meillä ei ollut asiasta mitään haisua.

Mekko – Mini Rodini, sukkikset – The Brand.

Palaan tarkempiin 2-vuotiskuulumisiin vielä erillisessä postauksessa, kun olemme käyneet neuvolassa, ja nyt vuorossa sen sijaan pientä turinointia viikonlopun juhlista. K-serkku saapui apukäsinensä jo torstai-iltana, mikä oli jälleen iso ja tärkeä apu juhlien järjestelyssä. Viime vuonna juhlimme yhtenä päivänä porrastetusti, tänä vuonna päätin testata miten toimisi kaksipäiväiset kemut. Jonkun verran olin ehtinyt tehdä juttuja alkuviikosta, mutta esim. vuoden aikana otettuja kuvia (polaroid-tyylisiä tällä kertaa) lätkin seinälle siinä vaiheessa kun vieraita jo valui ovesta sisään… Värit ja koristelut pohjautuivat tyttären juhlamekkoon: kissoja, musta-valkoista ja keltaista. Yllättävää kyllä, valkopohjainen mekko selvisi ekasta päivästä täysin moitteetta eikä tarvinnut seuraavana päivänä kuin heittää takaisin päälle.

Kakun halusin tehdä vehnättömänä, maidottomana ja munattomana sekä väreiltään teemaan sopivana. Ajatuksena oli ensin tehdä pari pyöreää kakkua, mutta erinäisistä syistä niistä tulikin kulmikkaita. Hyödynsin ohjeissa pitkälti Kamomillan konditorian täytekakkuopasta; pohjan tein gluteenittoman ohjeen mukaan, vadelmainen täyte oli sekoitus vähän kaikkea ja päällyste peruskreemi tomusokerista ja margariinista keltaiseksi värjättynä. Musta kuorrute oli Pirkka lakritsikastiketta, joka oli sopivan paksua mutta kuitenkin valuvaa ja meni ainesosiensa puolesta kategoriaan. Vegaaninen kakkupohja oli mukava uusi tuttavuus, jota varmasti hyödynnän myöhemminkin! Lakritsikastike + kreemi oli yhdessä turhan makea kombo, jopa mun kaltaiselle sokerihiirelle… Kummallekin päivälle oli yksi 10 hlön ohjeella tehty kakku ja ne riittivät oikein mainiosti, vaikka vieraita taisi kumpanakin päivänä olla 20 ellei enemmänkin.

Viime vuodesta oppineena tarjolla oli suolaista enemmän kuin makeaa, kumpanakin päivänä erilaisia keksejä (mm. itse tehtyä siemennäkkäriä) ja levitteitä + dippejä sekä toisena päivänä cocktailpiirakoita ja toisena vuohenjuusto-luumuomenahillo-paloja. Lisäksi oli vaihteleva setti kasviksia sekä hedelmiä. Keksisysteemit eivät osoittautuneet hitiksi, tai ehkä vaihtoehtoja vain oli liikaa. Piirakat ja siemennäkkäri kyllä tekivät kauppansa, samoin tuoreosasto. Vähän ehkä kuitenkin meni taas kerran överiksi ja ensi vuonna voisin koittaa muistaa tarjoilujen suhteen sellaiset adjektiivit kuin helppo ja yksinkertainen. ;)

Lahjoja tuli iso kasa ja ihanasti muut lapsivieraat olivat auttamassa päivänsankaria niiden avaamisessa. Suurin osa paketeista sisälsi jotain liittyen Brion junarataan, jota oli toivottukin – voin muuten sanoa, että nyt riittää palikoita varsin pitkään rataan! Junakilkkeiden lisäksi neiti sai mm. ison Duplo-alustan, kirjoja, harmaapinkin Plaston traktorin, Brion vihreät nukenrattaat, pienen jakkaran, neonpinkin heijastinliivin sekä parit Niken lenkkarit ensi kesäksi.

Näin jälkikäteen voin todeta, että näin pienelle kahdet juhlat olivat turhan rankat. Eka päivä sujui hyvin, mutta seuraavana oli kyllä havaittavissa turnausväsymystä niin päivänsankarissa kuin vanhemmissakin. Kutsuvieraslistan kutistaminen ei oikein ole vaihtoehto, joten ensi kerralla täytynee joko jakaa juhlat esim. kahdelle eri viikonlopulle tai sitten tempaista jostain tila, johon kaikki mahtuisivat kerralla. Parasta tietysti olisi, jos silloin olisimme viimein päässeet muuttamaan omaan taloon, mutta sitä ei nyt uskalla kuin toivoa.

Jälkimmäiset kekkerit osoittautuivat lopulta hieman epäonnisiksi, sillä lähes kaikki sunnuntaina käyneet sairastuivat vatsatautiin! Sama iski kyllä meihinkin, mutta tuntui ihan hirveältä joka kerta kun uusi sairastapaus tuli tietoon. :/ Tämä viikko on siis mennyt sairastaessa ja vieläkin saa vähän jännätä rantautuuko tauti uudemman kerran, kun varmasti on joku paikka tai esine jäänyt puunaamatta… Synttärisankari itse näyttäisi selvinneen kokonaan ilman tautia, ihan uskomatonta! Ei hän tosin sunnuntaina oikein halunnut mitään syödä, että ehkä se sitten pelasti. Seuraavilta juhlilta toivon ennen kaikkea sitä, ettei leviä mitään tautia!

Jumahdin tänään selailemaan viime kesän kuva-arkistoja ja sitten päähän pälkähti muistiin merkkaamani Ainon postaus kesän loppumetreillä. Jäin ihan miettimään mihin mun kesä oikein hujahti, kun se tuntui olevan niin kovin lyhyt – kuin olisi ollut vain täällä pikaisesti pyörähtämässä.

Kesästä 2016 muistan…

työelämään paluun ja uuteen arkeen totuttelemisen.

kesäloman, jolloin ehti tehdä vaikka mitä vaikka se lyhyt olikin.

esikoisen päiväkodin aloituksen.

pienet varpaat ja niiden viikon vanhan omistajan.

että olin alppiruusupuistossa saadessani viestin, että em. vauva syntynee pian.

keskikesän valon.

hyttyslauman, joka oli päässyt ikkunanraosta sisään ja pistänyt tyttöön yli 90 kutiavaa paukamaa.

puolitoistavuotiaan hymyn hänen päästessään ekaa kertaa ajelemaan possujunassa.

Seikkis-retken, jolla oli mukana molemmat kummitädit.

kahdet 1-vuotissynttärikemut.

häkellyttävät auringonlaskut, kotona ja reissussa.

huolen jälkikasvun lievästä aivotärähdyksestä.

säikähdyksen, kun vain hetki sairaalakeikan jälkeen pimu onnistui tulemaan voltilla keinusta alas.

asuntomessujen inspiroivat kodit (joista en vieläkään ole koonnut muistiinpanoja).

kun me saimme vihdoin takaisin maalauksessa olleet sisäovet.

haaveilun omasta talosta maalla.

tyttären siirtymisen pois pinnasängystä.

lastenvaatehurahduksen: Gugguun petroolit frillat, Vimman lettilippis, Mini Rodinin ärtsyn keltainen tuulitakki, kummitädin Lontoosta tuomat punaiset Niken lenkkarit.

oman tyyli- ja tukka- ja ties minkä ahdistuksen, leggingseissä elämisen ja töihinpaluun kerryttämät ylimääräiset kilot.

inttikaverin, joka Helsingissä kävi ostamassa mulle liikkeen viimeisen lettitunikan ja lähetti sen postissa.

siniset hiukset, jotka värjäsivät hiusharjan.

kätköilyreissut georouvien kesken niin lähellä kuin kauempanakin.

ensimmäisen vierailuni Kakolaan.

Repoveden mustikat sekä pihan perällä olevan aitan, jossa nukuimme varmasti koko perhe kesän makoisimmat unet.

elämäni ensimmäisen itse ostamani polkupyörän.

että meillä oli koko kesän samat rattaat.

pitkään yhdessä olleen ystäväpariskunnan hääjuhlat.

kesän päättävän lomamatkan pohjoiseen.

Olin heinäkuussa pari viikkoa kesälomalla ja mun ekalla lomaviikolla hurautimme muutamaksi päiväksi mökkeilemään toiselle puolelle maata Repoveden kansallispuiston mahtaviin maisemiin. Sää oli jokseenkin vaihtelevaa, mutta välillä onneksi aurinkoista ja ihan lämmintäkin. Yhtenä päivänä kävimme veneellä tutkimassa lähiseutuja, ja sainpa siinä parit geokätköt myös etsittyä.

Ensin ajelimme Lapinsalmelle, jossa kätköjen etsinnän lisäksi ylitimme vesistön riippusiltaa pitkin. Lapsi oli mukana kantorepussa, selästä oli hyvä katsella maisemia ja hetkeksi myös simahtaa. :) Lapinsalmelta siirryimme vesiteitse Olhavan juurelle ja kun puhtia riitti, päätimme patikoida ylös rinnettä ihailemaan maisemia.

Olhava on ainoa paikka Repovedellä, missä voi kiipeillä, ja kallioseinämää pitkin tullaan kuulemma paljon myös ylhäältä alaspäin. Olisi kiinnostavaa joskus päästä kokeilemaan! Visiittimme aikana kiipeilijöitä ei yllättäen ollut, vaikka kohde on ilmeisen suosittu varsinkin kesäaikaan. Yllä olevassa kuvaparissa ensimmäinen on kallion juurelta ja toinen vastaavasti jyrkänteen reunalta alas.

Ylös päästyämme aurinko oli kadonnut pilvien taakse ja vähän ripsotteli vettä, mutta se ei onneksi silmien eteen avautuvaa maisemaa huonontanut. Mustikka-aika oli tuolloin alkamassa, joten pientä välipalaa sai napsittua suoraan mättäiltä – nam!

Matkalla takaisin laiturille päin keli selkeni jälleen ja kotimatka taittuikin sitten auringonpaisteessa. Siinä kohtaa iltapäivää alkoi vähän vatsat jo kurnia, joten ruokatauko oli paikallaan. Muksukin pääsi kunnollisille päiväunille, kun ei lopulta ollut repussa montaa hetkeä nukkua.