AvainsanaSecond hand

10.5.2012
22:38

Sunnuntainen aamupäivä Ruoholahdessa

Viikonlopun Helsinki-reissun jälkimmäisenä aamuna aurinko paistoi sadesäätiedotuksista huolimatta kirkkaana heti aamusta, joten heitin vaatetta päälle ja lähdin kävelemään kohti Kaapelitehdasta. Lämmin ei toki ollut silloinkaan ja merituuli toi oman osansa viileyteen, hrrr. Mahtaakohan Ruoholahdessa koskaan olla tyyntä? Onneksi aamupäivän aurinko sentään lämmitti eikä ollut ihan niin vilu kuin edellisenä iltana.

Kierrätystehdas @ Merikaapelihalli

Merikaapelihallista löytyi Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa oli ohjelmaa jos jonkinlaista: oli työpajaa ja ilmaistoria ja kauppatoria ja niin edelleen. Viimeisenä mainittu kuvassa yllä, katsottavaa siis riitti! Näytteilleasettajien joukossa oli joitakin ennestään tuttuja toimijoita, mutta kivasti myös monta uutta tuttavuutta. Mielettömän inspiroivia juttuja myyntipisteillä olikin! Mieleen jäi mm. miesten kauluspaidoista tehdyt mekot, mahtavia oivalluksia miten miesten peruspaidasta saa taiottua naisellisen vaatekappaleen.

Hiilijalanjälki

Kierrätysaihe saa väkisinkin aina miettimään niin omaa kuin muidenkin kulutuskäyttäytymistä. Eniten jaksaa suorastaan järkyttää se määrä mitä ihmiset heittävät ehjää tavaraa roskiin, kun ei jakseta viedä kierrätykseen! Puhumattakaan siitä miten vanhat huonekalut ym. vain dumpataan johonkin, on se sitten roskakatokseen tai jopa metsään – kaatopaikalle vieminen kun on ilmeisesti liian vaikeaa. Meidänkin taloyhtiön roskiksille ilmestyy aina välillä käyttökelpoista tavaraa, joka jätetään vain siihen kun ei mahdu roskikseen. Jokin aika sitten kirosin roskiksille jätettyjä ruokapöytää ja kahta pikkulipastoa, varsinkin kun koko päivän oli satanut. Joku sentään oli käynyt lipastot pelastamassa, kun seuraavan kerran menin ohi.

Kiss kiss -taidesukkikset
Pöydällinen Kiss kiss -taidesukkahousuja.

Hahmot
Värikkäät ukkelitekstiilit SOPIVAshopin osastolla.

Tiedän kyllä, etten itsekään ole mikään mallikuluttaja. Ostan vaatteeni pääasiassa uutena halpaketjuista ja osa huonekaluistamme on niin ikään uutena hankittu edulliseen hintaan. Tuntuu vain niin suurelta erolta ostaa esim. Ikean tv-taso alle 200e tai sitten vastaava Muuramelta n. 750e… Mutta on meillä paljon vanhaakin, mm. isovanhempieni vanha sänky ja lipasto sekä kullan kotoa löytynyt keittiön pöytä ja tuolit. Niin ja tulevaisuudessa tietysti itse kunnostetut nojatuolit! Lisäksi olen koko ikäni kierrättänyt jätteet enkä heitä mitään ehjää pois vaan pyrin löytämään sille uuden kodin.

Remake EkoDesign
Remake EkoDesignin eko-ompelimosta tullutta. Tykkään raitamekosta!

Vielä kun oppisi hyödyntämään paremmin kierrätysideaa myös vaatteiden osalta. Käyn hävettävän harvoin kirpparilla ja olen huono tuunaamaan vanhoja vaatteita, käsityöt kun ei ole vahvinta osaamistani kouluaikojen tekun tuntien jälkeen. Onneksi on äiti, joka on paitsi hamsteri myös taikuri ompelukoneen kanssa. Ehkä mäkin vielä joskus opin? Onnistuinhan tekemään haalareista mekon täysin omin pikku kätösin. Toivoa siis vielä on.

Narsissit

Kaapelitehtaalta lähdin lähes tyhjin käsin, lähes siksi että ilmaistorilta nappasin mukaan ihan loistavan tietokoneaiheisen lehden 90-luvun lopulta. Voi muistoja, Netscape Navigator ja värikkäät Macit ja muut! Hurjaa ajatella miten paljon tietokoneet ovat 15 vuoden aikana kehittyneet, kännyköistä nyt puhumattakaan. Pää täynnä mietteitä suuntasin askeleeni takaisin Kamppiin, vähän eri reittiä kuin tullessa.

Ruoholahti
Auringon kimallus

Aurinkoinen Ruoholahti oli armottomasta tuulesta huolimatta erittäin kaunis. Eri tavalla kuin vaikkapa Kamppi, mutta kaunis kuitenkin. Jos mun joskus olisi pakko muuttaa Helsinkiin, tahtoisin ehkä muuttaa Ruoholahteen. Tai sitten johonkin ihanaan vanhaan kerrostaloon, jossa olisi korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Onneksi mitään muuttopakkoa ei ole, tykkään liikaa Turusta ja muista “pikkukaupungeista” että voisin tuntea oloni kotoisaksi Helsingin kokoisessa paikassa.

Ajattelisitko!
Luonto herää

Oho, tulipa tästä avautuminen. Tai siis, olen viime aikoina kirjoittanut lähinnä liibalaabaa ja nyt pitkästä aikaa pysähtyi miettimään vähän syvemmälle. Etiäpäin, sanoi mummo lumihangessa – siksipä lupaan itselleni jatkossa pohtia joka ainoaa ostostani entistä tarkemmin. Tähtään hyviin materiaaleihin, enemmän toisen käden hankintoihin enkä haali mitään turhaa nurkkiin pyörimään. Ja uudelleenorganisoin jo olemassa olevan omaisuuden.

Silta x 2

Röyksopp – The Understanding [2005]

1.5.2011
13:42

Tomi kanssani

Kirjoittelin taannoin Turku-blogiin ensimmäistä kertaa täällä suunnalla järjestetystä Fashion Stock Sales -tapahtumasta, mutta täällä en tainnut asiasta missään vaiheessa sanoa mitään. Kävin pyörähtämässä Hansassa heti perjantaina töiden jälkeen, mua kiinnosti erityisesti Lumin ja My o My:n myyntipöytien tarjonta. Ja tällainen mukanani sitten poistuin kotimatkalle:

Mhann: Tomi

Upea nahkalaukku löytyi Lumilta, kyseessä on miesten Mhann-malliston olkalaukku nimeltä Tomi. Hauska sattuma sinänsä, sillä opiskeluaikojen poikabestikseni oli juurikin samanniminen. :) Olen haikaillut sen täydellisen olkalaukun perään jo hyvän tovin ja nyt vihdoin tärppäsi! Alun perinhän ajatuksissani oli etsiä musta tai tummanharmaa laukku, mutta ihastuin tuohon ruskean veskan malliin ja värin sävyyn niin että muut värit unohtuivat saman tien.

Mhann: Tomi

Laukku ei ole liian iso muttei mikään pikkuruinenkaan ja tarvittaessa tuota taitettavaa osaa voi pitää myös suorana, jolloin laukkuun mahtuu esimerkiksi aikakauslehti. Kääntelin käsissäni tuon laukun lisäksi erikokoisia Supermarket Bageja, mutta jotenkin ne eivät tuntuneet istuvan omaan tyyliini. Toisaalta Mhannin laukut ovat aina kiehtoneet Lumin laukkuja enemmän, joten ehkä tämä valinta oli odotettavissakin. On tuo vaan niin kaunis! Huokailen edelleen onnesta joka kerta, kun katson uusinta elämänkumppaniani. ♥

Hankittuani oman Tomini samanlaisia on tullut vastaan parissakin blogissa. Jennin poikaystävä paljastui laukkusamikseksi, ja laukkua googlaillessani päädyin Myy Maarian blogiin. En ollut edes tajunnut nuoren tyylitaiturin omistavan tuota laukkua, vaikka se oli useaan otteeseen vilahdellut postauksissa – ehkä olin aina keskittynyt ihastelemaan punaista Swedish Hasbeensin veskaa enkä nähnyt muuta.

Dharma kans!

Käytiin silloin illalla kotikotona, jossa yllä olevat kuvatkin on otettu. Dharma oli pihalla pyörimässä ja tunki mukaan suunnilleen joka toiseen kuvaan, olisi neiti vissiin kaivannut paljon lisää huomiota ja silittelyä. Tuo kokokuva oli pakko laittaa tähän mukaan ihan vain Dharman venyttelyn takia. :)

Nahkapalalaukku

Luokseni on muuttanut toinenkin nahkalaukku, joka oli löytynyt edesmenneen isotädin jäämistöstä ja päätyi lopulta mulle. Mummi osasi kertoa, että nahkapalalaukku on hänen siskonsa naapurin tekemä – aitoa turkulaista käsityötä siis. Hihnan saa irti, joten laukkua voi käyttää kätevästi myös isona kirjekuorilaukkuna. Vielä en ole ehtinyt tuota missään käyttää (ihan kuin olisin paljon muualla kuin töissä edes käynyt), mutta eiköhän sille sopivia asuja muodostu ajan myötä monia.

(Alin kuva © minä, muut Feline.)

21.10.2010
12:38

Kaksi löytöä

Elämässä ei ole tapahtunut oikeastaan mitään tällä viikolla. Herään aamulla, istahdan koneelle, teen 4-8 h töitä, lopetan duunit ja härvään jotain muuta koneella, teen ruokaa ym. Yhtäkkiä onkin jo ilta ja aika mennä nukkumaan. Ulkona olen käynyt naurettavan vähän, ei vaan huvita lähteä ulkoilemaan a) sateella b) pimeällä. Tosin tuohon pimeänaikaan lenkillä käymiseen olisi kyllä totuteltava, kun kerran seuraavaan kolmeen kuukauteen valoisia tunteja on luvassa hyvin hintelästi… Tykkään talvesta, mutta inhoan sitä järjetöntä pimeyttä.

Viime viikonloppuna oltiin kullan kanssa yksi yö mun kotikotona, saunomista ja auton fiksaamista ja sellaista. Lauantaipäivällä kävin äipän kanssa keskustassa ja pyörähdettiin paikallisella kirpparilla. Mukaan lähti mm. eräs asuste, jonka hienouden ymmärsin oikeastaan vasta vähän viiveellä. Onneksi seurasin fiilistäni ja ostin sen.

Kirppisvyö

Loistokuntoinen nahkavyö sopivan massiivisella (ja täydellisen värisellä!) soljella verotti lompakkoa kolmen euron verran, ei paha. Vyön sisäpuolella oli teksti real leather, joten kaipa se oikeaa nahkaa siis on. Pehmeää ainakin kuin mikä. Alun perin ajattelin vyötä miehelle, mutta se sopi edellisenä päivänä hankittuihin maastonvihreisiin pökiin niin hyvin että otinkin sen itse käyttöön. Eikä vyö kuulemma ollut ihan herran mieleen, joten parempi näin – tarvittaessa kulta kyllä saa lainata sitä.

Real leather

Tänään aamuaurinko paistoi ihanasti makkarin hyllyyn, siinä oli hyvä napsia parit kuvat. Muistin jopa kuvata toisenkin hankinnan lauantailta: uusi ihana irtotee paikallisesta pikkuliikkeestä. Kotona en pahemmin pussiteetä harrasta, ja nyt oli sellainen uuden teemaun tilanne eli vanhoja irtoteelaatuja on lipitetty siihen malliin että kaipaa jotain uutta. Valinta oli vaikea, sillä putiikin teevalikoima oli kattava ja suurin osa oli mulle uusia tuttavuuksia.

Wanhan ajan vadelmatee

Valintani oli lopulta Wanhan ajan vadelmatee, koska vadelma on yksi suosikkini mitä tulee teemakuihin eikä mulla jostain syystä ollut vielä mitään vadelmaista teetä. Ja on muuten kerrassaan herkullista! Valmistaja on suomalainen Forsman Tea, jonka tuotteissa on mielestäni erinomainen hinta-laatu-suhde ja monipuolinen valikoima. Ei muuten olisi kannattanut selailla noita nettisivuja, kuolaan täällä näppikselle valikoimaa tutkaillessani… Seuraavaksi voisin kokeilla vaikkapa mustikkateetä, tai ehkä luomupäärynää. Mielenkiintoiselta kuulostavat myös Kissanpäivät, Tee Rakkaalle sekä vihreä Japanilainen Kastepisara.

Taidan tänä vuonna toivoa joululahjaksi ainoastaan kaikkia jänniä irtoteelaatuja.

Viikate – Marraskuun singlet [2008]

26.8.2010
22:46

Toisen käden denimiä

Tampereen reissulla sain Akkikilta erään vaatekappaleen vuosien takaa, niiltä aina muistossa säilyviltä Jyväskylän vuosilta. Se on kaunein farkkutakki, jonka olen koskaan nähnyt. Farkkutakkeja on toki vaikka mitä upeita ja cooleja, mutta tämä on ehdottomasti kaunein.

Muistan vieläkin, kun Akkiki sen osti – taisi olla Jim & Jillistä. Ihastelin sitä aina ystäväni yllä ja kävin salaa hiplailemassa kaupan rekissä vielä roikkuvia yksilöitä. En koskaan ostanut takkia, lähinnä siksi että sehän nyt olisi hönttiä jos meillä olisi tismalleen samanlaiset takit.

Vannotin Akkikia antamaan takin mulle, mikäli joskus päättää siitä luopua. Tänä syksynä takki muutti meidän eteiseen roikkumaan ja odottamaan ulkoilutusta. (Sovittiin kuitenkin, että tämä on vähän niin kuin laina. Ainakin näin aluksi.)

Denim

Se on mullekin ehkä hippasen knafti, mutta pyhä tarkoitukseni on tässä koittaa vähän pienentyä. On sen verran tullut tuota massaa (lue: puhdasta ihraa) kerättyä kroppaan, että puolet vaatekaappini sisällöstä on tällä hetkellä pois pelistä. Syytän loppumatonta karkinhimoani sekä leggingsejä ja muita mukavasti joustavia alaosia – ahterin leviämistä ei edes huomaa ennen kuin vetäisee pitkästä aikaa farkut jalkaan. No, kunhan vain saan ruokavaliota vähän viilattua ja itseni opetettua lenkkeilemään useammin, niin ollaan jo huomattavasti parempaan suuntaan menossa. Syksy on muutosten aikaa.

Tänään keskikaupungille suuntautuneella pikavisiitillä päällä siis: arskat Seppälä, korvikset ne Mielikuvituskirahvin, huivi Lindex, takki Only, takin alla pinkki toppi Marwin ja raitaneule Sonia Rykiel pour H&M, pöllösormus ja nahkapalaleggingsit H&M Divided, olkalaukku markkinoilta ostettu Rocktoo, kengät Vagabond. Parempi asukuva täällä.

Pariisin Kevät – Astronautti [2010]

26.7.2010
23:44

Eräs heinäkuinen kesäsunnuntai

Sunnuntaiaamupäivä vietettiin siskon kanssa Länsikeskuksessa kirppistelemässä. Aamulla kotoa lähtiessä oli +15°C ja pilvistä, ensimmäiset tunnit oli yllättävän vilpoinen istuskella myyntipöydän takana. Taivas kuitenkin alkoi selkeentyä ja puoliltapäivin lämpötila lähentelikin sitten taas kolmeakymmentä, aika hullua. Ja taas ei meinaa öisin saada nukuttua, kun on niin älyttömän kuuma ja kostea ilma.

Anyhow, myyntisaldo oli keskitasoa – pöytävuokra saatiin kuitattua ja edes jotain tavaraa onneksi muutti uusiin koteihinsa. Myytävää jäi silti yllinkyllin, joten kamat pakattuamme kipitettiin Kirppis-Centeriin ja varattiin loosi kahdeksi viikoksi. Kaikki kynnelle kykenevät siis nyt suunta Länkkärin Kirppis-Centerille ja ostamaan paikka 98 tyhjäksi! Tarjolla on pääasiassa naisten vaatteita (XS-M) sekä joitakin kenkäpareja (37-39).

Käsiohjelma

Illalla lähdettiin äiti mukanamme kesäteatteriin, jossa vierähti parituntinen Johan Gadolinin seurassa. Näytelmä oli ihan hauskaa katseltavaa, tosin edellisyön vähät unet vaikuttivat välillä keskittymiskykyyn ja lisäksi ilma oli hiostavan kuuma. Unirytmiä ei näköjään saakaan ihan helposti kuntoon, kun on ollut kolme yötä putkeen töissä… No, ainakin sunnuntai-illalla tuli uni silmään melkein saman tien kun pään painoi tyynyyn.

Väliaika

Väliajalla piipahdettiin pullapuodissa ostoksilla ja nautittiin hieman virvokkeita. Kahvittelukuvassa sisko, joka parhaillaan puhuu äiskän kanssa – ilmeisesti kahdesta jotain. ;) Aika hellyyttävä kuosi muuten tuossa vahakangaspöytäliinassa, retroa ja nykyaikaa yhdistettynä.

Teatteripaikalla näkyi paljon mielenkiintoista kuvattavaa, alla joitakin yksityiskohtia sieltä täältä. Olen paikassa käynyt kyllä useasti ennenkin, mutta katsonut ehkä eri tavalla silloin kun nyt tuntui huomaavaan kaikenlaista.

Yksityiskohtia

Tämä ilta on mennyt mukavasti vasta siivotussa kodissa, leffaa (huonoa sellaista) katsellen ja punaviiniä uusista ihanista viinilaseista (saatu Veikon Koneen kanta-asiakaspisteillä) nauttien. Huomenna painelen aikaisin kotikotiin järkkäilemään, sillä iltapäivällä odotellaan saapuvaksi vieraita Tampereelta. Akkiki tulee vihdoin meillä maalla käymään!

Kat DeLuna – 9 Lives [2007]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma