AvainsanaSuomi Design

17.7.2016
19:47

Kuluneen kesän tyyliä (ja tukkaa)

Kuva-arkistoista löytyi muutamat julkaisemattomat asukuvat kesältä, laitanpa ne nyt tällä lailla kivasti yhdessä läjässä. Ulkonäkökriisi vaivaa edelleen eikä siitä syystä ole tullut montaakaan asukuvaa tallennettua, vaikka useamman loistavan lisäyksen olen onnistunut vaatekaappiini viime aikoina haalimaan. Hiusten suhteen huomaan kriiseileväni aina kun väri haalistuu, ekat pari viikkoa värjäyksen jälkeen kuontalo on kiva mutta sitten taas alkaa ketuttaa. Päätin jo lopettaa shokkiväreillä leikkimisen, mutta lämäistyäni tuossa kuun vaihteessa päähän parit purkin pohjat (sinistä + inasen violettia) olin valmis pyörtämään ajatuksen. Seuraavaksi tosin tarvinnee miettiä mitä tehdä juurikasvulle, sitä kun rupeaa olemaan sellaiset pari senttiä… Vajaan kuukauden päästä on seuraavat juhlat, joten sitä ennen olisi hyvä päästä tuumasta toimeen.

Päivän asu 2.5.2016Päivän asu 13.6.2016

Ensimmäinen asu on itse asiassa toukokuun puolelta, jäänyt vain laittamatta blogiin niin saa luvan aloittaa setin. Noshin raitatunikamekon tilasin keväällä kutsuilla, päädyin sovittamaan sitä aivan viime hetkellä ja saman tien tuli olo, että tämä on ihan mun juttu. Vähän lyhyt tuo on noin mekkona, mutta paksumpien sukkisten (kuvan kissasukkikset Lindex) tai leggareiden kanssa menettelee. Neuletakki tuttu miestenpuolen COS, harmaa iso huivi Syster P sekä kengät täysmustat Converset. Lisäksi nenällä aurinkolasit D&G ja korvissa hopeiset tähdet Edblad.

Toisessa asussa on yksi tämän kesän suosikeista, Vimman lettitunika. Nettikaupoista nuo myydään aina minuuteissa loppuun, mutta onnistuin saamaan tuon itselleni Helsingissä asuvan kaverin kautta, joka kävi Nudgesta hakemassa viimeisen kappaleen ja postitti sen mulle. Mustat collegeleggingsit ovat Noshin, piti saada nuo kun jäin alkukeväästä ilman mustia biker treggingsejä tilattuani ensin väärän koon. Myös jalassa olevat Niken Free 5.0 -lenkkarit ovat suht tuore hankinta, edelliset kun jäivät raskauden myötä pieniksi. Ostin saman mallin monot myös toisessa värissä ja kumpiakin on tullut käytettyä rutkasti, kun nämä kesäsäät ovat olleet mitä ovat. Nenällä jälleen arskat D&G, korvissa pienet minttunapit H&M Divided.

Päivän asu 2.7.2016Päivän asu 3.7.2016

Vasemmalla asu Tampereen visiitiltä, silloin oli sen verran helteistä että oli pakko jättää leggarit pois. Papun Waffle-tunikamekko on siinä rajoilla, että kykenin sen kanssa olemaan ilman jalkojen verhoamista, onneksi sentään helma on takapuolelta pidempi. Eccon nahkasandaalit olin ostanut saman päivän aamuna alesta, nyt mullakin on kunnolliset kesäsandaalit eikä pelkästään sellaisia lättäpohjaisia. Korvissa hopeiset X:t Fashionology, aurinkolasit yllättäen D&G.

Oikean puolen asussa olin juhlimassa minin 1-vuotiasta pikkuserkkua. Hihaton denimpaita Lindex, kukkahame äiskän kirppislöytö 70-luvulta, sandaalit Ecco ja korvissa hopeiset pelikortit Planet Star. Pitkiä helmoja voisi kyllä käyttää useamminkin, mukavasti armollisempia säärteen suhteen kuin lyhyet versiot. Tämä kyseinen vintagehame on tosin siitä hankala, etten oikein osaa yhdistää sitä muuhun kuin tuohon denimiin tai sitten tylsästi mustaan. Valkoinen tai harmaa yläosa voisi ehkä toimia myös?

Päivän asu 5.7.2016

Garderobistani löytyy Vimman lettiä myös leggareiden muodossa, ne sain klikkailtua ostoskoriin kun satuin olemaan sopivaan aikaan koneen ääressä. Yläosana simppeli musta tunikamekko Nanso by Katri Niskanen, korvissa Fashionologyn X-korvikset ja kaulassa Ainoan paperilennokki. Turkulaisen Klo Designin mustan nahkalaukun ostin keväällä myyjäisistä, olin tuota aiemminkin vilkuillut ja kivalla myyjäistarjouksella sen sitten päädyin ostamaan. Ei muuten mennyt montaa päivää kun jo laitoin aiemman Lumin veskani kiertoon ja monta kertaa olen kiitellyt itseäni tästä peliliikkeestä. Puman minttutennarit ovat totaalinen heräteostos Cittarista, en vain voinut vastustaa kun alessa oli yksi pari juuri sopivasti omaa kokoani. Ja arskat, D&G taas vaihteeksi.

27.4.2016
18:25

Lapsimessut ja kevyt riehaantuminen

Tutustuin konseptiin nimeltä Lapsimessut vuosi takaperin, kun ajelimme lapset (silloin 2 kpl) mukana kaverini S:n kanssa Helsinkiin tsekkaamaan mistä oikein on kyse. Tuolloin reissun jälkeen oli fiilis, ettei välttämättä tulisi mentyä uudestaan, kunnes S tuossa alkuvuodesta pohti ääneen pitäisikö kuitenkin antaa vielä toinen mahdollisuus. Kun meille sitten tarjoutui mahdollisuus lähteä messuille kahdestaan ja jättää lapset (nyt 3 kpl) S:n lomailevan miehen huomaan, niin asia oli sillä selvä.

Saavuimme pelipaikalle jälleen puolenpäivän tienoilla, näin ilman lapsia matkatessa kun oli mahdollisuus pysähtyä geokätkön verran. Suuntasimme suoraan päähalliin, jossa riitti tutkittavaa niin paljon, että muut hallit jäivät lopulta kokonaan välistä. Tajusin vasta jälkikäteen, että niin olisihan siellä ollut mm. kädentaitojuttuja ihasteltavana… Noh, säästyipähän ainakin rahat. Paitsi ettei säästynyt, koska pelkästään jo Lapsimessujen puolelta löytyi niin paljon kaikkea. Messuosastot olivat osittain samoja kuin viime vuonna, mutta esim. Emmaljunga puuttui kokonaan. Siinä missä vuosi sitten olin kolmen kuukauden äitiyden jälkeen aika noviisi vähän kaikessa, oli nyt kiva tutkailla juttuja aivan eri näkökulmasta. Nyt voisin hyvinkin kuvitella meneväni jälleen ensi vuonna, tosin ehkä kuitenkin lapsen kanssa. Vilkkaan taaperon kanssa voisi säilyä rahatkin paremmin kukkarossa…

Kuvia en messuilla ottanut ainuttakaan, vaikka kamera kulki mukana koko päivän. Siispä esittelyyn ostokset, joita tosiaan oli aika tavalla – uups. Onneksi tavaraa on järjestelyn myötä kuitenkin virrannut kotoa enemmän ulospäin, niin voi hyvillä mielin satsata muutamaan uuteen, jotka tuottavat enemmän iloa.

Messuostoksilla: kestovaippahommia

Heti alkuun jumituimme (koska olen jahkailija) Kestovaippayhdistyksen osastolle, jossa saimme hyviä vinkkejä ja toki myös parit hankinnat tuli tehtyä. Täydensin repertuaaria kahden taskuvaipan ja parin imun verran; vaipat ovat muuten ensimmäiset itse valitut uudet vaipat, sillä pääosin kaikki meidän vaippatarvike on hankittu käytettynä + joitakin on löytynyt edullisesti esim. Prisman poistokorista. Halusin ehdottomasti sivunepilliset taskuvaipat ja päädyin pähkäilyn jälkeen Onnikkaan avaruuskuosiseen Toivo-vaippaan (L-koko, sisäpinta Coolmaxia ja lisäksi 1 krs bambuhamppufleeceä) sekä Hahtuvahullun metsäaiheiseen Loisto-vaippaan (Petite-koko, Coolmaxilla sekin). Lisäksi ostin Jutan bambuimun sekä Onnikkaan sydänkuosisen Nokkela-taittoimun (joustofrotee + bambuhamppufleece), jonka saa kätevästi nepeillä kiinni Toivon taskuun. Muutaman käyttökerran kokemuksella vaikuttavat nappihankinnoilta!

Messuostoksilla: oranssia

Sitten vähän oranssia. Papulta menin etsimään jotain itselleni, mutta mitään sopivaa ei löytynyt. Sen sijaan ihastuin watermelon-värisiin polvipaikkaleggareihin ja ostin ne tytölle odottamaan seuraavaan kokoon siirtymistä. Kesällä/syksyllä ovat varmaankin sopivat, kun joistakin 80-kokoisista tuntuu jo lahkeet jäävän lyhyiksi. Poutapukimolta ostettu ketunpää pitää sisällään kangaskassin, ei voinut kettufani tätä sivuuttaa. Kolmas oranssi on uudelleentäytettävät My Pouch -välipalapussit, jotka kiinnostivat meitä kumpaakin niin ostimme Ipanaiselta S:n kanssa puoliksi 10 kpl:n setin. Vielä en ole ehtinyt testata, mutta kätevältä vaikuttaa.

Messuostoksilla: lastenhuoneeseen

A Little Lovely Companyn lightbox on ollut ajatuksissani pidempään, selkeästi sen vilahtaminen siellä sun täällä on tehnyt tehtävänsä (jaa miten niin mainosten uhri). Messuilla satuin bongaamaan Minionesilla kyseisiä laatikoita, ei muuta kuin samaan konkurssiin vaan. Samalla osastolla oli myös vaikka mitä omaa makuhermoani hiveleviä lastenvaatteita, mutta harmiksi kivoimmista ei enää löytynyt sopivia kokoja.

Leluja emme ole itse pahemmin lapselle ostelleet, mutta nyt oli tehtävä poikkeus kun löytyi jotain niin mahtavaa: leikkipitaleivät täytteineen! Ihan vielä tuo ei tosin pääse käyttöön, mutta ehkäpä jo syksyllä esim. nimipäivälahjaksi; tarvittaessa vaan jättää pienimmät täytteet pois. 1-vuotislahjaksi saadut pehmovihannekset ovat olleet todella hitti, joten veikkaan pitaleipien seuraavan perässä.

Messuostoksilla: organizer rattaisiin

Skip Hopin musta organizer oli ostoslistalla etukäteen ja sellainen onneksi löytyikin Ipanaisen osastolta. Mulla oli pari viikkoa rattaat lainassa kanssahullulta ja niissä tämä kiinni, lokerikko osoittautui niin käteväksi että oli pakko hankkia itsellekin. Edessä oleva sivutasku on vetoketjulla kiinni ja kun sen irrottaa, toisella puolella on rannelenkki, jolloin siitä tulee näppärä pussukka esim. pienelle lompakolle.

Lisäksi ihastelin (ja vähän mallailinkin) Tulan kantoreppuja, ne vaikuttivat jotenkin yksinkertaisemmilta kuin meillä oleva Manduca. Valitettavan vähäiselle meillä tosin on kantohommat vauva-ajan jälkeen jääneet, mutta ehkä kesällä sitten taas enemmän. Vähän jäi pohdituttamaan, jos koittaisi myydä Manducan ja löytää tilalle käytettynä Tulan taaperokokoisen repun.

Ja vielä parit vaunukilkkeet A-T Lastenturvasta

Messukeskuksesta suuntasimme vielä Vantaalle A-T Lastenturvaan, jossa mua odotti yhdet rattaat. Niistä varmasti lisää myöhemmin, koska nyt vaikuttaisi löytyneen todellinen helmi! Olen muutenkin myynyt aika tehokkaasti ratastavaraa viime aikoina pois, joten päädyin ostamaan rattaiden kaveriksi ihanan Mamas & Papas -merkkisen istuinpehmusteen (toiselta puolelta kirkkaankeltainen) sekä Elodie Detailsin kokomustan sadesuojan. Nyt on niin hyvät rattaat ja täydellinen varustearsenaali niihin, että kyllä kelpaa viilettää pitkin kyliä. :)

18.2.2016
22:58

Kolme asua tammikuulta

Syksyllä pohdin mitä jatkossa tekisin asukuville, joita on kiva tallentaa ja arkistoida, mutta aiempi julkaisukanava ei enää houkutellut jatkamaan entiseen malliin. Ajattelin kokeilla tällaista ratkaisua, että tallennan asuja edelleen kun siltä tuntuu ja tyrkkään niitä blogin puolelle joko yksittäin tai ryppäänä. Tammikuu hujahti ohi vauhdilla, joten pläjäytän nyt samaan postaukseen kaikki tammikuussa muistikortille tallentuneet asut – jopa huimat kolme kappaletta. Saa nähdä miten käy helmikuun, kun nyt painellaan jo iloisesti kuun jälkipuoliskolla eikä mulla taida olla yhtä ainoata asukuvaa otettu…

Päivän asu 23.1.2016

Ensin oma suosikkini näistä: asu illalta, jolloin yllätimme rakkaan siskoni polttareilla. Siksi kuvassa on mukana rekvisiittaa (Pinjacolada-blogista), yhtenä ohjelmanumerona oli nimittäin jokaisen vieraan ikuistaminen tulevan morsiamen kanssa photobooth-meiningillä. Kotona oli ollut aika härdelliä, joten heitin kassiin äkkiä jotain helppoa ja mukavaa vaatetta. Tilasin vihdoinkin himoitsemani Uhana Designin rosvokissapaidan, miesten S on passeli koko ja myös malli on mun mieleen enemmän kuin slimmi naisten versio. Gina Tricotin raitahame on vanha kirppislöytö ja huomasin sattumalta, että olen joskus vanhaan blogiin kirjoittanut samasta hameesta! Eri väriyhdistelmällä kylläkin, mutta hauskaa silti miten hame kuitenkin lopulta päätyi vaatekaappiini. Siniturkoosit sukkikset olen muistaakseni saanut Englannin tuliaisena, vannomaan en tosin mene. Korvissa on Fashionologyn sulkakorvikset, vuosien takaa nekin.

Päivän asu 16.1.2016Päivän asu 30.1.2016

Kuvaparin eka asu on tallennettu tyttären synttärijuhlien jälkeen, ihanasti tuossa kylppärin oven edessä. Musta mekko on with love Sanna Hopiavuoren Dahlia, jonka hankin vuosi sitten tyttären ristiäisiin. Tykkään mekosta tosi paljon, erityisesti mukana tulleesta kierrätysnahkavyöstä sekä epäsymmetrisestä helmasta, mutta jotenkin tuo kaula-aukko tuntuu toisinaan hankalalta. Hmmm. Kekkereiden teemaväreinä oli minttu ja oranssi, joten korviin laitoin Ann-Christine Mäkelän Kärki-korvikset ja jalkoihin päätyi H&M:n oranssit sukkahousut.

Viimeinen asu on Logomosta, kun kävin tuplakaason ominaisuudessa häämessuilla kuun lopussa. Uhanan t-paita jälleen, päällä lämmikkeenä kaverin siskon jäämistöstä löytynyt liehuhelmainen neuletakki. Farkut ovat sopivasti korkeavyöröiset Levikset, nahkalaukku Lumin ja kengät useamman talven palvelleet Ten Pointsin luottomaiharit. Korvissa on (muistaakseni, kuvasta ei oikein saa selvää) siskon Espanjasta tuomat niittikorvikset. Muutaman vuoden takainen minä olisi varmaan huokaissut pitkään näin tylsän tasasävyisestä asusta… ;)


Päädyin selailemaan varsin inspiroivia blogikirjoituksia tavaran karsimisesta ja hitsi, miten olisi tehnyt mieli saman tien ruveta siivoamaan omia nurkkia! Tiedän kaapissani olevan edelleen vaatekappaleita, jotka eivät vain pääse käyttöön tarpeeksi usein, jotta niitä kannattaisi pitää tyhjän panttina. Toki näin kotiäitinä ollessa ei ehkä parane koko garderobista luopua, kun jossain kohtaa sieltä kuitenkin pitäisi jälleen löytyä jotain työympäristöön sopivaa… Joitain juttuja olenkin jo laittanut Fb:n blogikirppikselle myyntiin (mm. parit raskauden jälkeen pieneksi jääneet kengät), mutta ehkä voisi muitakin kanavia kokeilla. Tämän vuoden tavoite numero yksi on kyllä ehdottomasti “turhat tavarat pois nurkista”!

27.1.2016
14:14

Kolme kivaa kotimaista

Raskausajan jälkeen en pahemmin ole itselleni mitään hankkinut, vaan keskittynyt enemmän lapseen ja kaikenkarvaisiin aiheeseen liittyviin tilpehööreihin. Lienee ihan yleistä äideille, varsinkin jos (omalla kohdallani kun…) kotona ollessaan useimmiten kuitenkin hengaa jossain sopivasti lötköissä kotivaatteissa. Vaatekaappiahdistus on muutenkin saanut pohtimaan entistä tarkempaan, mistä oikein tykkään ja millaisia juttuja mun oikeasti tulee käytettyä. Äitiysvuoden aikana garderobiini on muuttanut vain muutama uusi artikkeli, joista jokainen on jo ehtinyt a) tuoda monta kertaa iloa päiviini ja/tai b) pelastaa pukeutumiskriisiltä.

Papu: Maisa-rusettipipo

Ensimmäiseksi Papun jonkinlaiseksi hitiksi muodostunut rusettipipo, jonka ostin kesän lopulla Tampereelta. Mietin myös harmaata värivaihtoehtoa (liiankin pitkään mikäli siskolta kysyy), mutta päädyin kuitenkin turvalliseen mustaan. Aivan ihana pipo, joka päässä on aina hyvä mieli! Materiaali on kaksinkertaista trikoota, mutta hyvin tuolla tarkenee nollakelissäkin vielä. Rusetti ei tosin ole enää yhtään noin hieno – mukana kyllä tuli ohjeet miten rusetti kuuluu taitella, mutta mä en ole onnistunut saamaan siitä uudestaan noin nättiä. No, onneksi on edes tämä kuva muistoksi. Haaveilen joskus hommaavani tyttärelle samanlaisen pipon, tällainen kevyt samistelu voisi olla aika söpöä eikös?

Ylijäämäpaloista valmistetun Kärki-korumalliston bongasin suunnittelijan blogista ja ihastuin saman tien. Joulun alla suuntasin eräänä sunnuntaina joulumarkkinoille, jossa Ann-Christine oli tuotteitaan myymässä ja sain lunastettua itselleni omat minttuiset nappikorvikset. Korvakorut ovat omaan makuuni just sopivan näyttävät, mutta silti mukavan kevyet käyttää ihan arjessakin. Ja minttu, tuo lapsuuteni lempiväri, oi kuinka sitä ihastelen edelleen!

Papu: Neulanen-legginsit

Uuden vuoden kolkutellessa ovella teimme pienen tyttöjen (= sisko, mukelo & minä) retken Tampereelle kaveriperhettä moikkaamaan ja menomatkalla poikkesimme pitkästä aikaa Ideaparkissa. Eräs lastenvaateliike houkutteli astumaan sisään “kaikki alessa” -kyltein ja löytyipä sieltä myös Papua aikuisten koossa. Vaatekaappini oli huudellut jo tovin laadukkaiden leggareiden perään ja kuin tilauksesta Ideaparkissa vastaan tuli oikeassa koossa juurikin ne Papu mökkipolulla -malliston pökät, joita olin netissä ihastellut. Papu kertoo fb-sivullaan kuosista näin:

Neulanen-kuosi on saanut innoituksensa metsästä löytyvistä aarteista: neulasista, oksista, muurahaisista, hiekasta. Kaikesta siitä, mitä me aikuiset usein kutsumme roskiksi. “Giggle my sweet if I ever call them just litter.”

Olen aivan rakastunut näihin(kin)! Kuosi on mukavan rempseä eikä kuitenkaan liian överi (joo musta on tullut vähän mummo), ja lisäksi se sopii about kaikkien mun (mustien) mekkojen kanssa. Laatuun olen ainakin toistaiseksi ollut tyytyväinen, kankaasta ja saumoista kyllä huomaa, ettei nyt ole mitään ketjuliikelaatua hyppysissä. Oikein onnistunut lisäys mun hyvän mielen vaatekaappiini siis.

22.11.2015
22:34

Joulun toivelistalla

Se on ainoastaan pari päivää vajaa kuukausi jouluun! Tämä vuosi on tavallaan mennyt tosi nopeasti, mutta tavallaan ollut pitkä kuin nälkävuosi… Mulla on ollut tapana koota pientä toivelistaa jouluksi, vaikka aika harvoin joulupukki tuntuu hakeneen vinkkejä täältä blogista. ;) Siitä huolimatta värkkäsin tänäkin vuonna kollaasin mielessä olevista haaveista. Edellisten joulujen listat voipi myös kurkata halutessaan: 2014, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009 – edelleen erinomaisia toiveita lähes kaikki.

Joulun 2015 toiveet

Ehkä käytännöllisin toiveistani on viikkokalenteri vuodelle 2016 (1). Parina viime vuotena mulla on ollut Moleskinen versio, mutta seuraavaksi voisin kokeilla jotain uutta. Olen aika tarkka koon ja sisäosan suhteen, eli mikään helppo homma tämä ei ole. Polkka Jamin kalenteri vaikuttaa tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta.

Kirjaosastoa on toivelistalla muutenkin (2). Aikuisten värityskirjat eivät ole muhun sen kummemmin iskeneet, kunnes bongasin Meri Mortin vastajulkaistun Koristekallot-värityskirjan. Asiallista! Keittiöön taas kelpaisi lisäinspiraatio Chocochili-bloggaaja Elina Innasen keittokirjojen muodossa, Viiden tähden vegaani sekä sen seuraaja Vegaanin keittiössä toisivat varmasti uusia ulottuvuuksia kokkailuuni.

Vaatekaapissani on tänä syksynä ollut kunnon siivoustalkoot ja olenkin siinä sivussa koonnut listaa, minkä tyyppisiä vaatteita garderobi vielä kaipaisi täydennykseksi. Kotimaisen Nurmen pitkähihainen Hertta-mekko (3) voisi olla yksi tällainen, helppo ja moneen tilanteeseen passeli (+ siinä pystyisi imettämäänkin). Mekko ei välttämättä kaipaisi neuletta lisäksi ja mustavalkoisuudessaan kelpuuttaisi kaveriksi mitkä tahansa sukkahousut, joita multa löytyy about kaikissa sateenkaaren väreissä.

Kaipaan edelleen selkeitä matkarattaita, jotka veisivät autossa mahdollisimman vähän tilaa mutta olisivat kuitenkin käytännölliset. Britaxilla olisi kohtuuhintaiset B-Motion 4 -rattaat (4), varsinkin nyt kun tämän vuoden värit myydään alennuksella 2016 malliston tieltä pois. Neonväreillä höystetty musta Hidden Treasure olisi aika päheä! Plussana näihin saa vaihdettua eteen kiinteät talvirenkaat, jolloin kulkeminen epäilemättä sujuisi mainiosti myös maaseudun olosuhteissa (kotikotona siis).

Viimeiseksi vielä se taatusti toteutumatta jäävä toive, Olympus-kamerani päivitys tällä kertaa rungon osalta (5). Käytössäni olevasta rungosta on nimittäin tullut uusi versio OM-D E-M5 Mark II, joka vaikuttaa vähintäänkin loistavalta. Ja sille pariksi se kalustosta uupuva valovoimainen 12‑40mm 1:2.8 -zoomi…

(Kuvat: Polkka Jam, Meri Mort, Vegekauppa, Nurmi, Muksutalli, Olympus.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma