AvainsanaTurku

Ja vielä viimeiset muistelot lomapäiviltä! Lyhyen kesälomani neljäs ja viimeinen päivä oli aika tehokas: päivällä tein rästihommia kotosalla ja myöhään iltapäivällä polkaisin messukeskukseen äipän seuralaiseksi Turun Messujen viimeiseen päivään. Kuten otsikkokin kertoo, tämä vuosi 2011 oli kyseisen tapahtuman juhlavuosi ja mittariin napsahti 50. vuosi messuilua. Turun Messuthan siis järjestetään nykyään joka toinen vuosi.

Aloitettiin messujen kiertäminen ulkoalueelta. Maailmanpyörässä olisi ollut kiva käydä pitkästä aikaa, mutta harmaa sää ei houkutellut ja perjantain kieppumiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Ulkona oli huvipuistovermeiden lisäksi mm. joitakin eläimiä sekä Puolustusvoimien kalustoa. Satuttiin paikalle juuri sopivasti Leopard 2A4 -näytöksen aikaan.

Oli pakko laittaa toinenkin kuva, sillä ruudussa on yhdessä Leopard ja – hevonen! Rauhalliselta tuo heppa tuolla pyörätiellä näytti, ihan kuin aidan takana ei olisi pörissyt ainakaan iso panssarivaunu sinne tänne. Taisi ruoho kiinnostaa enemmän.

Heti alueelle päästyämme havaitsin tutun tikkarin kurkottavan kohti taivasta, vanha kunnon VIPA se siinä! Oli pakko käydä kurkkaamassa takatilaan, mutta samalta se näytti edelleen. Tavallaan tuli aika haikea fiilis siinä, mutta toisaalta vähän meni kylmät väreet kun ajatteli että pitäisi taas mennä pasin kanssa pitkin metsiä. Saa nähdä milloin (ja mihin!) sitä joutuu kertaamaan ja miltä sitten tuntuu.

Elkku oli iso (ja vähän apaattisen näköinen).

Siirryttiin sisätiloihin ja ehdittiin hetki kierrellä, kunnes mentiin auditorioon kuuntelemaan Linnateatterin improvisaatioryhmän esitystä Revitään lehdestä. Nuo häiskät ovat kyllä aivan hulvattomia, mistä ne keksiikin kaiken?! Suosittelen muuten lämpimästi Linnateatterin esitystä Turun mieletön lähihistoria, erityisesti jos sattuu olemaan turkulainen. Itse näin sen puolitoista vuotta sitten ja voisin milloin vain mennä katsomaan uudestaan.

Juhlavuoden kruunasi viimeisenä messupäivänä aina yhtä ihana Antti Tuisku. Siinä vaiheessa oli auditorio pakattu niin täyteen, että kurkittiin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovelta kun piti odottaa että joku tulisi salista pois. Ei me montaa biisiä kuunneltu, mutta sen aikaa kuitenkin että äiti huokaili olis se joskus kiva mennä ihan oikealle Antin keikalle. :)

Kotimatkalla koukkasin sataman ja jokirannan kautta, fillaroin ympäriinsä tallentamassa hylkeitä muistikortille ja sainkin aika hyvän luvun lopputulokseksi ennen kuin ilta alkoi liiaksi hämärtyä. Hyljepatsaat ovat ehdottomasti yksi parhaista kulttuurivuoden jutuista, on ne vaan niin symppiksiä! Ihan harmittaa kun mulla ei ole mitään tsäänssejä ostaa sellaista huutokaupasta omaksi, 2500e + alv 23% on jo lähtöhintana sen verran kova – vaikka meneehän siitä toki puolet Itämeren suojeluun.

Taiteiden yön loppuillaksi siirryimme tosiaan sateensuojaan Klubille, jossa oli Tampere on okei -ilta erikoisteemalla CIRCUS MEETS BURLESQUE to town! – siis sirkusta ja burleskia yhdistettynä. Vaikka tapahtumaan oli vapaa pääsy, yleisöä ei paikalle ollut eksynyt mitään älyttömästi vaan lavan edustalla sai suht väljästi seisoskella (mikä toki on hyvin positiivista). Liekö sitten arki-illalla ollut vaikutusta ihmisten uteliaisuuteen tulla paikan päälle katsomaan.

Burleskitarjonnasta vastasi niinkin kuumia nimiä kuin mm. Lou Lou D’vil (kuvassa) ja Olivia Rouge. Olen muutamaan otteeseen erilaisia burleskiesityksiä nähnyt, mutta Klubilla esitetyt ohjelmanumerot olivat onneksi mulle uusia. Sirkusosastolta nähtiin jonglöörausta ja huikeaa käsilläseisontaa, olipa joukossa myös sirkuksen JA burleskin yhdistävä ohjelmanumero.

The Buldig Brothers jonglöörasi taidokkaasti.

Uskomatonta käsilläseisontaa taituroi Jukka Grönfors.

Honey Pomelo ja illan parhaat ilmeet.

Illan juonsi Monsieur Mystere, hänen apurinaan Sophie le Sucré.

Ananasfani Kiki Hawaiji; ananakselle ei tosin käynyt hyvin.

Sirkusta ja burleskia yhdisti taidokkaasti Miss Acrolicious.

Illan päätösnumerosta huolehti Lou Lou D’vil.

Tunnin kestänyt show oli ehdottomasti mielenkiintoista katsottavaa, ihan mahtavaa että tällaisia tapahtumia on tarjolla myös ilman järjettömiä lippuhintoja. Puolenyön jälkeen vaan alkoi väsymys painaa sen verran paljon että oli parempi lähteä kotiin nukkumaan, hyvä valinta tietysti sitä ajatellen että perjantaina piti lomapäivästä huolimatta herätä ajoissa.

…ja sitten toivotaan, että sain arvottua kaikki nuo nimet kuvien alle oikein. :)

(Kolmanneksi viimeinen sekä viimeinen kuva Felinen kamerasta, muut omastani.)

Taiteiden yötä vietettiin Turussa tänä vuonna 18. elokuuta. Sää oli sateinen ja ehkä jopa hieman viileä, vaihtelua hellekeleihin siis. Kyseinen torstai oli mukavasti oman viikkoni viimeinen työpäivä ennen hurjaa neljän päivän kesälomaa, joten työasiat sai työntää luvan kanssa mielestä ja keskittyä illan taidetarjontaan. Lähdin liikenteeseen meiltä siskon ja äiskän kanssa, aloitettiin Hansatorilta katsastamalla Designmyyjäiset.

Myyntipöydillä oli jälleen kerran kaikkea ihanaa: koruja, vaatteita, sisustusjuttuja. Kuvasarjan ylimpänä Omstartin herttaisia klipsuja, keskimmäisenä Koruharakan mahtava korukehys (tuon tapaista olen itsekin suunnitellut koruilleni – kun vain löytäisi jostain sopivat kehykset) ja alimpana kiinnostava mulle uusi tuttavuus Running Koala. Tällä kertaa en tehnyt hankintoja, vaikka kaikkea houkuttelevaa olikin tarjolla.

Turun Sarjakuvakaupalla pyörähdimme katsomassa ullakon näyttely eli Mummo-sarjiksen originaaleja. Mikäli joku on elänyt pussissa eikä ole kuullut tästä Anni Nykäsen luomasta teräksisestä hahmosta, nyt ehdottomasti klikkaamaan tuota linkkiä ja tutustumaan! Kaupan ovella vartioi mummoksi naamioitunut viittasankari, joka sekin oli saanut hieman vettä niskaansa.

Äiti lähti etsimään töistään kaupunkiin ehtinyttä iskää, mä houkutt huijasin Felinen mukaani hylkeitä bongaamaan. Kolme kappaletta löytyi Koulun pihalta, hienoissa puitteissa saivat siellä möllöttää – ja suojassa ilkivallalta öisin Koulun porttien suojissa.

Tajusimme onneksi katsoa kelloa ja ehdimme ajoissa takaisin Hansaan pyytämään Jubalta signeerausta. Taiteiden yön kirjahankintoihin kuului uusin Viivi ja Wagner, jonka signeeraus omistettiin tällä kertaa kullalle (meiltä löytyy siis sarjakuvakirjoja vähän jokaiselle vuorotellen signeerattuna). Kansilehdeltä löytyi Wagner käsi ojossa ja toivotuksena Sikaa A:lle.

Treffattiin sekä porukat että Desthea kävelykadulla ja siirryttiin taltuttamaan nälkää Red Hot Chilisiin. Sapuskaa odotellessa Feline ja iskä kävivät hakemassa signeerauksen Pertti Jarlalta, kuvaan pääsi yksi loistavimmista Fingerpori-vitseistä: emokarhu.

Valitsin listalta “vähän jotain pientä”, kanafileitä ja ristikkoperunoita, mutta totuus oli että olin jokseenkin ähky jo noiden jälkeen. Jälkiruuaksi oli silti otettava se alkujaan himoittu The Cake, onneksi oli useampi suu syömässä kun myös M ja A liittyivät seuraamme. Oli kyllä hauska istuskella isommalla porukalla!

Mahat täynnä jatkoimme sitten kukin minnekin, porukat lähtivät kotiin, Desthea tapaamaan kaveria ja me muut suuntasimme Klubille – vaan se onkin sitten oma tarinansa.

(Kuvat © Jose ja Feline.)

Madonna – Hard Candy [2008]

Sarjassamme rästiin jääneet postaukset, osa 1836.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin Suomen ensimmäiset SlutWalkit useammassa kaupungissa. Feline ja kumppanit olivat marssimassa joukon mukana Turussa, mä heiluin paikalla kameran kanssa – ja mukaan pienelle iltakävelylle houkuteltu kanssa-asuja söi vieressäni jäätelöä. Kyllä me sitten liityttiin letkaan kaikkien mentyä ohi, sattuipa kävelykadulla Turun Sanomien kuvaajakin ikuistamaan Felinen, miehen ja mut viikkoliite Extraan.

Tyttöjen teemana oli underground ja miten sen tyylisuunnan pukeutuminen ei tarkoita samaa kuin maksullinen nainen. Tai edes ilmainen. Itsekin heitin päälleni vähän jotain illan aiheeseen sopivaa, ajatuksena koulutyttöhenkinen asu. Jostain kumman syystä niinkin ihmeellinen asia kuin polvisukat aiheuttavat lähestulkoon aina vislaamista tai huutelua ohi ajavasta autosta.

Marssille lähdettiin Kauppatorilta, josta suunta oli Aurakatua pitkin joen toiselle puolen ja sieltä sitten Teatterisiltaa takaisin. Päätöspiste oli Puolalanpuisto, jossa marssin jälkeen oli vähän jotain häppeningiä vielä palan painikkeeksi. Porukkaa marssimassa oli noin 1500 henkeä, loistavia iskulauseita ja erilaisia asuja laidasta laitaan. Hyvä Turku!

Tytöt jäivät puistoon istuskelemaan ja jatkoivat sitten illalla jonnekin hummailemaan, me äijelin kanssa suunnattiin askeleemme kotia kohti. Matkalla ihailtiin Puolalanpuiston takana olevia taloja ja haaveiltiin omasta kodista. Jonain päivänä vielä mekin löydetään just se oikea.

Kahdesti peräkkäin sama kuvakulma – vahingossa! Kauniit neidit Envia & Feline. ♥

PS. Kaikki lutkamarssilla ottamani kuvat on nähtävillä Flickrissä!
PPS. Tsek myös Felinen postaus aiheesta.

Tein tämän luonnoksen viime torstaina, kun muutama asia otti päähän. Joskus on pakko avautua.

1) En ehdi öisin nukkua tarpeeksi; vuorokaudessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tunteja! Olen kotona noin puoli viideltä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen, pari tuntia olen aivan naatti ja kun vihdoin saan draivin päälle niin kohta pitääkin jo mennä nukkumaan. Treenipäivisin (2-3 krt/vko) ei ehdi sitäkään vähää, Elixia-reissussa kun menee helposti parikin tuntia.

2) Alkukesästä kadotetut pari kiloa ovat tulleet takaisin. Syön taas aivan liikaa karkkia, vaikka ne nykyään maistuvat ihan puulta. Logiikka? Ei ole. o_O

3) Miksi niin monet neuleet ovat 100% akryylia?! H&M esimerkiksi tarjoaa syysneuleissaan ihania malleja ja herkullisia värejä, mutta materiaalin takia on sanottava ei kiitos. Halvalla ei saa hyvää, tiedän, mutta ketjuliikkeiden tarjontaa voisi laajentaa hieman paremmilla materiaaleilla ja vähän suuremmalla hintalapulla – akryyliversiot kun maksavat parikymppiä eikä se ole iso hinta neuleesta. Kalliimpien merkkien neuleet saattaisivat toki olla laadukkaampia, mutta en ole vielä täysin vakuuttunut että ne 150e tuotteet olisivat täysin hintansa väärtejä.

4) Pukeutumisahdistus. Vaatekaapin hyllyillä on kyllä yhtä jos toista kivaa vaatetta, mutta yhdistelyssä on viime aikoina ollut vaikeuksia. Ja se hyvien neuleiden puute on ongelma näin helteilläkin, vilukissan kun on pakko pitää hyvin ilmastoidussa toimistossa neuletakkia ellei tahdo palella. Kaapistani puuttuu niitä paljon puhuttuja perusvaatteita vielä monta – mustan, valkoisen ja harmaan t-paidan sentään jo olen hankkinut.

5) Koska tänä kesänä vapaapäivät ovat olleet kortilla, päätin etten enää loppukesästä suunnittele viikonlopuiksi mitään ohjelmaa. Täksi viikonlopuksi oli vähän jotain suunnitelmaa ja elokuussa mennään perinteiselle Särkänniemi-reissulle, mutta muuten olen täysin vapaa. Harmi vaan, että kaikilla kavereilla on suunnilleen jokainen viikonloppu täyteen buukattu – vaan ei mun kanssa. Höh.

Onneksi torstaina oli mun nimipäivä ja porukat päättivät illalla pistäytyä Turussa. Äiti toi nimpparilahjaksi turkoosin urheilutopin, jonka nyt on jo ehditty testata toimivaksi. Mieltä kohotti myös uusi ihana kynsilakka (Mavala 171 Blue Curaçao) ja viikonloppuna JC:stä parilla eurolla ostettu seeprasormus Karjaan sormuksen kaverina. Vallitseva säätila oli helteinen, illemmalla raitajakku oli juuri sopiva lisä.

Kävin Äxässä hakemassa erään levytilauksen ja siinä lähistöllä olevassa kuppilassa oli oivallinen kyltti. Kulttuuria se on juomakulttuurikin.

En malta odottaa syksyä ja Turun seudun kolmannen Elixian avautumista! Vaikka Länkkäri pysyy todennäköisesti meidän vakitreenipaikkana jatkossakin, on silti mielenkiintoista nähdä minkälainen muistaakseni syyskuussa avautuva Centrum on. Muutenkin odotan syksyä siinä mielessä, että uusien aikataulujen mukaan luvassa on paljon mielenkiintoisia tunteja ja treenejä. (Kyllä, tykkään kesästä, mutta joskus sen on myös aika päättyä ja vaihtua syksyyn. Ei kuitenkaan ihan vielä, onneksi.)

Päädyttiin myöhäiselle lounaalle Ricoon, porukat kun tykkäävät suosia noita TOKin paikkoja. En ollut aiemmin käynyt kyseisessä ravintolassa, ruokalista vaikutti kuitenkin ihan kiinnostavalta. Broilerin filee serranokinkulla, aurajuustokastikkeella ja mustaherukkahyytelöllä oli maukas, joskaan ei mielestäni aivan listahinnan arvoinen (meillä oli joku alekuponki).

Annos oli kooltaan passeli, mun ruokahalulla tosin viimeiset suupalat otin jo ähkyn partaalla. Rapsakoiden ranskisten ystävänä perunat tuntuivat vähän kypsymättömiltä, mutta eivät niin paljoa että olisi tarvinnut asiasta valittaa. Ruokailun jälkeen maha oli kyllä täynnä, mutta olo muuten jotenkin tyhjä. Seuraavalla kerralla joku toinen ruokapaikka, uskoisin. Ja pitäisi ehdottomasti kokeilla useammin myös ketjuravintoloihin kuulumattomia paikkoja, vaan kun ei tiedä hinta-laatu-suhteeltaan hyviä ravintoloita Turussa. Vielä.