AvainsanaTurku

Treffasin pari päivää sitten Desthean pitkästä aikaa, kun käytiin työpäivän jälkeen herkuttelemassa keskustan Denniksessä. Mun turkulaisuudessa on ollut sellainen puute, etten ollut kyseisessä raflassa koskaan käynyt! Oli siis jo vähintäänkin ajankohtaista tutustua paikan ruokalistaan.

Elixian jäsenkortilla saa ainakin Turussa salaateista ja pastoista parikymmentä prosenttia hinnasta pois, mikä sopi viimeaikaiseen pitsan suurkulutukseeni paremmin kuin hyvin. Eteeni tuotiin Linguine al Genovese ja heti ensihaarukallisen jälkeen olin myyty – taatusti yksi parhaista syömistäni pasta-annoksista evö! Lautasella oli siis pastan kaverina bufalamozzarellaa, kirsikkatomaatteja, parmankinkkua, punasipulia sekä pinjansiemeniä, minkä lisäksi koko setti oli pestokastikkeesta juuri sopivan vihreä. One word: hyvää!

Mielenkiinnosta vilkaisin jälkiruokalistaa, ei olisi ehkä kannattanut. ;) Otettiin kumpikin Desthean kanssa annos nimeltä Marianne, jossa oli suklaa- ja minttujäätelöä, suklaakastiketta, kermavaahtoa sekä Marianne-rouhetta. Ihan mielettömän herkullista sekin, ei voi muuta sanoa.

Kiitosta vaan Desthealle päivällisseurasta! Ja Dennikseen menen epäilemättä uudestaankin, listalle jäi vaikka mitä testaamisen arvoista…

Pientä tarinointia ja muutama kamerasta löytynyt otos Logomosta, johon mainitsinkin viime viikolla olevani menossa. Seuralaisellani Sansulla oli mukanaan kuponki, jolla sai kaksi lippua yhden hinnalla – eipä siis tullut jokaiseen osioon oikeuttava lippu kymppiä kalliimmaksi. Viiden pisteen vihje: kuponki oli TS-kestotilaajan Päivästä päivään -kalenterista ja voimassa muistaakseni vielä tämän kuun puoliväliin saakka!

Aloitettiin Tuli on irti! -näyttelystä, joka oli hauskasti interaktiivinen ja siinä pääsi itsekin mm. sammuttamaan tulipaloa vanhalla palokärryllä sekä kokeilemaan eri menetelmiä saada syttymään tuli. Turun palo oli tietysti merkittävä osa näyttelyä, oli kadonneita katuja ja palon etenemistä pienoismalli-Turussa ja vaikka mitä.

Tämä keskustan katu paloi karrelle ja lakkasi olemasta.

Lämpökamerassa jammailua.

Siellä oli heppa! Hassua ajatella, että siinä se jonkun polle nököttää, täytettynä Logomossa.

Keskellä huonetta liekkien ympäröimänä. Ei ois kiva tilanne oikeassa elämässä!

Jätettyämme tulet taaksemme oli vuorossa taidepläjäys. Alice in Wonderland – Liisa ihmemaassa on kuulemma suurin koskaan Suomessa järjestetty nykyvalokuvataiteen näyttely, jossa on mukana valokuvia esimerkiksi yhdeltä suosikkikuvaajaltani Elina Brotherukselta. Viimeiseksi ehdittiin vielä tsekata nopeasti läpi Tom of Finland Retrospective, josta on erityisen paljon puhuttu loppumassa olevan kulttuuripääkaupunkivuoden yhteydessä. Voin kuvitella, ettei kaikkien katsojien huumorintaju riitä niihin kuviin. ;)

Kulttuurielämykseen varattu parituntinen hujahti vauhdilla, puoli tuntia tai tunnin kun olisi saanut lisäaikaa niin olisi ehtinyt kaiken tsekata rauhassa läpi. Sisustukseltaan ehkä mielenkiintoisin kahvila koskaan jäi sillä kertaa näkemättä, onneksi kyseinen SIS. Deli + Café on auki 18. päivään saakka kuten näyttelytkin.

Yhteenvetona:

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan ainakin tuohon tulinäyttelyyn, jos se on vielä näkemättä. Ja jos päättää kiertää kaikki näyttelyt läpi, kannattaa varata muutama tunti aikaa niin ei tarvitse turhaan pitää kiirettä. Logomo itsessään on jo niin mieletön miljöö, että se on todellakin kokemisen arvoinen!

Viime viikolla facebook kertoi musertavan uutisen: sympaattinen Bossaliina lopettaa! Juuri kun ehdin sanoa ääneen, että täytyy kyllä jatkossa käydä siellä useammin. Eipä tarvitse siis enää, snif. :’/ Keskiviikkona kävin kahvilassa viimeistä kertaa, kun olimme muutenkin liikenteessä kaverini M:n kanssa.

Äänilevy kertoo: auki vai kiinni.

Ruokalista ikkunassa.

Pääsinpäs maistamaan tyttöjen juustokakkua! Makuna mansikka-kiivi ja voi jestas, miten suussa sulavaa se olikaan. Ikävä tulee Bossaliinan ihania herkkuja… Yleisen fiiliksen ja persoonallisen sisustuksen lisäksi, tottakai. Ihan kevyesti harmittaa, etten saanut raahattua ahteriani paljon paljon useammin Bossaliinan tuoleihin istumaan. On se aina niin helppoa olla jälkiviisas.

Kaupungista suuntasimme Skanssiin, jossa illan ohjelmassa oli Selectedin ja Olivian ostosilta. Tarjoiluna oli pikkupulloja Fresitaa sekä Geisha-karkkeja, harmi etten voinut jälkimmäisiä karkkilakoltani maistaa. Otin kyllä yhden mukaan, että voin sitten jouluna todeta tykkäänkö noista palleroversioista. Paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, olisi varmaan sovittamaankin päässyt jonottamatta jos olisi sattunut löytämään jotain sovitettavaa.

Olen ollut vastaavassa kantisillassa kahdesti aiemmin, ensimmäisestä tapahtumasta kirjoittelinkin enemmän viime syksynä. Silloin ilta oli mielestäni suhteellisen onnistunut, oli porukkaa ja pieniä tuotelahjoja (esim. uusin Olivian numero) ja parinkymmenen prosentin ale kaikista tuotteista. Keväällä suunnilleen sama homma.

Mutta nyt. Nyt fiilis oli erilainen, ihmisiä vain muutama kourallinen ja koko homma tuntui jotenkin lässähtäneeltä. Uusimman Olivian sijaan sai jonkun talven erikoisnumeron, höh. Illan upeat erikoistarjoukset oli nähdäkseni siinä, että kaikista takeista sai -20%. Arvonta toki oli, mutta minkäänlaisia kauneuslahjoja ei silmiini osunut. Eikä arvonnassakaan äänestetty parasta asukokonaisuutta tai mitään, kunhan lappuun kirjoitti yhteystietonsa niin se oli siinä.

Edelleen kaipaisin tuollaisiin tapahtumiin jotain pientä johdantoa, vaikkapa sitten lyhyesti kuvailua kauden trendeistä tai muuta. Tapahtuman kuvauksen muotiasiantuntijat auttavat sinua vaatekaapin päivityksessä ja antavat uusimmat stailausvinkit talven juhliin sisältö jäi – jälleen kerran – omalla kohdallani pimentoon, ilmeisesti kyse on siitä että käy itse kyselemässä myyjiltä jos kaipaa erityisesti jotain.

Eipä me sitten yhtä Fresitaa kauemmin jaksettu liikkeessä pyöriä, vaan lähdettiin käymään parissa muussa kaupassa. Seuraavaan muoti-iltaan en ehkä jaksa enää edes vaivautua paikalle. Ideasta tykkään kyllä kovasti, kiva että asiakkaita joskus vähän “hemmotellaan”. Toteutus vaan pitäisi toimia yhtä hyvin kuin ajatuskin.

Ennen kuin lähdettiin kokonaan pois käytiin vielä haukkaamassa vähän iltapalaa – tiesin ettei kotona odottaisi paljon muuta kuin valo jääkaapissa, kun mieskin oli iltavuorossa. Cafe Brahe on jo niin vanha tuttu, että tällä kertaa vuorossa oli tutustuminen Ciao! Caffe -nimiseen paikkaan. Ja taatusti menen uudestaankin, oli nimittäin parasta chai lattea mitä olen maistanut!

Kalkkuna-cheddar-ciabatta oli sekin erinomainen, sämpylän päällä oli ihanan paljon kaikkia siemeniä. Seuraavalla kerralla voisi maistella jäätelöitä tai smoothieita, valikoimaa näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi. Ei pitäisi kirjoitella tällaisia nälkäisenä, maha alkoi murista ihan hulluna! Ei siis auta muuta kuin jättää tietokone hetkeksi rauhaan ja mennä väkertämään murua rinnan alle, ettei tarvitse koko yötä kuunnella mouruamista.

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

Ala-asteella käytiin joskus koko koulun voimin (meidän pienessä kyläkoulussa oli siis yhteensä viitisenkymmentä oppilasta) Tattoossa. Viime vuosina olen monesti miettinyt että olisi hienoa päästä tapahtumaan uudestaan näin vanhemmalla iällä, mutta aina se on jotenkin mennyt ohi. Syyskuun puolivälissä pääsin noin viidentoista vuoden odotuksen jälkeen nauttimaan jälleen sotilasmusiikista, kun Tattoo 2011 -kiertue saapui Turkuun.

Ohjelmassa oli paitsi marsseja, myös tunnettuja hittejä tyyliin Sata salamaa, Ain’t No Mountain High Enough sekä With Or Without You. Vähän harmitti Antti Tuiskun poisjäänti sairastumisen takia, mutta Pete Parkkonen veti kyllä ihan tunteella hänkin. Muita solisteja oli lisäksi Saara Aalto (joka ohjelmalehtisen mukaan on tuttu Talentista – itse en ollut kyseisestä neidosta koskaan edes kuullut), Jaakko Ryhänen ja Grex Musicus -kuoro.

Tattoo-esitykset koostuvat taidokkaista kuviomarsseista ja musiikillisista sisällöistä, kyse on ikään kuin musiikin ja liikkeen vuoropuhelusta. Armeijan käyneenä marssiminen ja muodossa liikkuminen on lähellä sydäntä, joten oli hienoa seurata miten joukot liikkuivat, muuttivat muotoaan – ja soittivat koko ajan siinä samalla! On vaatinut taatusti kymmeniä ja taas kymmeniä harjoitustunteja, jotta kaikki on saatu sujumaan niin smoothisti.

En niin kamalasti lööppejä seuraa, mutta olettaisin Parkkosen olevan parhaillaan intissä – ainakin Turkuhallissa kaveri heilui koko illan armeijavermeissä. Saaran esiintymisasut olivat kerrassaan hurmaavia, ensin vaaleanpunainen prinsessamekko ja sitten ihana kimonohenkinen mekko muhkealla helmalla. Kumpikin väri sopi tummien hiusten kanssa loistavasti yhteen plus tietysti näytti hyvältä myös kaukaa yläkatsomosta katsottuna.

Viimeinen kuva on kivääritaitoesityksestä, huomaa kiväärien lokaatiot. ;) Tuota katseli ihan henkeään pidätellen, kun äijät pyörittelivät ja heittelivät rynkkyjään kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lopuksi tosin paljastettiin, että esityksen varusmies on siviilissä jonglööri, mikä selittänee ehkä osittain uskomattomat taidot. Upealta tuo joka tapauksessa näytti!

Parasta oli ehdottomasti se, että suosikkini Jääkärien marssi soitettiin kahdesti. ♥ Menkää ja kuunnelkaa, hop hop. Ja sen jälkeen tästä heti perään soimaan Porilaisten marssi, joka oli myös hienoa kuunneltavaa – koko yleisö seisten tottakai. Ensi vuonna taas uudestaan?

(Kuvat © Jose.)

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Aurajoen valtasi lauma purjelaivoja, rannoille tapahtuma toi tietysti monenkirjavat myyntikojut ja kaikkien kesätapahtumien metrilaku- ym. vakiokojut. Lauantai-illalla musiikista Suomen Joutsenen lähistöllä vastasi MILjazz 2011, meidän saapuessa paikalle lavalle nousi jo viimeisenä esiintynyt Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistinaan Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen. Sitäkin kuuntelimme vain muutaman kappaleen verran – mies kyrsiintyi ihmispaljouteen ja lähti kotiin, itse jatkoin vielä eteenpäin tsekkaamaan loputkin paatit.

Kävin venäläisessä purjelaivassa nimeltä Mir, ihastelin sataman taakse laskevaa ilta-aurinkoa, nautin viimeisistä shortsikeleistä ja kävelin jalkani kipeiksi. Seuraa kuvapläjäys, joka käsittää lähes kaksikymmentä kuvaa – koska en yksinkertaisesti osannut jättää yhtäkään pois. Kerrankos sitä (ja hyvin todennäköisesti toisenkin).

Seuraa tunnustus: taidan olla aika ihastunut, ellen jopa rakastunut. Niin Turkuun, kesäiseen ilta-aurinkoon kuin myös uuteen kameraani. ♥ Viimeiseen palaan taatusti myöhemmin, kyseinen vempele ansaitsee ehdottomasti oman hehkutuspostauksensa. Ja eiköhän rakas kotikaupunkini tule myös olemaan jossain kohtaa kauniiden sanojen kohteena.