AvainsanaVäsy

Sinne meni viimeinen nelipäiväinen työviikko taas hetkeen, nyyh! Olen alkanut epäillä onko musta sittenkään istumaan toimistossa joka päivä kahdeksasta neljään, vaikka työ sinänsä on mukavaa niin jotenkin viikot tuntuvat kovin raskailta. Viime aikoina on vähän ollut ikävä vuorotyötä, erityisesti yövuoroja. Harmi, kun meillä ei ole edes liukuvaa työaikaa – päivät ovat aina samanlaisia, virastoasioiden hoitaminen hankalaa eikä näin talvella näe valoa lainkaan.

Joulu osui viikonloppuun, uusivuosi osui viikonloppuun… Onneksi loppiainen pelasti! Kolmen päivän viikonloppu auttoi edes hieman perinteistä tammimasennusta, ehkä nyt taas jaksaa vähän paremmin. Inhosin tammikuuta jo opiskeluaikoina, se oli ainoa kuukausi joka tuntui siltä ettei se koskaan lopu. Itse loppiaispäivä oli tänä vuonna mitä mahtavin, aamulla olin äijelin kanssa Elixiassa ja iltapäivällä ajoimme maalle.

Kävimme kotikotona moikkaamassa äitiä ja iskää ennen kuin suuntasimme illaksi kavereiden luokse viettämään rentouttavaa loppiaista pelien, saunan sekä kotitekoisen pizzan merkeissä. Mukana menossa olivat tietysti perheen kissat Pate ja Nanna, myös ujompi Minni uskaltautui välillä kurkkaamaan touhujamme. Niin ja yöllä havahduimme vierashuoneessa siihen, kun Minni hyppäsi jalkoihin nukkumaan… Kurrrrrnau!

Patekin pelasi.

Tästä lähdettiin keittiössä liikkeelle…

…välissä pelattiin vähän lisää Wii Partya…

…ja sitten ahdettiin kuvut täyteen herkkupizzaa. Naminam!

Ilta venähti reippaasti uuden vuorokauden puolelle Trivial Pursuitia pelatessa. Jossain kohtaa alkoi olla väsymystä ilmassa sen verran, että piti hieman soveltaa sääntöjä jotta peli joskus edes loppuisi. On muuten pakko todeta näin muutamaa päivää myöhemmin, etten enää edes muista kuka voitti! Taisi siis pelin lopussa uni painaa silmää jo aika tavalla.

Aamulla maa oli valkoinen.

Emäntämme keksi paistaa vohveleita aamupalaksi, aivan loistavaa!

Lunta ♥

Pate kävi nuuskimassa pakkassäätä ulkotarhassa, Minni pysytteli sisätiloissa.

Eilen ei enää kotiin tultuamme tehty mitään sen ihmeempää, tänään viikko päättyi serkkutytön ristiäisiin. Pieni menninkäinen sai kauniin nimen ja näytti kastetilaisuuden jälkeen supersöpöltä hänelle ostamassani punaisessa pallomekossa. Itkun voimakkuudesta päätellen neidistä kasvaa vielä asennetyyppi!

Haloo Helsinki! – III [2011]

Maanantai.

Milloin se alkoikaan muistuttaa lähestulkoon kirosanaa? Yksinäisenä sinkkuopiskelijana ehdoton inhokkipäiväni oli sunnuntai. Välttelin kotoa poistumista aina sunnuntaisin, koska silloin vastaan tuli ainoastaan pariskuntia. Ihastuneita, rakastuneita, onnellisia (tai ainakin sen näköisiä). Nykyään melkeinpä pidän sunnuntaista ja jossain määrin myös sunnuntaifiiliksestä. Mutta se maanantai, voi maanantai.

Aamulla puolisko meinasi nukkua pommiin (ehti kuitenkin töihin vain minuutin myöhässä). Vähän miehen lähdön jälkeen postiluukku kolahti Turun Sanomien joulukalenterin verran. Ei paljoa, mutta kuitenkin niin että hätkähdin puoliunestani. (Voitte varmasti kuvitella, miten mukavasti postiluukun kolahdus kaikuu puolityhjässä asunnossa kun ei ole väliovea.) Enkä saanut enää unta. Töissä väsytti, työjono ammotti tyhjyyttään, pää oli sitäkin tyhjempi. Yritin tehdä vähän jotain, sekin meni pieleen kun onnistuin poistamaan vääriä komponentteja. Kengänpohjaan oli takertunut purukumi. Lounaaksi hain subin, jonka täytevalinnassa menin metsään. Ehkä aurajuusto olisi pelastanut?

Kotiin tullessa väsytti, ahdisti ja itketti. Puolisko hakkasi jotain typerää tietokonepeliään ja pälisi kuulokkeet korvilla kaverinsa kanssa. Vedin oven kiinni ja otin torkut. Helpotti vähän. Pakastimesta löytyneet kaverit Ben ja Jerry helpottivat vähän enemmän. Aloin miettiä, onko muhun iskenyt syysmasennus tai vastaava. Rakastan jokaista vuodenaikaa ja niiden vaihteluita, mutta tänä syksynä loputon harmaus ja pimeys tuntuu normaalia vaikeammalta. Tai ehkä se on tämä keskeneräinen koti, joka stressaa ja ahdistaa.

Ei tämä oikeastaan tunnu edes kodilta, ei vielä. Mun kodissa tavarat on suunnilleen järjestyksessä eikä lattialla ole roskia. Kylpyhuoneen lavuaari ei näytä töhkäiseltä eikä tiskipöydällä ole likaisia astioita, ainakaan montaa. (toim huom. Mua ei häiritse em. asiat muiden kodeissa, mutta oman huushollini suhteen olen tarkka.) Viikonloppuna lähti eteisestä kaikki kaapit, alkuperäisen kaapiston poiston jälkeen tuli uusia ideoita ja suunnitelmat muuttuivat aika radikaalistikin. Nyt eteinen ja olohuone muodostavat jättimäisen tilan, jossa on kaikki mahdollisuudet.

Onhan täällä ollut totuttelemista. Astianpesukoneen sähköliitäntä on edelleen kadoksissa, keittiön kasaaja on ilmeisesti jättänyt sen jonnekin levyjen taakse. Jääkaappipakastin hurisee siihen malliin, että se a) hajoo kohta käsiin ja b) syö sähköä kaikkea muuta kuin energiaystävällisesti. Keittiö näyttää kivalta, mutta allastaso on ärsyttävän epäkäytännöllinen. Kylppärin loisteputki sirittää. Laminaatti on kaunista, mutta tuntuu todella kylmältä jalkojen alla.

Mutta! Täällä on ihanan viileää verrattuna edelliseen asuntoon. Täällä pystyy nukkumaan, hurraa! Ja sänky, ihana 160 cm leveä sänky uudella mahtavalla patjasetillä. Patjat muotoutuvat vartalon lämmön mukaan ja tukevat kroppaa juuri niistä kohdista kuin pitääkin. Herääminen pimeään aamuun ei edes ketuta, kun niska ei ole jumissa tai selkään satu. Taidankin tästä siirtyä suosiolla sängyn lempeään syleilyyn…

Huomenna parempi päivä ehkä?

(Pointsit sille kuka jaksoi tämän lukea kokonaan. Ei punaista lankaa, ei varsinaista asiaa, vain ajatuksia peräjälkeen ja lause kerrallaan. Joskus se menee näin.)

Viikonloppu meni ohi hups vaan, huomenna olisi taas aikainen herätys ja takaisin työpöydän ääreen. Väsymys on tällä hetkellä sitä tasoa, että parempi heittää kuvat kehiin ja painua sitten pehkuihin. Kai se on tämä vähentynyt valoisuus, joka niin väsyttää? Vaikka tänäänkin kyllä oli nätti aurinkoinen syyspäivä, ei vaan taida kroppa saada imettyä valoisuutta tarpeeksi itseensä.

Syyskuun viimeinen, perjantai. Sisko oli maisemissa ja tehtiin pikavisiitti Iskuun. Mulla olisi ollut -25% alekuponki käytettävänä esimerkiksi aiemmin katsomiini valaisimiin, mutta päädyin lopulta jättämään ne kauppaan. Kun ei tulevan makuuhuoneen sisustus ole vielä tarkasti selvillä niin en viitsinyt vielä panostaa. Ties vaikka muuttuisivat suunnitelmat matkan varrella.

Suunnattiin sitten vielä keskustaan ja käytiin Rossossa syömässä perhepannupitsa puoliksi. Ei tosin jaksettu kuin hippasen yli puolet, mutta kotona flunssainen avomieheni söi onnellisesti sen mitä me mukanamme tuotiin. Fantasiapitsamme täytteiksi valikoituivat muistaakseni pekoni, rucola ja aurajuusto – hyvää oli.

Rakas nykyään jyväskyläläinen siskosein ♥

Että sellainen perjantai-ilta oli se syyskuun viimeinen. Lokakuun olen ollut niin menossa tai niin väsynyt, ettei kuvamateriaalia tai mitään tapahtumiakaan ole ehtinyt paljoa kertyä, ehkäpä kohta saan blogattua itseni ajantasalle. Nyt hammaspesulle ja nukkumaan, öitä!

Uusi viikko alkoi väsyneesti; vietin eilisen Salossa siskon muuttoapuna pakkailemassa tavaroita, siivoamassa sekä tietysti kantamassa tavaraa autoon. Kotona olin lähempänä puoltayötä ja sitten oli vielä tehtävä koneella yhtä työhommaa eteenpäin. Yhden paikkeilla kaaduin sänkyyn ja simahdin saman tien, harmi ettei ollut kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Onneksi edellisenä yönä olin kerrankin nukkunut lähes kellon ympäri eikä viikonlopulta noin muuten ollut univelkaa. Tänään töissä olo oli kuitenkin hieman väsähtänyt – kumma kyllä inspiraatiota oli vaikka mihin ja työt etenivät toivotulla tavalla.

Siinä työnteon keskellä jäin miettimään erästä kielellistä nykytrendiä, jota tulee vastaan jo lehdissäkin: esimerkkisanoiksi voisi antaa kotoilu, kestovaippailu, tyyleily. Mikä ihmeen buumi on tehdä substantiivista verbi, joka kuulostaa kaikin puolin pöljältä? Nyt kun nuo kirjoitin niin taisi koko ihmettely lähteä juurikin tuosta kestovaippa-aiheesta… Ja hei tyttöily, sille on oikein oma taginsa Blogilistalla! En ehkä kestä.

Toinen jo pidempään mietityttänyt sana on sairausloman ns. lempinimi. Itse olen käyttänyt sanaa saikku about aina kuten täällä päin Suomea yleensäkin, mutta nyt yhtäkkiä fb-seinälläkin hyppelee vähän väliä sana saikke. Missä vaiheessa saikusta on tullut saikke vai onko se vain levinnyt pääkaupunkiseudulta myös tänne “maalle”? (Enhän mä oikeasti edes tiedä missä kyseistä muotoa on käytetty ensin, kuulostaa vaan kovin helsinkiläiseltä väännökseltä.)

Se siitä, nyt suljen suuni ja hipsin kohta tästä koneelta peiton alle vetämään unta palloon. Tälle viikolle on taas suunnitelmissa jos jonkinlaista ohjelmaa, loppuviikosta toivottavasti vähän rauhoittuu ja ehdin mahdollisesti vähän hengähtääkin. Vuorokauden kaksikymmentäneljä tuntia, ei ne vaan mihinkään tahdo riittää.

Postauksen kuvat eivät liity aiheeseen mitenkään, kunhan olivat tietokoneen uumenissa odottamassa blogiin pääsyä. Ruutuihin tallentui luonnon taidonnäytteitä kuun puolivälistä, kun kävin Salossa palauttamassa vihdoin tavarat edelliseen työpaikkaani. Välillä paistoi aurinko, välillä taas tuli vettä kuin siitä kuuluisasta ahterista. Pilvet näyttivät epätodellisilta, aivan kuin niitä olisi läiskitty säännöllisinä möykkyinä sinne tänne. Kaunista.

Savage Garden – Affirmation [1999]

Olen taas aivan liian väsynyt saadakseni mitään järkevää ulos päästäni, edeltävät yöt ovat menneet turhan pienillä unimäärillä kun olen liian innoissani kaikesta. Nyt sen on huomannut hyvin, miten työ häiritsee vapaa-aikaa! Tänään ilmeisesti on seinä vastassa, koska olen ollut jo pari tuntia suunnilleen puoliksi unimaailmassa. Lätkäisenpä siis vielä muutaman kuvan viikonlopulta, nämä otokset ovat sunnuntailta.

Minniä ja Patea kuumuus uuvutti. Minni myös huijasi itselleen pitkän rapsutustuokion.

Sunnuntain kevyt aamiainen, vai oliskohan tämä ennemminkin brunssi?

Pakastimessa kylmennyt vesimeloni todettiin oivalliseksi kesäherkuksi.

Kesävarpaat!

Tuona sunnuntaina uhmattiin aurinkoa oleskelemalla pihalla mm. mölkyn parissa. Päät suojaten ja aurinkorasvakerros iholla, tietystikin. En aiemmin tiennyt edes mikä mölkyn periaate on, mutta nyt kun pääsin kokeilemaan niin oli aika kivaa. Olen selkeästi vähän myöhäisherännäinen tämän(kin) asian suhteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, as they say.

Nyt siirryn iltapalalle ja katson siinä samalla jakson Gossip Girlia. Missasin kolmannen tuotantokauden Suomen alun sunnuntaina, joten katsoin sen netistä – ja saatoin erehtyä katsomaan muutaman jakson lisääkin. Nyt en enää tahtoisi lopettaa kesken! Ehkä parempi näin, en mä kuitenkaan näin kesällä muistaisi koskaan olla television ääressä johonkin tiettyyn aikaan.