AvainsanaHerqperc

Se on kesän viimeinen päivä, huomenna on syyskuu ja syksy (kyllä, mä elän kalenterin enkä säiden mukaan). Kesä 2015 oli monella tapaa unohtumaton ja ennen kaikkea, se oli meidän pirpanan ensimmäinen kesä. Miten miniltä tyyppi näyttääkään kesän alussa otetuissa kuvissa! Ja miten isolta kesän lopussa otetuissa, istua tönöttää tukevasti ja näyttää niin kovin touhukkaalta. Tavallaan kesä on tuntunut todella pitkältä, kun ei ole tarvinnut käydä töissä, mutta toisaalta lasta katsoessa ei voi kuin ihmetellä, mihin aika oikein katosi yhtäkkiä.

Kuva-arkistoja on purkamatta vielä jonkun verran kesän ajalta, joten muistellaan näin viimeisen kesäpäivän kunniaksi vaikkapa kesän juhlia. Meidän kesä oli oikeastaan aika vähäjuhlainen, mikä sinänsä oli harmi, sillä pimulle oli sattumalta kertynyt monta kivaa juhlamekkoa juuri siinä kesän vaatekoossa. Oli siis vähintäänkin aiheellista, että ekoissa kemuissa beben vaatteet vaihtuivat päivä- ja iltaosuuden välissä. ;)

Kesäkuun puolivälissä vietimme meillä kotikotona siskon valmistujaisia sekä samaan syssyyn perinteikkäitä triplasynttäreitä. Vaikka kesän kelit olivat mitä olivat, tuona lauantaina aurinko helli meitä juhlijoita. Vilinää ja vilskettä riitti, samoin ruokaa ja herkkuja eikä nälkää todellakaan tarvinnut nähdä. Illalla saliin pystytettiin kunnon disko, oli deejiit ja oli värivalot. Itse jouduin luovuttamaan puolen yön maissa, kun väsymys painoi ja pirpanakin piti saada unten maille.

Aivan kesäkuun loppumetreillä meidän tytölle syntyi pikkuserkku, ja elokuun loppupuolella juhlittiin ristiäisiä äidin veljen luona. Juhlat pidettiin puutarhan puolella, elokuinen aurinko pisti parastaan eikä sää olisi varmasti voinut parempi olla. Enpä ollut koskaan ajatellut, miten kivasti tuollainen kastejuhlakin sopii ulkosalle! Talokuume taisi nousta silloin ihan uusiin lukemiin haaveillessani, mitä kaikkia kekkereitä voisi järkätä sitten kun meillä joskus on oma talo ja piha…

Toukokuussa kaverini M järjesti miehelleen yllätysjuhlat heidän ensimmäisen hääpäivänsä kunniaksi, ja samalla juhlistettiin niin menneitä kuin tulevia ikääntymisen virstanpylväitä. En ole aiemmin ollut mukana tällaisissa ylläreissä, oli jännää päästä kerrankin osallistumaan! Yllätyspuoli onnistui siltä osin hyvin, että A tuli yllätetyksi suunnitelmien mukaan, vaikka osa porukasta saapuikin paikalle vasta myöhemmin illalla. Hauskaa oli, kiitoksia vain asianosaisille!

Lupauduin leipomaan kemuihin jotain makeaa herkkua ja päädyin ottamaan revanssin pimun ristiäisissä olleiden muffinssien kanssa. Tällä kertaa osasin täyttää kipot täydemmäksi, mutta tyylipuhdas suoritus ei tämäkään ollut. En vaan tajua miten taikinan saisi purkkiin nätisti, ilman että sitä on pitkin reunoja (joka sitten luonnollisesti kärtsää uunissa)?! No, onneksi nyt tavara täytti kupin paremmin ja kuorrutteella sai kivasti pelastettua ulkonäön. Kuorrutteesta en tehnyt ihan niin överimakeaa ja lisäksi testasin värjäämistä vihreällä elintarvikevärillä, mikä onnistui yllättävän kivasti. Päälle vielä rakkausaiheisia koristeita, oijoi miten imelää. ;) Heitin taikinan sekaan lakritsinjuurirouhetta, mutta sen maku jäi vähän valjuksi. Noin muuten kakkuset olivat kuitenkin varsin onnistuneita!

M oli keksinyt hauskoja ohjelmanumeroita, mm. Mölkyn peluuta sekä pientä aivojumppaa. Kisasimme tytöt vastaan pojat ja valitettavasti on myönnettävä, että pojat veivät kokonaisvoiton melkeinpä heittämällä. Syytämme sitä, että meillä oli pääasiassa yksi vähemmän joukkueessa. Muistelimme myös lapsuudesta tuttujen siirtotatuointien kiinnittämistä, sellaisia kun oli löytynyt Tigerista muutamaakin erilaista settiä. Ohjeet piti lukaista, mutta sujuvasti saatiin kuvia kiinnitettyä vähän jokaiseen ruumiinosaan. Itse nappasin valikoimasta kissan kämmenselkään ja samaa sarjaa olevan violetin linnun mahaan navan viereen, vähän niin kuin kurkkaamaan housunkauluksesta. Siskon idea, joka oli aika mainio loppupeleissä.

Tapahtumapaikka, miespuolisen juhlakalun lapsuudenkoti, ihastutti sisustuksellaan. Tuoreehko keittiö turkulaisen Terraviivan laatoilla oli aivan ihana! Tykästyin lisäksi ruokailutilan tuoleihin ja sohvaan, jotka olivat kaikki verhoiltu tuollaisella mustavalkoisella kuosilla. A:n porukat lienevät myös jonkun sortin viherpeukaloita, sen verran komea orkidea näkyi olevan alakerran yhdellä ikkunalla. Mun orkideaonneni on ollut hippasen onneton viime aikoina, liekö syynä kasvien epäkelpo sijoituspaikka vai hoitajan hajamielisyys kastelun suhteen…

Voisiko joku kertoa, mihin on taas tämäkin kuukausi kadonnut? Tässä näitä vappukuvia ajattelin postata, eihän siitä ole vasta kuin lähemmäs kuukausi… Öhöm. Ei tosiaan ole viime aikoina pahemmin tullut koneella istuttua, kun on niin paljon kaikenlaista. Ja päivisin tietysti aika hujahtaa pirpanan kanssa, tuo kun ei nykyään oikein tahdo edes päiväunia nukkua. Kun joskus niin hyvä mäihä käy, että likka on unten mailla sisätiloissa niin aika usein ruoka menee kaiken edelle. Tai sitten siivous, koti on mun työpaikka ja tykkään pitää työpisteeni siistinä.

Mutta niin, se vappu. Puolisko painoi ylitöitä koko pitkän vappuviikonlopun, joten pääasiassa meillä oli beben kanssa omat jutut. Aattona ei tehty mitään erikoista, sehän vähän niin kuin jo kuuluu asiaan. Vapunpäivänä hyppäsin bussiin kera vaunujen ja köröttelin Kupittaanpuistoon, jossa Marianna ja Sintsu jo lekottelivat viltillä piknik-eväitä nauttien. Vaunut parkkiin viereen ja itse porukan jatkoksi oman vilttini kanssa, aurinkokin paistoi mukavasti. Äiti oli nakittanut käyttämään jonkun Groupon-lahjakortin Cafe Braheen, minkä seurauksena meillä oli jos jonkinlaista herkkua piknikillä. Lopulliset tuomiot: cronitsit jees, muffinssit ihan okei, keksit nääh. Sokerihumalan noista kyllä sai.

Alkuillasta pyörähdimme porukalla vielä tivolissa, siellä ei muistikortille näköjään tallentunut yhtään otosta. Komea vappusää oli houkutellut paikalle puoli Turkua enkä jaksanut kovin kauaa väkijoukossa palloilla, joten sanoin moimoit ja lähdin rullailemaan pois. Mies tuli hakemaan meitä ja lähdimme maalle saunomaan, treffipaikalle mennessä kurvasin Kerttulinkadun kautta ikuistaakseni tämän kevään kirsikankukat. Aikamoinen meri jälleen kerran, vähän oli vielä nuppujakin joukossa. Noihin aikoihin taisi se parhain hanami olla juuri alkamassa, seuraavalla viikolla vaaleanpunaisia kukkia näkyi usemmassakin paikkaa. Oi että! ♥

Viikko 15: Siskon synttäreiden juhlintaa maalla syömisen ja saunomisen merkeissä.

Tyttäremme ristiäisiä vietettiin helmikuun lopussa, Kalevalanpäivänä. Päivä valikoitui ihan sillä, että toiveissa oli lauantaipäivä sekä kaste Mikaelinkirkossa, ja asiaa tiedustellessani kuukautta aiemmin oli kolmena tytön kaksikuukautispäivää edeltävänä viikonloppuna ainoa jäljellä oleva lauantaiaika tuolloin. Helppo päätös siis.

Keittiöremonttihan meillä oli kirkkoa varatessa vielä vähän vaiheessa, mutta mies lupasi että keittiö on helmikuun loppuun mennessä valmis ja kahvittelut voitaisiin pitää kotona. Hyvä hyvä, myhäilin tyytyväisenä. Ei varmaan tarvitse sanoa, että varsin tiukille meni? Mutkia tuli tottakai matkaan ja viimeistelyt jäi tekemättä, viimeiset remppatarvikkeet kannettiin varastoon juhlapäivän aamuna. Koko ristiäisviikko oli muutenkin aikamoista hulabaloota, miehelle osui iltavuoroviikko ja itse vietin kaiken vauvalta liikenevän vapaa-ajan siivoten ja järjestellen. Yllättävän aikaa vievää muuten, kun tilaa ei ylenmäärin ole ja halusin löytää kamoille oikean paikan heti enkä vain tunkea jotain sinne ja jotain tuonne.

Kiitos lähipiirin avun onnistuimme saamaan kämpän jotakuinkin kuosiin ja ehdimme kirkkoon vain hieman myöhässä. Seisoimme kaikki kirkon etuosassa kastemaljan ympärillä kaaressa, me vanhemmat maljan toisella puolen ja kummit toisella puolen. Tilaisuus oli ihan perus: alkuun yhteislauluna Suojelusenkeli, sitten pappi puhui ja lapsi sai kasteen, lopuksi vielä virsikirjasta Ystävä sä lapsien. Sinänsä kaikki meni ihan ok, mutta vähän mua huvitti mm. papin pienoinen takeltelu puheissaan sekä yhteislaulun epävireisyys. :)

Neiti sai kasteensa mekossa, jossa on parikymmentä vuotta sitten kastettu miehen kumpikin sisko. Mekossa oli onneksi valkoinen rusetti-/nauhahässäkkä valmiina niin ei tarvinnut ruveta vaihtopuuhiin, lasten värikoodaus ärsyttää edelleen suuresti (sanoo hän, jonka lapsella oli juuri eilen pinkkipohjainen body ja pinkit sukat… Mut hei, pinkki on ihan eri asia kuin vaaleanpunainen!) ja jos nauha olisi vaihdettu, se olisi ollut kirkkaankeltainen, oranssi tai muu ns. neutraali väri. Päivänsankari ei paljoa tapahtumasta perustanut, alkuun pälyili hivenen epäluuloisena ja todettuaan tilanteen turvalliseksi simahti kummitädin käsivarsille. Itse juhlista hän ei välittänyt senkään vertaa, vaan tuhisi täydessä unessa läpi kemujen.

Kirkosta siirryimme meille kotiin ristiäisvirvokkeille. Vieraita oli paikalla noin kaksikymmentä, mikä osoittautui aika maksimiksi meidän 66 neliööön ainakin näin, kun pääasiassa hengaillaan akselilla keittiö-olohuone. Tavallaan siis hyväkin, etteivät kaikki kutsutut päässeet tulemaan… Harmittelin etukäteen kun ei tilan puutteen takia voinut kutsua kaikkia keitä olisi halunnut (eikä esim. seurakuntakoti houkutellut juhlapaikkana), mutta loppupeleissä ristiäispäivän härdelli oli sellaista, että kivempi varmasti kutsua porukkaa kylään myöhemmin ihan muuten vaan.

Ei liene yllätys sekään, että tarjoilujen kanssa tuli järjetön kiire. Alkuperäinen suunnitelmani tarjoilujen sijoittamisesta piti hylätä, joten pikaratkaisuna kupit katettiin ruokapöydälle ja syömiset haettiin keittiön väliaikaiselta sivupöydältä. Olin myös ajatellut ottaa kuvia kaikesta omiin arkistoihin, mutta eihän siinä hässäkässä mikään sellainen onnistunut. Yllä olevan kuvan nappasin, kun monet olivat jo hakeneet purtavaa ja nyt huomasin, että tuostahan puuttuu kokonaan siskon tekemät Hopeatoffee-tikkarit. Aiemmassa viikkokuvassa ne sentään vilahtavat.

Kakun sijaan oli mustavalkoisissa (Miss Etoile) ja keltavalkoisissa (House Doctor) pahvikupeissa omenamuffinsseja, joiden päällä oli supermakea kuorrutus plus strösseleitä. Kakkuset jäivät turhan mataliksi, kun en ehtinyt etukäteen testata miten paljon ne nousevat… Kehuja ne kyllä keräsivät, että eivät kai sitten hullumpia olleet. Makeaa oli vielä kirjainpikkuleipien muodossa, prosessiin tarvittiin parit kirosanat mutta äiti sai kuin saikin leipaistua sopivan määrän kirjaimia pöytään (koska itse en ehtinyt sitäkään). Suolaista puolta edusti cocktailpiirakat (pakasteesta) ja munavoi sekä siskon puoliskon viime hetkellä kasaan kääräisemä kasvispiirakka, jota olisi epäilemättä mennyt paljon enemmänkin.

Hässäkkää siis riitti eikä kaikki todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Pääasia kuitenkin, että kemut tuli pidettyä ja jälkikasvumme sai virallisesti nimen + kolme mahtavaa kummia. :)