Pari viikkoa takaperin oltiin naisporukalla (seuranani äiti, sisko ja kaverini M) Messukeskuksessa Osaava Nainen -messuilla, jonka tyyppisiä naisten hömpötyksiä iskä aina kutsuu kohteliaasti “feministimessuiksi”. Paljon oli nähtävää ja vaikkei siellä muka niin kamalasti mitään todella kiinnostavaa ollut, niin helposti lompakko tuntui silti tyhjenevän…
Niin herkullisen näköisiä saippuoita että noitahan tekisi mieli haukata! Käsitehtyjä saippuoita tapahtumasta lähti kyllä mukaan, mutta päädyin lopulta tekemään hankintani Wanhan Markin pöydästä – sen verran oli ihania tuoksuja ja hauskoja nimiä paloilla.
Anna Pusu -valokuvakoruja olen ihastellut joskus aiemminkin, koruissa on kiva idea ja kaunis muotoilu. Kuvista löytyi mm. Miss Piggyä, Kekkosta, Nukkumattia ja Barbieta.
Nämä taisivat olla Päivi Huhtalan kätten tuotoksia, hellyyttäviä mollukoita! Ei liene vaikea arvata mikä eläin mun katseeni ensimmäiseksi kiinnitti… ;)
Muinaistaitoyhdistys Ukonvakan osastolla oli em. eläinpalleroiden lisäksi paljon muutakin mielenkiintoista, kuten esimerkiksi yllä näkyvä nahkainen lepakkomobile. Harmikseni en nyt muista tuota tekijää, mutta ehkäpä se vielä jostain tulee vastaan.
Enkä muuten muista näidenkään tekijää tai edes myyjää, pöh. Osastolla oli joka tapauksessa noiden laukkujen lisäksi kauniita pellavaisia patalappuja, pyyhkeitä ynnä muuta keittiötavaraa.
Supersöpikset possut on koottu taitavasti mosaiikista, saamassani kortissa luki tekijänä Harley Queen. Tuollaisen tahdon sitten joskus siihen huoneeseen, jonka olen pyhittänyt täysin kaikelle possuaiheiselle tavaralle!
Tuotemerkillä mahtava nimi, Bää-Tuote, ja mahtava tuote, varvasvälivilla. Varpaiden väliin pujoteltava villa on kuulemma terveysvaikutteista ja parantaa haavaumia. Tällä kertaa varvasvälivilla jäi omalta osaltani messuille, mutta joskus pitäisi ehdottomasti testata. Jos ei muuten, niin luulisi ainakin tuntuvan kivalta varpaissa.
Puun tuoksu voittaa jopa käsintehtyjen saippuoiden tuoksun, tuon pöydän ääreen olisi voinut jäädä nuuhkimaan pitempäänkin. M osti tuollaisen juustohöylän, täytyykin muistaa haastatella miten hyvin toimii – josko sitten seuraavalla kerralla ostaisi meillekin ikivanhan Fiskars-höylän rinnalle.
Ensimmäistä hallia läpikäydessämme mulla roikkui kamera lähes koko ajan kaulassa ja napsin kuvia aina kun jotain mielenkiintoista tuli vastaan, sekä muistoksi itselleni tulevia joulu- ym. lahjahankintoja ajatellen että vinkattavaksi täällä blogin puolelle pienelle lukijakunnalleni. Ihan vain siksi, jos joku onkin sattunut kaipaamaan juuri jotain sellaista mistä olen räpsäissyt kuvan. Sitten: vihoviimeisessä kulmassa pöydän takaa mulle sihistiin, että ei täällä saa kuvata. Siis täh, eikö messuilla ihan oikeasti muka saisi kuvata?! Eikö se ole yleinen paikka? Kuka tahansa voi ostaa lipun sinne ilman mitään rajoituksia.
Muistan tosin samantyyppisen tilanteen vuosien takaa, kun heiluin kesämarkkinoilla kameran kanssa. Ymmärrän kyllä sen, etteivät kaikki tahdo tuotteitaan kuvattavan jottei niitä aleta matkia, mutta silti vähän kummastuttaa. Vai olisikohan niin, että nämä sihisijät eivät ylipäätään tiedä mikä on blogi – eivätkä näin ollen tajua, että matkimisen sijaan jotkut tykkäisivät ihan vain blogata näkemistään kivoista jutuista.
No, em. osastosta en laita kuvaa vahingossakaan enkä tule jatkossa heidän tuotteitaan ostamaan, vaikka heillä sympaattisia juttuja olikin valikoimissaan. Yhden ostajan puuttuminen tuskin hetkauttaa mitenkään, mutta noin yleisesti ottaen aika jännä miten pienillä toimijoilla on varaa kieltäytyä ilmaisesta mainoksesta. Ja miten ainoastaan yksi näytteilleasettaja oli sitä mieltä, että kuvaaminen on kielletty…
Paramore – Brand New Eyes [2009]
