AvainsanaKesä

9.10.2013
22:58

Pytinkien Paris

Uudessakaupungissa oli elokuun loppupuolella Pytinkien Paris -tapahtuma, jossa olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Äiti ja iskä olivat menossa ja päätin sitten lähteä mukaan, he kun olivat aiemminkin olleet niin oli helppo noviisina kulkea perässä. Tapahtuma järjestetään parin vuoden välein ja lyhyessä yksinkertaisuudessaan idea on se, että ovensa uteliaille on mukana avaamassa niin yksityisiä kuin julkisiakin tahoja.

Pyhi konttis

Kohteita on paljon. Me kiertelimme kuutisen tuntia ja ehdimme käydä ehkä puolissa – jos sitäkään. Asuntomessut saimme luovittua läpi kokonaisuudessaan, mutta Uudenkaupungin pytinkien kohdalla se lienee sula mahdottomuus. Vanhoista puutaloista sai ammennettua inspiraatiota aivan eri tavalla kuin uutuuttaan kiiltelevistä messutaloista, tosin mä olenkin enemmän vanhan perään.

Sinisävyinen keittiö
Keittiöyksityiskohtia
Keittiö-inspiraatiota. Ihastuin lujaa tuohon keltaiseen valaisimeen, ylläri.

Työhuone
Ihana työhuone.

Kivinen kissa
Eteisyksityiskohtia
Sisäänkäyntien yksityiskohtia.

Åbo stad
Ikivanha Turun kartta, kelpais mullekin!

Kaffepaussi
Jätskipaussi

Kiertelyn lomassa oli toki aiheellista tankata aina sopivassa välissä. Iltapäivän välipalan haukkasimme kohteessa, jossa oli pystyssä kotikahvila ja tarjolla mm. leipiä sekä leipomuksia. Kunnon ruokatauon pidimme Pookissa, jossa pääsin nyt vihdoinkin vierailemaan. Ihan jees paikka, täytynee mennä toistekin. Vatsat täynnä jatkoimme kiertämistä ja jälkiruuaksi nautimme jäätelöt Pakkahuoneella. Oli muuten ihan kevyen isot pallot, yksi olisi epäilemättä riittänyt.

Ikkuna
Orkideat
Orkideojen valtaamassa kodissa sain asukkaalta hyviä vinkkejä, jospa munkin orkidea vielä joskus kukkisi uudestaan… Viime aikoina se on pukannut vaan uutta lehteä.

Pesutilat
Upeat saunatilat.

Pytinkien Paris oli mielenkiintoinen tapahtuma enkä yhtään ihmettele, että vanhempani ovat siellä käyneet jo useampaan otteeseen. Sain paljon ideoita nykyiseen (edelleen aivan liian keskeneräiseen) kotiimme, vaikka se 50-lukulainen kerrostalokoti onkin. Nyt ei muuta kuin remppaintoa lisää ja hommat taas uudelle tasolle..!

1.10.2013
22:50

Voimalaitos- ja konepajamuseo

Löysin koneen syövereistä vielä läjän kuvia kesältä ja ajattelin nyt postata näitä, vaikka kesä oli ja meni. Lämpimiä muisteloita kesältä tiedossa siis! Unikeonpäivän jälkeisenä sunnuntaina päätimme siskon ja K-serkun kanssa lähteä hieman sivistämään itseämme ja ajelimme Korvensuun voimalaitos- ja konepajamuseon pihaan. Tarkoitus on jo pidemmän aikaa ollut käydä tutustumassa tähän lähikohteeseen, mutta aina se on jäänyt. Tulipahan vihdoin korjattua yksi sivistysaukko lähiseutujen nähtävyyksistä!

Konttori
Työaikaseuranta
Musta valaisin
Beige valaisin
Hero
Tasan 51 vuotta sitten
Sähköä
Valoa
Hehkulamput
Pajan hämäryys
Logo
Katkaisusaha
Kaksi naamaa

Olimme ainoat vieraat museolla, joten paikalla ollut päivystäjä lähti esittelemään meille museota. Voimalaitoksen puolelle ei valitettavasti ollut pääsyä, mutta konepajan kiersimme rauhassa katsellen ja museohäiskän juttuja kuunnellen. Hurjaa, miten paikka voi edelleen näyttää siltä kuin viimeiset työntekijät olisivat lähteneet tyyliin eilen! Huomioni kiinnittyi ehkä eniten kaikkiin noihin mahtaviin valaisimiin, jotka sopisivat mainiosti myös 2010-luvun sisustustyyliin. Ensimmäinen Suomessa valmistettu auto, Korvensuu 1913, jäi harmiksi näkemättä visiittimme sijoittuessa jonkin verran myöhempään siitä, kun auto oli ollut näytillä museossa.

Tuon heinäkuisen sunnuntain opetus: lähiseutumatkailukin avartaa.

(Kuvat otin minä ja ne piti toki käsitellä ajan henkeen sopivaksi. CameraBag 2 on edelleen kiva.)

24.8.2013
22:07

Unikeon lauantai

Heinäkuun viimeisenä lauantaina, unikeonpäivänä, ajelimme pitkin maakuntaa. K-serkku oli tullut edellisenä iltana meille ja lauantaina lähdimme liikenteeseen ajoissa, jotta K ehtisi kaverinsa hääseremoniaan Uudessakaupungissa. Sen jälkeen meillä ei äijelin kanssa ollut sen kummempaa agendaa kuin etsiä parit kätköt sekä passeli ruokapaikka.

Rantaa pitkin
Kätkö
Kaupunginlahti
Baby blue

Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämpöä piisasi. Kätköt löytyivät kerrankin varsin mallikkaasti, minkä jälkeen kävelimme kaupunginlahden rantaa ja päädyimme istumaan Ravintola Kahvelin terassille. Tilasimme kumpikin pizzat, hieman huvittavasti ukko otti äijäpizzan (salamia, kinkkua, pekonia, jauhelihaa, valkosipulia) ja itse valitsin akkapizzan (vuohenjuustoa, punasipulia, paholaisen hilloa, rucolaa, aurinkokuivattua tomaattia; pekonin jätin pois). Hyvää oli joka tapauksessa!

Lounaalla #light #bulb #blue #sky #cloud #bridge #uusikaupunki #vscocamAkka- & äijäpizza #food #pizza #delicious #vscocam
Käytiin mustikkametsässä #blueberry #summer #feet #vibram #fivefingers #barefoot

Ugista suuntasimme mökkeilemään Taivassalon merenrantamaisemiin, muu porukka siellä olikin jo mökkimoodissa. Pojat saivat jäädä lämmittämään saunaa, kun me Felinen ja S:n kanssa painelimme metsään mustikoita poimimaan. Litran verran ämpäreihin ilmestyi marjaa, vaikkei loppupeleissä kauaa oltukaan. FiveFingerseillä kelpasi tassutella metsäteillä ja -poluilla.

Ilta meren äärellä
Pinkki
Vadelmia

Illalla saunottiin, uitiin ja grillattiin – mulle jo toinen kerta meressä tänä kesänä, oh hoh (en kamalasti pidä luonnonvesissä uimisesta). Puoliltaöin kävimme noutamassa K-serkun häistä ja hurautimme sitten meille kotikotiin yöksi. Päivä oli pitkä mutta kaikin puolin oikein erinomainen, kesää parhaimmillaan. ♥

22.8.2013
19:20

Kesälauantai saaristossa

Heinäkuussa lomani viimeisenä lauantaina lähdimme pienellä poppoolla Nauvoon kummitätini perheen mökille. En ollut vieraillut siellä koskaan aiemmin, ja oikeastaan Turun saaristo ylipäänsä ei ole mulle kovinkaan tuttua seutua. Menomatkalla pysähdyimme Paraisten keskustassa, sain siinä etsittyä pari kätköä ja näin ollen kaupungin kätkökartalleni. Nauvossa en lopulta ehtinyt geokätköillä yhtään, kun lautat osuivat aina niin sopivasti aikatauluihimme.

Pitsinen valo
Mökkimaisema
Leväjalat
Seitti
Aurinko painuu horisonttiin
Pompulat
Kaisla
Lautta
Viimeiset valonsäteet

Päivä oli mukavan lämmin ja aurinko paistoi, joten ruokapuoli hoidettiin ulkosalla ja saunomisen yhteydessä oli suht helppo pulahtaa mereen. Vaikka kylmää se vesi mun mielestä oli, niin kuin kaikki alle 25-asteiset uimavedet… Kotimatkalle lähdimme auringon jo tervehtiessä horisonttia, alapuolelle se painui siinä vaiheessa kun pääsimme Nauvo-Parainen -lautalle. Kiva päivä kauniissa maisemissa, mikäs sen leppoisampi tapa viettää toiseksi viimeistä lomapäivää!

7.7.2013
22:12

Kesä ja kukkaset vol. 2

Näyttää vahvasti siltä, etten ole kesän aikana kuvannut paljonkaan muuta kuin kukkia. Niin ja lähipiirin lapsia, mutta niitä kuvia en viitsi tänne blogiin laittaa. Eli lisää turnipseja that is. Huvittavinta lienee, että tämän postauksen kukkaloisto on tallennettu tuolla samalla pihamaalla kuin missä edellisetkin kuvat on napsaistu. Voinemme siis päätellä, että S:lla on hieno puutarha!

Puutarhassa I
Puutarhassa II
Puutarhassa III
Puutarhassa IV
Puutarhassa V

Taitaa nyt kyllä käydä niin, että seuraavakin postaus käsittelee kukkia… Hieman eri maisemissa sentään, jopa täysin uusissa sellaisissa. Sen jälkeen päästään vihdoin reissukuvien pariin.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma