AvainsanaMuistot

Sain kerrankin blogihaasteen, jes! Itse asiassa muutama viikko takaperin jo, mutta olin autuaasti ehtinyt unohtaa koko jutun. Että tänne vaan niitä haasteita, muistan tehdä jos muistan. Feline haastoi siis muistelemaan menneitä, toisin sanoen vertailemaan viime syksyä nykyhetkeen.

Valitse kaksi kuvaa, joista toinen on otettu syksyllä 2010 ja toinen nyt 2011. Tämän jälkeen haasta 3 muuta bloggaajaa.

Well, let’s see.

Vuonna 2010

Vuosi sitten syksyllä kuontalo oli punertavanruskea. Kuva on otettu lokakuun alussa, jolloin kävin ensimmäistä kertaa miehen kanssa ehkä Turun symppiksimmissä kahvilassa Bossaliinassa. On muuten tuo kerta jäänyt jostain syystä ainoaksi, pitää korjata tämä vääryys mitä pikimiten! (Kuka lähtee mun kanssa joku ilta töiden jälkeen kaupungille kahvittelemaan?) Tuon ajan asukuvien perusteella olin hieman nykyistä tuhdimmassa kunnossa – ei ole siis Elixia-jäsenyys mennyt täysin hukkaan, vaikka nyt onkin taas ollut hiljaisempaa treenirintamalla.

Vuonna 2011

Vuodessa hiustenväri on muuttunut platinablondiksi, mm. ihanaisen Maja Ivarssonin ja muiden kaunokaisten inspiroimana. Sävy alkaa vihdoin olla aika bueno, kiitos Schwarzkopf Live Color -sarjan XXL Absolute Platinum -hiusvärin sekä Four Reasonsin ja Klippoteketin hopeatuotteiden. Nyt vain odottelen juurikasvun viimeistelemään hiuslookin, ettei tarvitse olla jatkuvasti värjäilemässä. Viime syksynä ostamani Monkin musta hattu on edelleen iso rakkaus, käytän tuota taatusti töissäkin sitten kun en enää kulje polkupyörällä.

Yhteenveto

Nyt kun noita kuvia vertailin, niin en mä kai kovinkaan paljon ole vuodessa muuttunut? Jos siis hiuksia ei oteta huomioon. Ryppyjä ehkä on tullut pari lisää, lähestyyhän se kolmenkympin rajapyykki kovaa vauhtia. Vakituinen ja ennen kaikkea säännöllinen työ on väsyttänyt mutta varmasti myös parantanut elämänlaatua, kun on a) päivärytmi ja b) säännölliset tulot. Kesäloma olisi toki ollut kiva, ei ehkä väsyttäisi nyt syksyn tullen niin paljon, mutta ensi kesänä sitten.

Lopuksi: haastan kanssabloggaajaneidot Midinetin, Nelliinan sekä Marian iskemään vierekkäin nykyisen ja vuoden takaisen omakuvan. Miltä näyttää?

Jack Johnson – Sleep Through The Static [2008]

Ja vielä viimeiset muistelot lomapäiviltä! Lyhyen kesälomani neljäs ja viimeinen päivä oli aika tehokas: päivällä tein rästihommia kotosalla ja myöhään iltapäivällä polkaisin messukeskukseen äipän seuralaiseksi Turun Messujen viimeiseen päivään. Kuten otsikkokin kertoo, tämä vuosi 2011 oli kyseisen tapahtuman juhlavuosi ja mittariin napsahti 50. vuosi messuilua. Turun Messuthan siis järjestetään nykyään joka toinen vuosi.

Aloitettiin messujen kiertäminen ulkoalueelta. Maailmanpyörässä olisi ollut kiva käydä pitkästä aikaa, mutta harmaa sää ei houkutellut ja perjantain kieppumiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Ulkona oli huvipuistovermeiden lisäksi mm. joitakin eläimiä sekä Puolustusvoimien kalustoa. Satuttiin paikalle juuri sopivasti Leopard 2A4 -näytöksen aikaan.

Oli pakko laittaa toinenkin kuva, sillä ruudussa on yhdessä Leopard ja – hevonen! Rauhalliselta tuo heppa tuolla pyörätiellä näytti, ihan kuin aidan takana ei olisi pörissyt ainakaan iso panssarivaunu sinne tänne. Taisi ruoho kiinnostaa enemmän.

Heti alueelle päästyämme havaitsin tutun tikkarin kurkottavan kohti taivasta, vanha kunnon VIPA se siinä! Oli pakko käydä kurkkaamassa takatilaan, mutta samalta se näytti edelleen. Tavallaan tuli aika haikea fiilis siinä, mutta toisaalta vähän meni kylmät väreet kun ajatteli että pitäisi taas mennä pasin kanssa pitkin metsiä. Saa nähdä milloin (ja mihin!) sitä joutuu kertaamaan ja miltä sitten tuntuu.

Elkku oli iso (ja vähän apaattisen näköinen).

Siirryttiin sisätiloihin ja ehdittiin hetki kierrellä, kunnes mentiin auditorioon kuuntelemaan Linnateatterin improvisaatioryhmän esitystä Revitään lehdestä. Nuo häiskät ovat kyllä aivan hulvattomia, mistä ne keksiikin kaiken?! Suosittelen muuten lämpimästi Linnateatterin esitystä Turun mieletön lähihistoria, erityisesti jos sattuu olemaan turkulainen. Itse näin sen puolitoista vuotta sitten ja voisin milloin vain mennä katsomaan uudestaan.

Juhlavuoden kruunasi viimeisenä messupäivänä aina yhtä ihana Antti Tuisku. Siinä vaiheessa oli auditorio pakattu niin täyteen, että kurkittiin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovelta kun piti odottaa että joku tulisi salista pois. Ei me montaa biisiä kuunneltu, mutta sen aikaa kuitenkin että äiti huokaili olis se joskus kiva mennä ihan oikealle Antin keikalle. :)

Kotimatkalla koukkasin sataman ja jokirannan kautta, fillaroin ympäriinsä tallentamassa hylkeitä muistikortille ja sainkin aika hyvän luvun lopputulokseksi ennen kuin ilta alkoi liiaksi hämärtyä. Hyljepatsaat ovat ehdottomasti yksi parhaista kulttuurivuoden jutuista, on ne vaan niin symppiksiä! Ihan harmittaa kun mulla ei ole mitään tsäänssejä ostaa sellaista huutokaupasta omaksi, 2500e + alv 23% on jo lähtöhintana sen verran kova – vaikka meneehän siitä toki puolet Itämeren suojeluun.

Juhannusviikonlopun sunnuntaina kahviteltiin pienellä sukulaiskatraalla kotikotona, sillä vanhemmillani tuli maanantaina täyteen kolmekymmentä vuotta avioliittoa. Kahvin ja raparperi-Britan jälkeen siirryttiin ulos uima-altaalle ja osa porukasta aloitti kuulemma parisen tuntia kestäneen saunomis- ja uimissession. Me ei kullan kanssa osallistuttu kumpaankaan, sillä lähdettiin Turkuun sen verran ajoissa että mä ehdin käydä vielä jumppailemassa.

Perjantaina ensimmäinen heinäkuuta olisi myös ollut edesmenneiden isovanhempieni hääpäivä, vuosi yli timanttihäiden. He viettivät yhdessä runsaat 54 vuotta naimisissa ennen kuin nukkuivat kumpikin samana syksynä pois. Ehdinköhän mä koskaan olla niin pitkään avioliitossa, kun ei vielä ole edes kosittu..?

Kuvailin samalla reissulla vähän äipän puutarhaa pitkästä aikaa, siellä oli yhtä sun toista kukkaa täydessä loistossaan. Voi kunpa itsekin saisi oman pienen pihan, johon voisi lykätä muutaman lajikkeen silmäniloksi! Puutarhahommien suhteen mulla on peukalo keskellä kämmentä, mutta ehkäpä sitä ajan kanssa oppisi ainakin helppojen kukkien kanssa. Ja hei, olen mä saanut ruusunkin pidettyä hengissä – vaikka lämpiminä päivinä parveke muistuttaa lähinnä pätsiä. Kukkaa pukkaa edelleen!

The Sounds – Something To Die For [2011]

Huomenna otetaan siskon kanssa suunnaksi Seinäjoki ja Provinssirock, kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja ensimmäistä kertaa ikinä mulla on lippu kahdelle päivälle! Säätiedotus lupaa tauotonta sadetta, selkeä keli olisi ollut kiva mutta näillä mennään. Mukaan festaripakuun heitetään siis kumisaappaat ja sadetakki sekä lämmintä vaatetta, mä en ainakaan aio palella hetkeäkään (mitä teen kuitenkin).

Lauantaina on aika loistava suomalaisten artistien kattaus! Ainakin Pariisin Kevät, Jenni Vartiainen, Apulanta ja VIIKATE (♥!) on pakko nähdä, siihen sitten lisäksi mahdollisesti Samuli Putroa, Kotiteollisuutta ja Magenta Skycodea. Illan kruunaa Pendulum, kiintoisaa kokea miten erilainen festarikeikka on verrattuna Kaapelitehtaan keikkaan.

Sunnuntain festaroinnin käynnistää Stella, jonka jälkeen lisää kotimaista Scandinavia Music Groupin sekä Anna Puun muodossa. Alkuillasta ei ohjelmassa ole mitään erityisen mielenkiintoista artistia, joten silloin tulee varmaankin palloiltua siellä täällä. Viikonlopun festarointi päättyy enemmän kuin loistavasti System of a Downiin, kaipa se on koitettava änkeytyä Felinen seuraksi mahdollisimman lähelle lavaa.

Nämä kuvat ovat kaikki vuodelta 2008, jolloin viimeksi olen Provinssissa käynyt. Silloin festarin kohokohta oli Serj Tankian, kyseisen herran takia oikeastaan ollaan taaskin menossa. (Muut loistoartistit tulevat siinä sivussa, siksi päädyttiin hankkimaan kahden päivän liput yhden sijasta.) Vuonna ’08 oli aurinko, violetti tukka, syntymäpäivä. Yöllä alkoi sade, joka jatkui koko kotimatkan – olin tietystikin prätkällä liikenteessä. Kaiken kaikkiaan elämäntilanteeni oli sellainen, ettei fiilis ollut festareilla aivan kohdallaan. Onneksi ajat muuttuvat! Lisää kolmen vuoden takaisesta Provinssireissusta löytyy täältä.

Maanantaina sitten pitäisikin taas raahautua töihin… Onneksi sentään sain kuvan mennä muutamaa tuntia myöhemmin, laskeskelin meinaan että olen takaisin Turussa ehkä kolmelta yöllä. :P Nyt hilpaisen tsekkaamaan pakatut tavarat vielä kertaalleen ja siitä nukkumaan, tätä menoa en kyllä saa kirittyä viikolla kertyneitä univelkoja yhtään. Oh well, kuolema kuittaa univelat!

System of a Down – Mezmerize [2005]

Se olisi sitten kesäkuu, ollut useamman päivän jo. Näköjään neljän päivän vapaakin oli osaltani niin täynnä tohinaa, että on blogi jäänyt hieman taka-alalle. Ja oikeastaan tietokoneella istuminen ylipäänsä on ollut viime päivinä aika vähäistä. Noh, kerrankin näin päin. Kesäkuu toi mukanaan tänä vuonna myös ihanat kesäkelit, eilenkin juhlittiin ylioppilasserkkua suhteellisen täydellisessä säässä. Kuvia eiliseltä mahdollisesti myöhemmin, nyt vielä rykäisy toukokuun puolelta kun en ole ehtinyt näitä aiemmin postaamaan.

What a surprise, kevätsuosikkini kirsikka! :) Nämä kuvat on otettu viikko takaperin viikonloppuna kotikotona, nyt helatorstaina kirsikankukat olivat jo historiaa. Onneksi on paljon kuvia tältä vuodelta, voin niitä katsella vuoden mittaan seuraavaa kevättä odotellessa.

Kukkaa löytyi myös mansikan muodossa. Kai tuo sellainen on, vai olenkohan aivan muissa maailmoissa kasvitietämykseni kanssa? Mietin just yks päivä, etten enää kyllä muista tyyliin yhtään mitään koulun biologiantunneista. Lintujen, kasvien ynnä muiden nimet ovat haihtuneet päästä kun ei niitä varsinaisesti ole tarvinnut. En koskaan muista kumpi on varis ja kumpi harakka, leskenlehden sentään erotan voikukasta. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka kyselisivät kaikesta mikä tää on tai mikä tän nimi on… Mistä äidit oikeasti repivät kaiken tietämyksensä?

Nykyään sentään osaan erottaa kirsikan ja omenan kukinnot toisistaan, jonain vuotena sekin on mennyt multa sekaisin. Ja jos kirsikka oli tällä viikolla jo kukkansa varistanut niin omena kukki täydessä loistossaan. Omenapuita kotikotona tosin onkin huomattavasti enemmän, joten valkoista kukkaa tuntui olevan kaikkialla. Kun me joskus tulevaisuudessa löydetään itsellemme koti, jossa on pihaa, niin tahdon kyllä ehdottomasti joko kirsikka- tai omenapuun pihalle. ♥

Kirsikkapuun varjosta löytyi myös karvainen kuvausassistentti. Ei malttanut poika mut nähdessään enää kölliä auringossa, vaan pakko oli tulla hyörimään jaloissa. Mansikat meinasi jäädä kuvaamatta, kun linssin edessä oli koko ajan valkoista karvaa… Onneksi sitten siskokin pölähti kameran kanssa paikalle ja Miska keskitti hellyyspuuskansa siihen.

Päivä 25 – Ensimmäinen

Ensimmäinen päivä armeijassa, naisena vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa. Mua ei varsinaisesti jännittänyt missään vaiheessa, jotenkin kaikki vain tapahtui. Matka Säkylään, portista sisään, tarkastukset, käveleminen yksikköön, ilmoittautuminen, tuvan etsiminen. Käveltiin muodossa, haettiin tavarat, vaihdettiin siviilivaatteet maastokuosiin. Punkan sijaaminen, tupakavereihin tutustuminen, mukessa ruokaileminen. Tavallaan kaikki tuntui kovin luontevalta, kun ei kyseenalaistanut mitään.

Illalla nukkumaan mennessä viimeiseksi hymyilin ja ajattelin, että vihdoin olen täällä ihan oikeasti.

Siitä alkoi vuosi, jota ilman elämäni olisi varmasti paljon tyhjempi, kaveripiirini pienempi enkä ehkä koskaan olisi tavannut niin täydellisesti sopivaa kumppania kuin mulla nyt on. Koko armeija-aika hyvine ja huonoine hetkineen oli kokemus, jota ei taatusti koskaan unohda.