AvainsanaVäsy

Tasan vuosi siitä, kun pirpana tupsahti maailmaan ja meistä tuli kolmihenkinen perhe. Synnytyssalissa kysyin hädissäni miksei se jo itke, sen jälkeen olen useasti ihmetellyt miksei se itku jo lopu… Tyttö on kovaääninen ja voimakastahtoinen sisupussi, joka ei hevillä anna periksi. Keltä lie perinyt ominaisuutensa, öhöm.

Tämä vuosi on ollut yhtä aikaa todella ihana ja aivan kamala, niin antoisa mutta myös päätä hajottava. Mun pinna on kireämpi ja lyhyempi kuin koskaan, parisuhteemme tila on vähintäänkin kyseenalainen ja toisinaan mietin, että olisi kyllä pitänyt miettiä tähän kelkkaan hyppäämistä tooooodella paljon tarkemmin. Tulee myös väkisin mieleen, että onko muilla pienten vauvojen vanhemmilla elo tosiaan pelkkää onnea ja iloa kuten vaikuttaa? Vai eikö näistä asioista vain puhuta ääneen?

Vaikka kyllähän se perimmäinen syy mun olotilassa on tiedossa: univaje. Kun ei ole vuoteen nukkunut yhtään yötä kunnolla, niin vähemmästäkin pää alkaa hajota. Niinä muutamana harvinaisena kertana kun lapsi on nukkunut pidemmän pätkän, mä en ole jostain syystä saanut nukuttua. Tai vaikka nyt saisin nukkua itsekseni yön tai pari, olisi se yhtä tyhjän kanssa kun seuraavat yöt saisi sitten valvoa äidinkaipuisen lapsen kanssa. Tiedetään, tämä on vain vaihe… Seuraavaksi voisin ottaa sellaisen “nukun 12 h putkeen heräämättä” -vaiheen, kiitos!

Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että olemme onnistuneet kasvattamaan likasta ihan kelvollisen ihmisalun. Sellaisen joka ojentaa aamuisin villasukat äidille, joka haluaa osallistua kotitöissä (tiski- ja pyykkikoneen tyhjentämisessä erityisesti), joka kiipeää syliin ja halaa kun äitiä ketuttaa. ♥ Ja eiköhän se jossain kohtaa ala nukkuakin, jolloin elämä varmasti helpottaa kaikilta osin. Sitä odotellessa.

Esikoisen vauvavuosi on ohi.

Hieno maastoutuminen meidän sängyn lakanoihin. ;)

Vauva 9 kk

• Kiinnostus kissaa kohtaan ei ole loppumassa, päinvastoin tyttö yrittää päivittäin hieroa tuttavuutta Barbin kanssa. Barbi kuitenkin suhtautuu vielä varsin varauksella ja ihan syystä, vauva kun on aikamoinen häslä edelleen.
• Ojentaa kädessään pitämiä asioita äidille, isille ja toisinaan kissallekin.
• Oppi taputtamaan käsiään yhteen. Väsyneinkin äiti heltyy, kun toinen katsoo suurilla silmillään, hymyilee alalegot vilkkuen ja kädet käy läps läps läps. ♥
• On jostain keksinyt murisemisen. Lähinnä murisee ikään kuin yrittäisi komentaa tyyliin sohvatyynyä tai kirjaa, usein murinaa tulee myös väsyneenä.
• Istuminen on tukevoitunut eikä enää kovin usein kellahda siitä selälleen. Istuu edelleen usein aitajuoksija-asennossa, mutta toisinaan myös polviensa päällä. Normaali istuma-asento jalat suorana tulee harvemmin, mutta eiköhän sekin tästä pian kehity.
• 8,5 kk iässä keksi yhtenä iltana miten kävelyvaunun kanssa pääsee eteenpäin ja sen jälkeen sitä töpsöttelyä onkin treenattu lähes päivittäin.
• Leluista edelleen Mauri Kunnaksen purkkipyramidi on edelleen aika pop, tyyppi on nyt itse oppinut laittamaan purkkeja sisäkkäin. Lisäksi kirppikseltä jo vuosi takaperin löytynyt Brion kävelyvaunu on kova sana.
• Yöt alkoivat mennä turhan levottomiksi, joten siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Nyt ei enää havahdu jokaiseen peiton kahahdukseen tai isin yskähdykseen.
• Oli jo jättänyt yösyömiset pääasiassa väliin, mutta yhtäkkiä alkoi taas huutaa yöllä tissin perään. Välillä rauhoiteltiin parikin tuntia keskellä yötä, mutta ainoa mikä lopulta auttoi oli se tissi. (Ja äiti keskittyy yön pimeinä tunteina hokemaan kohta helpottaa, kohta helpottaa…)
• Brion turvakaukalo alkoi tuntua ahtaalta pituussuunnassa, joten turvaistuinkaupoilla oli käytävä. Hieman ennen 9 kk-päivää tyttö siirtyi autossa matkustamaan päheään seeprakuosiseen Britaxin istuimeen, joka on osoittautunut käytännössä tosi näppäräksi. Autokilareita istuimen vaihto ei tosin poistanut kokonaan, harmi vain.
• Pientä räkätautia oli päällä useamman viikon, niistäminen ei edelleenkään ole kivaa mutta suolatipat antaa sentään jo laittaa mukisematta. Kova vatsa sen sijaan on vaivannut taas enemmän, joten rauhoitettiin puuro pelkkään kauraan + laitettiin joukkoon usein luumusosetta (kaveri keitti kotimaisista luumuista sokeritonta sosetta meillekin pakkaseen), niin tilanne alkoi onneksi helpottaa.
• Vain puuro (edelleen ihan lempparia) syötetään lusikalla, muuten syö itse sormin. Pinsettiote on kehittynyt huimasti, mutta noin muuten ruokailut ovat välillä ihan leikkimistä. Kertoja pitäisi saada lisää, mutta mä en tajua missä vaiheessa muka ehtii… (Ilmeisesti pitäisi koko ajan a. syödä tai b. valmistella seuraavaa ateriaa. Älytöntä!)
• Alarivistöön putkahti uusi hammas ihan huomaamatta, nyt niitä on läpi kaikkiaan seitsemän. Sormien tunkeminen suuhun ja kuolaaminen on lisääntynyt ja jatkuu edelleen, liekö tulossa vielä lisääkin hampaita.
• Kestovaippatouhu sujuu jälleen paremmin. Hankin kokeiltavaksi vähän erilaisia (ja isompia) vaippoja, joista mm. Myllymuksujen ja Sampsukan sivunepilliset taskut ovat toimineet ok. Myös imua pitää nykyään olla selkeästi enemmän, testaamalla on löytynyt ihan kelpo komboja. Kertiksissä on edelleen Muumien koko 4 ja myös saman merkin housuvaippoja (koko 5) on testattu.
• Kasvussa on tapahtunut selkeästi joku spurtti ja likalle on tullut vihdoin vähän reisiäkin. :) 68 koon vaatteista osa on täytynyt siirtää syrjään ja loputkin 74-kokoiset on otettu käyttöön.
• Pituus 71,2 cm (49 cm), paino 7850 g (2930 g).

Kevään lempiasia kehiin än, yy, tee – nyt! Kukoistava kirsikkapuu, kuinkas muutenkaan. Lisäksi pari muutakin räpsyä porukoiden nurkista, kun siellä noita turnipseja riittää. Omenapuiden osalta kukkasato näyttää tänä vuonna hieman heikolta, täytynee käydä ihastelemassa omenankukkia jossain muualla. Niiden kukkaloisto taitaakin olla juuri parhaimmillaan.

Olen jo hyvän aikaa kaivannut kaupungista maaseudun rauhaan, tänään ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Viime yö oli aivan kamala, mukelo heräili tunnin-parin välein eikä meinannut millään rauhoittua. Aamulla tyyppi ei sitten suostunut seitsemän jälkeen enää nukahtamaan lainkaan selkeästä väsymyksestään huolimatta, eikä mikään muukaan kelvannut vaan känisi ja itki vuorotellen useamman tunnin. Puolen päivän aikaan lähdin täysin zombina vaunulenkille, minkä jälkeen bebe veti tunnin verran sikeitä eteisessä ja itsekin sain torkahdettua sohvalle. Samaan aikaan tietysti joku teki muuttoa kolistellen ja äänekkäästi kälättäen rappukäytävässä, postinkantajakin tuntui survovan päivän postin luukusta järkyttävällä ryminällä…

Onneksi mies otti aamuvuoron jälkeen jälkikasvun hoteisiinsa ja mä sain ottaa parin tunnin tirsat. Päivä meni siis varsin perseelleen ja kaipuu oman talon rauhaan oli suuri: kuinka paljon helpompaa olisi tänään(kin) ollut, kun olisi vain voinut tyrkätä vauvan pihalle nukkumaan! Kotikotona kaveri vetelee jopa 3-4 tunnin unia ulkona, kun taas kotona sisällä ehkä pari tuntia maksimissaan. Vaan eipä tässä olla tähään hätään kykeneväisiä asunnonvaihtopuuhiin, joten ei auta kuin jatkaa haaveilua. Huokaus.

Joulukuuta eletään jo, vaikkei täällä blogissa kovin eloisalta näytäkään. Viime viikkoina on väännetty remppaa oikein urakalla, tai no puoliskohan työmaalla pääasiassa häärii ja itse toimin avustavissa tehtävissä. Olen innostunut hyörimään keittiön puolella, jossa olen saanut jopa ihan maukkaita syötäviä aikaiseksi. Vähän kyllä pistää naurattamaan, kun aina jotain menee pieleen: milloin taikinaan lentää munankuoria, milloin mittaan jotain väärin, milloin onnistun sotkemaan puoli keittiötä esim. ruokakermaan… Noh, lopputulos kai se tärkein on ja hyvin ovat kokkaukset maistuneet sekä meille että vieraille.

Köökkisotkemisen lisäksi olen nukkunut. Paljon. Tiedä sitten onko se pimeyden, lyhyiden yöunien, liian vähäisen ulkoilun vaiko keskeneräisen remontin aiheuttamaa väsymystä, mutta meillä vedetään unta palloon ihan hullut määrät nykyään. Oltiin äijelin kanssa kumpikin nyt neljä päivää vapaalla ja joka yö vietettiin unten mailla vähintään kymmenen tuntia, oma ennätykseni oli neljätoista(!) tuntia. Siihen sitten vielä pienet päivänokoset kevyesti päälle, ei ongelmaa. Onneksi enää pari viikkoa talvipäivänseisaukseen ja päivä alkaa jälleen pidentyä!

Jouluaatto lähestyy kovaa vauhtia ja vähän kaikki tuntuu olevan alkutekijöissään, lahjat ja koristelut ja ylipäänsä suunnitelmat. En vieläkään tiedä missä ja miten vietämme aattoa tai ehtiikö remppa siihen pisteeseen, että tänne mahtuisi joulukuusi. En ole askarrellut ensimmäistäkään joulukorttia, lahjoja sentään saatiin nyt viikonloppuna hankittua muutama. Jotenkin tuntuu muka olevan niin paljon kaikenlaista. Todennäköisesti se ympäriinsä sinkoileva hullu aattoa edeltävänä viikonloppuna olen sitten minä…

Vaan onneksi on valkoinen maa ja pakkasta! Se runsaan viikon takainen lumimyrsky lähinnä nauratti, kun myräkkä meinasi viedä mennessään. Helppo mun oli hymyillä, kun ei tarvinnut sen kummemmin matkustaa mihinkään tai edes ajaa autoa. Sen jälkeen olen kyllä pari kertaa kököttänyt hyvän tovin pysäkillä parinkymmenen asteen pakkasessa, kun bussi on ollut myöhässä – kaivoin muuten aika nopsaan paksuimmat talvitakit esille.

Tämän postauksen kuvat otin työpaikan pikkujouluissa marraskuun viimeisenä iltana. Kekkerit pidettiin Turun Akatemiatalolla, ainakin tämä juhlasali oli aikamoisen upea paikka. Ruoka oli hyvää, jälkiruokajuustokakku suussa sulavaa eikä seurassakaan ollut valittamista. Illan yllätysesiintyjänä oli Ismo Leikola, jonka jutut piristivät iltaa juuri sopivassa kohtaa. Loistoveto työnantajalta, ei voi muuta sanoa. Kotiin tulin hyvissä ajoin ja painelin suoraan nukkumaan, kahden viikon työputken jälkeen uni vei mukanaan heti kun painoi päänsä tyynyyn.

Kun nyt nukkumisesta tuli puhe, niin eiköhän se olisi kohta taas aika lähteä treffaamaan nukkumattia. Neljän päivän miniloma alkaa olla finito ja uusi viikko voi alkaa. Pari viikkoa kun jaksaa painaa duunia niin saa vihdoin rauhoittua joulun viettoon. Ja itse asiassa tämän vuoden työpäivät ovatkin sitten siinä, kiitos arkipäiviin osuvien joulunpyhien joululomasta pääsee tänä vuonna nauttimaan yli viikon verran. Sitä odotellessa!

Antti Tuisku – Minun jouluni [2005]

Lokakuu alkoi sairaslomalla. Niskajumi äityi sen verran pahaksi, että työterveyslääkäri laittoi mut pariksi päiväksi kotiin lepäämään kera kolmiollisen lihasrelaksantin sekä tulehduskipulääkkeen. Rentouttava tabletti ei yllättäen vie tajua saman tien kankaalle, veikkaan että toinen lääke vaikuttaa muhun enemmän. Väsymystä enemmän olen nyt parina päivänä kärsinyt kuvottavasta olosta ja yleisestä heikotuksesta, yhh. Hierontakin jäi tänään väliin, tosin huomenna pääsen kehoa hellivään aromahierontaan – kiitos äipän nettidiili-innostuksen. Sillä on hyvä aloittaa viikonloppu.

Napsin eräänä päivänä kakkoskamerallani (josta en muuten vieläkään ole kirjoittanut blogissa mitään, köh köh) muutamat syksykuvat, tällaiselta meillä päin maailma väreineen näyttää parhaillaan. Tosi lämmintä on ollut siihen nähden että on jo lokakuu, aikaisin aamullakin mittari on reippaasti kymmenen lämpöasteen paremmalla puolella. Sateista toki on, mutta noin yleisesti vuodenaika tarjoilee parastaan. Vielä kun saisi itsensä terveen kirjoihin niin mikäs tässä ollessa. Syksy ♥!