AvainsanaJotain uutta

Hitsiläinen, mähän en ole missään vaiheessa muistanut kirjoittaa sanaakaan meidän parin viikon takaisesta Tampere-viikonlopusta! Eiköhän siis korjata vääryys hetimiten. Oltiin Akkikin kanssa suunniteltu jo aiemmin että me mentäisiin Tampereelle juuri sinä viikonloppuna, kun Akkiki infosi Lost in Music -kaupunkifestarin osuvan samaan ajankohtaan. Perjantaille sattui vieläpä loistava esiintyjäkatras, joten suunnitelma oli selvä: miehet kotiin ja naiset festaroimaan!

Saavuimme paikalle hieman ennen puoli kymmentä, porukkaa oli runsahasti liikenteessä ja jonoteltiinkin siinä ehkä vartin verran kunnes pääsimme sisään. Meillä oli siis liput Pakkahuoneen ja Klubin keikoille, pari ensimmäistä ehdittiin missata mutta onneksi oli monta keikkaa vielä edessä.

Pakkahuoneelle astuessamme lavalla musisoi parhaillaan Stig kumppaneineen. Ei ihan mun lempimusiikkia (meinasin kesällä hypätä kaivoon, kun mulla soi päässä Ryyppy kaksi päivää putkeen!) mutta annoin mahdollisuuden ja ihan hauskalta se kuulosti. Sellaista menevää mutta letkeää. Viimeiset biisit mäkin jopa tunnistin, kiitos aktiiviselle radion kuuntelulle.

Desibelit olivat sitä tasoa, että päädyimme ostamaan korvatulpat heti alkuunsa – omat olivat kotona, taas kerran… Korvatulpista on kyllä pakko antaa positiivista palautetta: 1e maksanut tulppapari oli juuri sitä parasta laatua jota käytän prätkäillessäkin! Ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi jostain kökkötulpista.

22-Pistepirkko jäi meiltä väliin, kun Klubin puoli oli ahdettu niin täyteen sakkia kuin mahdollista. Hengailtiin siis sen keikan ajan ja oltiin valmiina Pakkahuoneella, kun Rubik aloitti. Ei mitenkään tuttu bändi mulle, mutta ihan kuunneltavaa musiikkia.

Seuraavaksi osasimme suunnistaa Klubille ajoissa eikä French Films näin ollen jäänyt kuulematta. Uusi tuttavuus sekin, tykkäsin ihan. Pitääkin muistaa kaivaa sitä jostain tarkemmin kuunneltavaksi. Klubilla myös oli hieno katto, diskopallot! ♥

Sitten takaisin Pakkahuoneen puolelle ja vuorossa ainakin mun illan odotetuin esiintyjä, Pariisin Kevät. Hyvin ne taas veti, kuinkas muutenkaan, ja tunnelma oli katossa. Soittivat myös ikisuosikkini Meteoriitin, oi joi!

Tässä kohtaa yötä alkoi jo hippasen uni painaa silmää, mutta käväistiin vielä Klubilla tsekkaamassa millainen on The Sounds DJ Set. Olisihan sitä voinut ottaa vaikka etukäteen selvää, että kyseessä ihan oikeasti on The Soundsin kaiffarit… Me oltiin vähän sillä mielellä, että porukka oli vain esikuvansa tyylinen kokoonpano soittamassa levyjä; jotenkin eivät näyttäneet oikeilta soundsilaisilta. Noh, kerrankos sitä erehtyy.

Kahden jälkeen suuntasimme kotia kohti, pitkän päivän jälkeen nukahdin suunnilleen sillä samalla sekunnilla kuin kaaduin vieraspetiin tuhisevan äijelini viereen. Oli mahtavaa lähteä pitkästä aikaa Akkikin kanssa viettämään tyttöjen iltaa. Kiitos ihanainen ja otetaan taas uusiksi!

Isoveli – 2012 [2012]

Lokakuu alkaa olla mennyttä, ei tosiaan ole ollut kovin aktiivinen kuukausi mulla mitä tulee bloggaamiseen. Kameraa sentään olen kuljettanut jonkun verran enemmän matkassa mukana, syyskuun tunnelmista viisastuneena. Uusia kuvakulmia tallentui muistikortille, kuten tämä maha kuun alkupuolelta:

Vain muutamaa päivää myöhemmin päästiinkin jo jännittämään minkälainen asukas sieltä putkahtaa. Lopulta puhelin piippasi, että pienen pieni poika on liittynyt seuraan mahan tälle puolen – tere tulemast vaan!

Viime viikonloppuna mäkin pääsin vihdoin (miten olenkin aina kipeä kun lähipiiriin tulee vauva…) onnittelemaan perhettä ja tapaamaan tuoreimman jäsenen. Nannan puuttuminen teki talosta jotenkin hiljaisen, mutta eiköhän punatukkainen pikkukaveri vielä laita tuulemaan kunhan tuosta hieman kasvaa. Nyt vielä lekoteltiin rauhallisesti sohvalla Paten seurassa lumisen syyspäivän kauniissa valossa.

Käväisin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla ja yövyin armeija-aikaisen tupakaverini luona. Oli hauskaa vaihtaa taas kuulumisia ihan kunnolla, edellisestä kerrasta kun oli hurahtanut jo ties miten pitkään. Pääsin vihdoin myös tutustumaan kahteen suloiseen kissaneitiin, jotka tulivat taloon keväällä.

Tämä karvatassu on Olga. Olga on toveruksista nuorempi ja vielä aika pentumainen. Se ei pidä suljetuista ovista ja vessaan mennessä oven takaa alkoikin hyvin nopeasti kuulua epätoivoista maukumista. Voi pientä.

Valkeakarvainen Sylvi on himpun verran Olgaa vanhempi. Sillä sattui olemaan juuri kiima-aika, joten neiti oli kovin hellyydenkipeä. Aamuyöstä havahduttuani johonkin ei kulunut montaa sekuntia, kun Sylvi jo loikkasi viereeni kehräämään.

Olgan ja Sylvin edustama rotu Devon Rex oli itselleni tätä ennen aika tuntematon, olen siis jälleen yhden asian verran viisaampi. Alkuun tuntui kuin ne ei olisi edes kissoja olleet, kun karva olikin peruspörrön sijaan lyhyttä ja samettisen pehmeää. Nopeasti siihen kuulemma tottuu ja muut kissat alkavat näyttää kamalan isoilta. ;)

Tämän yökyläilyn seurauksena kissakuumeeni nousi taas pari astetta, voi että mäkin haluan oman karvapalleron! Olisi se mahdollista kunhan vain tämä pirun remontti tulisi valmiiksi… No, ainakin ehtii valmistautua.

Samuli Putron koko tuotanto [Spotify]

Viime viikolla sain täytettyä jälleen yhden sivistysaukon, kun lähdettiin Desthean kanssa tsekkaamaan millainen on kaikkien hypettämä Loviisan Aitta Ruskolla. Kuulopuheiden perusteella osasin toki aavistaa, ettei tarjonta täysin kohtaa omaa sisustusmakua, mutta se ei vähentänyt kiinnostusta tutustua vanhassa navetassa sijaitsevaan sisustusmyymälään.

Valikoima oli juuri niin maalaisromanttinen kuin kuvittelinkin, eli ei yhtään mua. Löysin kuitenkin joitakin oikeasti kiinnostavia juttuja, joskin ne olivat suht pieniä ja hyvinkin yleispäteviä. Maison Belle biohajoavat puhdistusaineet esimerkiksi ovat kuulunueet siivousrepertuaariini jo useamman vuoden Methodin rinnalla, tujumpia aineita meillä ei enää edes käytetä. Uusi tuttavuus oli Durance, jonka Fleur de Lin (pellavankukka) liinavaatespraytä satuin nuuhkaisemaan – ja oijoi miten ihana tuoksu! Sitä olisi lähtenyt pullo mukaan, jos vain hylly ei olisi ammottanut tyhjyyttään juuri sen tuoksun kohdalta.

Yläkerran perälle sijoitettu vaateosasto jatkoi samaa linjaa sisustustyylin kanssa: jokainen rekki oli täynnä maanläheisiä värejä, röyhelöitä, keveitä materiaaleja. Kenkävalikoimassa oli joitakin helmiä, kuten esimerkiksi nuo kuvassa olevat “pitsiset” maiharit. Olisin mieluusti huolinut myös tuollaisen Balmuirin huivin, joka oli superpehmoista kashmiria. Jos taas laittaisin omasta pussistani 250e huiviin niin se olisi ehdottomasti jotakin kotimaisen Arelalizzan valikoimasta. Haaveilla voi aina…

Tällaiset olisi kivat sängyn vieressä lukuvaloina.

Vallitseva tunnelma jatkui jopa vessassa.

Omaan makuuni Loviisan Aitta on tosiaan turhan hörselöinen, mutta romanttisen tyylin diggailijat menkää ihmeessä käymään! Jos ette jostain syystä ole vielä käyneet; todennäköisesti olette. Riviéra Maison -faneille visiitti on aivan ehdoton, sillä pihan kuivurirakennukseen avattiin nyt kesällä Riviéra Maison –maailma. Me emme tällä kertaa käyneet siellä lainkaan ajanpuutteen takia, mutta eiköhän paikalle vielä joskus eksy.

Loviisan Aitta, Vahdontie 600, Rusko. Avoinna ma-pe klo 10-18, la klo 10-15.

Zen Café – Vuokralainen [2002]

Silloin Taiteiden yö -torstaina oli vielä ihanan lämmin ilta, joten laitoin päälleni Raumalta löytyneen uuden ihastukseni. Busstop ei turhaan ole lempikauppani Raumalla: siellä se odotti alerekillä, kaunis Samujin sinikukertava mekko, -50% hintalapulla varustettuna. En ole kukkamekkotyttöjä enkä sinisestäkään välitä sen kummemmin, mutta Peacock II Dress tuntui jotenkin juuri oikealta.

Suurin haaveeni Samujilta on keväästä asti ollut Swallow Print Dress, jonka hihatonta versiota kävinkin jollain Helsingin reissulla hipelöimässä. Vaan ei raaskinut laittaa yli kahtasataa mekkoon ja sitten ne jo myytiinkin loppuun. Nettikaupasta saisi edelleen lintuja valkoisella sekä mintunvihreällä pohjavärillä ja vieläpä puoleen hintaan, mutta ei tätä kroppaa saisi ängettyä kokoon 34 mitenkään päin.

Nyt kun olen tutustunut kunnolla kukkamekkooni, en enää ajattele lintuja vaan iloitsen sinisestä kukka- ja pitsimerestä. Pidän mekon simppelistä mallista. Kevyt yläosa korostaa kapoista ylävartaloani, vyötärö löytyy oikealta paikaltaan ja väljä alaosa kadottaa lantion leveyden eikä reisien muhkuroistakaan tarvitse kantaa huolta (ei sillä että niin normaalisti edes tekisin, anteeksi vain kanssaihmiset). Helman pituus on tavallaan mummo, mutta virkistävä sellainen ainaisten minihameideni seassa.

En nykyään osta vaatetta, ellen jo heti sovituskopissa keksi sille useampaa yhdistelytapaa. Kukkamekon kuvittelin heti maihareiden kaveriksi syksyyn, nahkaliivikin voisi ehkä toimia. Mekko muuntuu hameeksi kun päälle heittää neuleen tai muun pitkähihaisen. Entäs sitten värikkäät sukkahousut, vaikkapa violetit! Ainoa jarru käytölle on tässä vaiheessa jokapäiväinen asia nimeltä polkupyörä, en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan luonnistuuko fillarointi mekko päällä.

Taiteiden yönä sinisessä mekossa ei vielä ollut yhtään syksyä. Olalla keikkui Mhannin Tomi, jalassa Vagabondin kiilakorkosandaalit. Aurinkolasit D&G, hopeiset sulkakorvikset Fashionology, kaulakoru Carnival Skulls, sormus Kalevalakoru sekä ranneketju H&M men. Hyvin samanlaisessa kokonaisuudessa juhlin pari päivää myöhemmin isoäitini syntymäpäivää, korut vain vaihtoon niin mekko on juhlakelpoinen!

(Kuvista kiitos S:lle.)