AvainsanaTurku

25.11.2012
19:35

Dear Design

Kevyt pieni blogitauko ollut tässä jälleen, tämä marraskuu on tosiaan ehkä sitä kaikista epäinspiroivinta bloggausaikaa vuodesta. Nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, ettei valoa näe muuta kuin toimiston ikkunasta – ja usein päivälläkin keli on niin harmaa, että tuntuu kuin valoa ei olisi lainkaan. Kaiken lisäksi olen painanut duunia tukka putkella eikä muuta oikein ole ehtinyt edes tehdä, tämäkin viikonloppu on hyvin pitkälti kulunut ylitöiden merkeissä. Noh, ainakin tili kiittää palkkapäivänä.

Dear Design

Ajan puute yhdistettynä järjettömään syysväsymykseen on ollut sitä luokkaa, että saan nyt vasta aikaiseksi blogata parin viikon takaisesta tapahtumasta. Vinkkasinkin taannoin uudesta design- ja käsityötuotteiden myyntitapahtumasta, joka kantaa nimeä Dear Design ja on suunnattu erityisesti Turun seudun pienille käsityöyrittäjille sekä nouseville kyvyille. Kävin silloin aamupäivästä heti kuvaamassa Hansan meininkejä, tässä tulee nyt hieman maistiaisia millaisesta häppeningistä oli tällä kertaa kyse.

Planet Star
Planet Starin korviksia ja pussukoita, ihania värejä ja kuoseja!

JannikWear
Planet Starin tuotosten lisäksi rekillä roikkui JannikWearin päheitä toppeja.

MINNAmeLINNA
Viereisessä pöydässä oli MINNAmeLINNAn suloisia juttuja, mm. retrohenkisiä lastenvaatteita ja värikkäitä keppihevosia.

Superupee
Superupee ja kaikkea kivaa kotitavaraa.

Katri Vanhatalo & Maarit Nieminen
Mustaa ja upeaa by Katri Vanhatalo & Maarit Nieminen.

T:mi NämäKädet / J. Rajala T:mi
T:mi NämäKädet / J. Rajala T:mi myyntipöydässä oli hienoja metalliasioita.

HappyGoLucky
Rivissä HappyGoLuckyn söpöjä pehmoja.

Ihanna Design
Vasemmanpuoleisella rekillä Ihanna Designin mekkoja, taustalla taas…

T:mi Hippapuku
T:mi Hippapuvun kauniita samettimekkoja pitsikauluksella. Mulle yksi, kiitos!

Itse lähdin tällä kertaa myyjäisistä tyhjin käsin kotiin, mutta ispiroiduin ihan kiitettävästi juttuja katsellessani. Se vaan on niin mahtava nähdä miten jotkut osaavat! Mä kun en handlaa tuota käsillä tekemistä alkuunkaan… Eniten inspiraatiota tulee omaan tyyliin ja sisustukseen, toisinaan myös siihen mitä osaan eli web-suunnitteluun tai valokuvaukseen.

Toivottavasti saadaan Dear Designista vakiovieras Turun myyjäistarjontaan!

11.11.2012
23:08

Television pikkujoulut

Kuten perjantaina olikin juttua, aloitin viikonlopun viettoni Televisio Lifestyle Storen pikkujouluilla. Rakas puoliskoni lupautui lähtemään mukaan, pikkujoulujen jälkeinen Pizzarium-visiitti tosin taisi toimia suurimpana houkuttimena. Kohtalaisen mukisematta äijeli kuitenkin jaksoi istuskella glögimuki kädessä sillä aikaa kun mä kiertelin ja hypistelin ja kävin sovituskopissakin muutaman ihanan vaatekappaleen kanssa.

Pikkujoulutarjoilu
Glögin lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa. Aurinkokuivattu tomaatti-basilika-napit olivat älyttömän hyviä! Sitten joskus tupareihin voisi kehittää jotain vastaavaa…

Samuji -30%
Illan aikana oli mukavia alennuksia mm. Samujilta.

Design by katri/n
Katri/n-rekillä roikkui ihania neulejuttuja.

Pääosasto
Vähän päähinepuolta; huomaa mahtava Coston keltamusta hattu!

Pikkujoulutunnelmaa
Lisää hattuja + Globe Hopen vaatteita.

Herkullisia koruja
Kooky Gemsin koruja tekisi mieli haukata.

Kengät kuin karkkia
Lääh, Minna Parikan kenkiä! Kokeilin noita punaisia mutta hitsin kapea tuo korko, mä heittäisin taatusti nurin heti kun edes yrittäisin kävellä noilla. :P

Ruotsalaiset puukengät
Swedish Hasbeensin näpsäkät puukengät.

Polkka Jamia sohvalle
Ihastelin jälleen Polkka Jamin sympaattisia tyynyjä…

Polkka Jamia keittiöön
…kuten myös ihania keittiöpyyhkeitä. Kissa-aihe varsinkin on pop!

Pikkujoulukausi on siis pyöräytetty käyntiin, kiitokset Televisiolle! Seuraavia kekkereitä ja tietysti kaikenkarvaisia joulumyyjäisiä odotellessa, tässähän alkaa joulu hiipiä mieleen ihan tosissaan jo. Glögiä kuluu mukitolkulla (sitä mustikkaista, nam!) ja tänään ripustin keltaharmaamustat Paul-serkun valopallot ikkunaan pimeitä iltoja valaisemaan. Vielä kun saisi remontin siihen pisteeseen, että tavarat löytäisivät paikkansa kaapeista ja hyllyiltä sen sijaan että olisivat missä sattuvat mahtumaan… No, tulevalla viikolla pusketaan taas remppaa eteenpäin niin paljon kuin mahdollista.

9.11.2012
22:22

Viikonlopun muksakka aloitus

Jos maanantai oli ihan onnistunut, niin tämä perjantai oli sitä just eikä melkein! Aivan mahtava päivä takana ja fiilis huipussaan koko päivän. Kohta voisinkin jo kaatua petiin, sen verran painaa tuo aamukuuden herätys silmissä… Huomenna suuntaan heti aamusta kaupungille, sillä lupauduin tuottamaan jonkun sortin kuvamateriaalia Dear Design -myyntitapahtumasta. Vinkkinä siis joululahjojen metsästäjille, Dear Design huomenna lauantaina klo 10-18 Hansatorilla! Mukana olevat merkit löytyy tuolta linkistä.

Tuomiokirkko iltavalossa

Tämän päivän kolme ties miten monta kivaa asiaa:

  1. Jaksoin aamulla nousta yhden torkun jälkeen ja olin töissä jo seitsemän jälkeen.
  2. Coston lakki, H&M:n harmaa unelmapehmeä kashmirneule sekä beiget “opettajahousut” olivat päivän asun kulmakivinä.

Parikoita

  1. Kävin työkavereiden kanssa naapuritalon salaattibuffetissa lounaalla.
  2. Tiimimme oli viikon aikana ahkeroinut niin, että pääsimme neljä(!) tuntia aiemmin kotiin. Kävelin auringonpaisteessa Iittalan myymälään ja ostin kantistarjouksesta punaisen Taika-mukin.
  3. Näin tämän viikon iltavuoroa painaneen murun kunnolla sitten sunnuntai-illan. ♥
  4. Olin vuoden ekoissa pikkujouluissa Televisiossa, siitä tulossa vielä tarkemmin juttua. Join glögiä, kuolasin Minna Parikan kenkiä ja sijoitin Samujin housuhin.

Pizzariumin pitsat

  1. Kävin puoliskon kanssa Kultatalossa testaamassa ylistetyt Pizzariumin pitsat. Valitsin palaseni neljällä juustolla sekä herkkusienillä, hyvää oli!
  2. Ihastelin jokirantaa iltavalaistuksessa.
  3. Pyörähdimme pikaisesti Artekin varastomyynnissä, josta sain vihdoinkin hankittua kotiin Muuton Restore-säilytyskorin.

Aurajoki by night

  1. Naurettiin murun kanssa vedet silmissä tyhmille jutuille.
  2. Se on viikonloppu ny!
10.9.2012
18:42

Ruissalon syksy

Käväistiin Mian kanssa pitkästä aikaa Ruissalossa kuvailemassa, tällä kertaa vähän eri maisemissa kuin keväällä. Kävellessämme metsän halki kohti Kuuvannokan rantaviivaa oli sää ihan miellyttävä, mutta voi hurja miten kovaa tuuli iski vasten kasvoja kun pääsimme perille! Olisi saanut olla enemmänkin vaatetta päällä ja vaikka pipo sekä hanskat siihen vielä lisäksi. Hrrrr.

Pöpelikössä
Seitinohut I
Seitinohut II
Violetti
Paljon pieniä sydämiä
Meren äärellä
Tyrsk!
Vaahtopää
Hylkiö

Matkaan lähdin setillä Nikon D7000 ja AF-S DX NIKKOR 35 mm f/1.8, reppuun heitin lisäksi 70-300 mm f/4-5.6D ED zoomin jolla viimeksi Ruissalossa räpsin menemään. Kävi kuitenkin niin ettei zoomi päässyt edes laukusta ulos, koska 35-millinen tuntui toimivan siinä hetkessä niin hyvin. Jälkikäsittelyn näiden kuvien osalta hoiti CameraBag 2, joskin hääkuviin verrattuna säätelin nappuloita vähän enemmän. Aika erilainen fiilis!

6.9.2012
23:01

Ysikympistä seiskatonniin

Kun vanhan Nikon D90:n toimintavarmuus kärsi kolauksen, aloin kartoittaa mahdollisia vaihtoehtoja rungon päivitykseen. Mielessäni on pidemmän aikaa kytenyt josko koittaisi haalia kuvaushommia enemmänkin, ei nyt mitään varsinaista ammattikuvaamista mutta todellista harrastuneisuutta, jos asian näin voi ilmaista. Sitä silmällä pitäen kamerarungon vaihto olisi siis erittäin tervetullut päivitys.

Sinänsä ei ehkä mikään ihme että kamera alkoi oikutella, onhan sen hankinnasta jo parisen vuotta ja kuvatakin olen ehtinyt suunnilleen 20 000 ruudun verran. Ei se tosin taida kovinkaan paljoa olla, kun tuon D90:n pitäisi sulkimen puolesta kestää ainakin 100 000 ruutua – toki muuta ongelmaa saattaa ilmetä. Oman kamerani ajattelin käyttää Check & Cleanissa, se saattaa hyvinkin auttaa ongelmaan ja joku saa siitä vielä hyvän kameran vaikkapa ensimmäiseksi digijärkkäriksi. Eihän D90 mikään huono kamera ole missään tapauksessa, päinvastoin.

Nikon D7000

Kuin tilauksesta Rajalan tarjousten täyteinen Manic Monday osui kerrankin juuri oikeaan saumaan! Heti häiden jälkeisenä maanantaina kävin töiden jälkeen hakemassa itselleni kuvassa näkyvän Nikon D7000 -rungon, joka irtosi siedettävään 799 e tarjoushintaan (normaalihinta liikkuu jossain 900 e paikkeilla). Pohdiskelin myös vaihtoa täyskennoon, mutta tuumailin sen olevan omalla kohdallani aika turhaa, kun siinä olisi sitten menneet myös objektiivit vaihtoon. D7000 on saanut kovasti kehuja ja pärjää arvostelujen mukaan erinomaisesti edullisimpien täyskennoisten joukossa.

Valkoinen puska

Ulkoisesti D7000 ja D90 eivät eroa toisistaan paljoakaan, mitä nyt namiskat on hieman eri tavalla sijoitettu ja D7000 painaa magnesiumrunkonsa kera 75 g enemmän. Selkeimmät erot ovat tarkennuspisteiden määrässä (39 vs. 11), ISO-arvoissa (100-6400 vs. 200-3200), videokuvauksessa (1920 x 1080p vs. 1280 x 720p) sekä siinä että D7000:ssa on kaksi SD-korttipaikkaa. Yllättävin ero on suljinääni, joka D7000:ssa muistuttaa mielestäni selkeästi enemmän Canonien suljinääntä kuin Nikonien; sellainen nopea “suhahdus” kunnon räpsähdyksen sijaan.

Tarkemmat speksit runkojen ominaisuuksista tarjoaa vertailun muodossa dpreview.com, joka on ottanut mukaan vertailuun myös D300s-rungon.

Kaupunginosaviikot
Reseptivaihto

Ekalla viikolla kuvasin siellä täällä, mm. kaupunginosaviikkojen tapahtumassa Portsassa. Meidän oli äiskän kanssa tarkoitus osallistua Paserul Portsam pihoil rontei vahtamas kävelykierrokselle, mutta kierroksen vetäjä Arno Kasvi teki oharit eikä ilmaantunutkaan paikalle. Höh.

Pompulat

Vajaan parin viikon testailun jälkeen on todettava, että kyllä Nikon D7000 vaan on huikea kapistus. Tarkennuksen ja tarkennuspisteiden kanssa mulla on vielä vähän opiskeltavaa, mutta hiljalleen alkaa oikeanlaiset säädöt löytyä. Värimaailma on mun silmään D90:sta komeampi, tai ehkä mä vain olen yhtäkkiä oppinut valottamaan kuvani oikein..?

Aidan takana
Aidan läpi

Nyt ei sitten muuta kuin ahkeraa kuvaamista ja ohjekirjan lukemista, niin siitä se lähtee sujumaan. Vielä kun saisi jostain lisää naamoja kuvauskohteiksi, ettei tarvitsisi zoomailla pelkästään kasvikunnan edustajia… Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua kommenttiboksin puolella! Palkkana mun huonot jutut ja kuvat omaan käyttöön. No ehkä voin kahvit, teet tai vaikka kaljat tarjota. ;)

Juna ilta-auringossa

Pohdiskelen muuten vieläkin onko noissa vesileimoissa mitään järkeä, kun ne kuitenkin saa helposti rajattua kuvasta pois. Toisaalta esim. pinnauksissa näkyisi aina osoite, vaikka kuvan todellinen lähde katoaisi matkalla. Aijoo, paitsi mun Flickr-kuvia ei edes pysty pinnaamaan lisenssinsä puolesta. Senkin voisi ehkä miettiä uusiksi…

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma